Sastamalan srk -otsikko
tyhja.gif

Takaisin ajankohtaisiin

Lähetystori Keikyässä

Monenmoiset herkut odottavat ostajiaan Keikyän lähetystorilla.
Monenmoiset herkut odottavat ostajiaan Keikyän lähetystorilla.

Keikyän kappeliseurakunta järjestää lauantaina 8. lokakuuta klo 10–12 lähetystorin seurakuntatalolla. Myytävänä on muun muassa leivonnaisia ja ohrapuuroa paikalla syötäväksi ja omissa astioissa kotiin vietäväksi. Myös arpajaiset, kirpputori ja herkulliset munkit kahvin kera odottavat ostajia.
Lue lisää


Tervetuloa lähetyslounaalle

   Tervetuloa lähetyslounaalle

Tarjoilemme perinteisen lähetyslounaan Vammalan seurakuntatalossa 9. lokakuuta kello 11.30–13. Lounas maksaa aikuisilta 15 euroa, lapsilta 5 euroa. Alle 7-vuotiaat syövät ilmaiseksi. Lounaan tuotolla tuemme Sastamalan seurakunnan lähetystyötä.


Ihmisen kokonaisvaltainen hoito aiheena Ajattelijoiden klubissa

Ajattelijoiden klubin syksyn ensimmäinen kokoontuminen oli Pukstaavin kahvilassa. Kuva Pauli Saha.
Ajattelijoiden klubin syksyn ensimmäinen kokoontuminen oli Pukstaavin kahvilassa. Kuva Pauli Saha.

Sastamalan seurakunnan seuraavassa Ajattelijoiden klubissa keskustellaan ihmisen kokonaisvaltaisesta hoidosta. Alustajana on kansanedustaja, erikoislääkäri Hanna Tainio, jolla on pitkäaikainen kokemus ihmisen hoidosta. Hanna Tainio käsittelee myös uuden terveydenhoitolain sisältöä.
Lue lisää


Kirkkoseikkailu kutsuu

Kirkkoseikkailun jännittävimpiä paikkoja ovat urkuparvi ja saarnastuoli. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kirkkoseikkailun jännittävimpiä paikkoja ovat urkuparvi ja saarnastuoli. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Osana vammaisten kulttuuriviikon ohjelmaa järjestetään tiistaina 4. lokakuuta Tyrvään kirkossa koko perheen kirkkoseikkailu.
Lue lisää


Uskoa arkivaatteissa

Arkivaatteissa-illassa Hannu Heikkilä kertoo lähetystyöstä arkivaatteissa. Kuva Heikkilöiden arkistosta.
Arkivaatteissa-illassa Hannu Heikkilä kertoo lähetystyöstä arkivaatteissa. Kuva Heikkilöiden arkistosta.

Miten kristinusko näkyy tavallisen ihmisen arjessa? Onko usko muutakin kuin kauniita seremonioita ja juhlavaa liturgiaa? Torstaina 29. syyskuuta pääpuuhuja on pastori Hannu Heikkilä, joka kertoo millaista on lähetystyö arkivaatteissa.
Lue lisää


Kerhoja ja kuoroja kouluikäisille

Seurakunnasta löytyy kouluikäisille monenlaista tekemistä kerhoista kuoroihin. Kuva Salme Kuukka.
Seurakunnasta löytyy kouluikäisille monenlaista tekemistä kerhoista kuoroihin. Kuva Salme Kuukka.

Sastamalan seurakunta tarjoaa kouluikäisille tytöille ja pojille monenlaista toimintaa. Valittavana on vaikkapa kokki- kuvataide- tai teatterikerho. Kerhoja pidetään eri puolilla Sastamalaa.
Lue lisää


Maxi Kuusjärvi Majataloillasa

Kuva Maxi Kuusjärven www-sivut.
Kuva Maxi Kuusjärven www-sivut.

Kiikan kirkossa vietetään Majataloiltaa sunnuntaina 25.9. Illan puhujavieras on Maxi Kuusjärvi, ja musiikista vastaa Pisara. Kuusjärvi on lempääläläinen eräopas, yrittäjä, projektipäällikkö, kunnanvaltuutettu ja nuoriso-ohjaaja, yhden vaimon mies, neljän pojan isä ja vaari. Perheen pienimmätkin on helppo ottaa majataloiltaan mukaan, sillä lastentalolle on järjestetty lastenhoito. Tilaisuus alkaa kello 18.


Motoristien kiitoskirkko Mouhijärvellä

Paraatiajoa. Kuva Carita Malkamäki.
Kuva Carita Malkamäki.

Nyt on aika tulla Mouhijärven kirkkoon keskiviikkona 14.9.2011 kello 18 kiittämään menneestä ajokaudesta. Tilaisuuden jälkeen hurautetaan kirkonmäki alas seurakuntatalolle, jossa on tarjolla iltapalaa ja vasamalla rupatellaan kesän kuulumisista.


Lue Sananjalka verkossa

Lue Sananjalka verkossa

Lue lehti


Lähetystorilla teet hyvät kaupat

Torilla on monenmoista herkkua paikan päällä syötäväksi.
Torilla on monenmoista herkkua paikan päällä syötäväksi.

Perjantaina 9. syyskuuta klo 10-14 Vammalan torilla käy kauppa lähetyksen hyväksi. Myyntipöydiltä löytyy syksyn satoa, tuoreita leivonnaisia, käsitöitä, kirpputoritavaraa sekä monenlaista paikan päällä syötävää hernekeitosta muurinpohjalettuihin. Torilla on päivän aikana lähetystyöntekijöitä tavattavissa sekä lähetysaiheista ohjelmaa. Lapsille on omaa ohjelmaa.
Lue lisää


Laululeikki-muskari alkaa Roismalassa

Laululeikki-muskari alkaa Roismalassa

Roismalan kerhotilalla (Katajistonkuja 4) pidetään hauskaa Laululeikki-muskarin merkeissä maanantaisin kello 17.45-18.30. Muskari alkaa 19. syyskuuta. Mukaan musiikin maailmaan kutsutaan vuonna 2009 syntyneet lapset, jotka ottavat mukaansa yhden aikuisen. Tilaa on kuitenkin vain 12 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle.
Lue lisää


Erään riparin anatomia

Erään riparin anatomia

Sastamalan seurakunnan rippileiri R7 Houhajärven Leirimajalla piti päiväkirjaa riparin vaiheista sanoin ja kuvin. Leiri pidettiin 5.–7. heinäkuuta.
Lue lisää


Ajattelijoiden klubi palaa kesälomalta

Ajattelijoiden klubi palaa kesätauolta uusin aihein ja ideoin. Kuva Pauli Saha.
Ajattelijoiden klubi palaa kesätauolta uusin aihein ja ideoin. Kuva Pauli Saha.

Ajattelijoiden klubin kesätauko on ohi ja on aika aloittaa uusi toimintavuosi. Aiemmasta poiketen ei klubin kokoontuminen juuri torstaisin ole mikään itsetarkoitus, vaan illat saattavat ajoittua kerran kuussa vähän senkin mukaan miten alustajien kalentereista löytyy sopivia iltoja. Myös paikka vaihtelee, varsinaista kantakahvilaa ei ainakaan vielä syyskaudella valita.
Lue lisää

Kotiseuturakkaus puhuttaa ensimäisessä klubissa


Tunteet puhuttavat Kiikan Naistenpäivässä

Tunteet puhuttavat Kiikan Naistenpäivässä

Sastamalan seurakunta järjestää lauantaina 10. syyskuuta Naistenpäivän Leiriahon leirikeskuksessa Kiikassa.
Lue lisää


Säveltäjämestari Brahmsin elämäntyö sävelin ja sanoin

Säveltäjämestari Brahmsin elämäntyö sävelin ja sanoin

Sastamalan seurakunta järjestää sunnuntaina 11. syyskuuta kello 15 Vammalan Seurakuntatalossa Johannes Brahmsin musiikin konsertin nimellä Brahmsin jumalallinen innoitus. Konsertissa esiintyvät mezzosopraano Pirjo Turunen sekä pianistit Merja ja Kauko Konttinen. Musiikin lomassa kuullaan mestarisäveltäjän elämäntyöstä pastori Reijo Ylimyksen kertomana. Väliajalla on kahvitarjoilu.
Lue lisää


Taizé -hartaudet Keikyän kirkossa

Kuvassa Martti Savijoki Taizé-tapahtumassa Poznanissa uutena vuonna 2010.
Kuvassa Martti Savijoki Taizé-tapahtumassa Poznanissa uutena vuonna 2010.

Sastamalan seurakunta järjestää syksyn aikana Keikyän kirkossa Taizé-hartauksia. Hartauden nimi ja idea ovat peräisin pienessä Taizén kylässä Ranskassa sijaitsevasta ekumeenisesta luostariyhteisöstä.
Lue lisää


Taas aika pakata kerhoreppu

Kesäloma on ohi ja kerhot alkavat viikolla 34. On taas aika pakata tossut ja eväät kerhoreppuun.
Kesäloma on ohi ja kerhot alkavat viikolla 34. On taas aika pakata tossut ja eväät kerhoreppuun.

Sastamalan seurakunnan päivä- ja perhekerhot alkavat viikolla 34. Päiväkerho on lapsen kasvun ja oppimisen pesäpaikka. Kerhoa pitävät koulutetut päiväkerhonohjaajat. Leikin, oppimisen ja toiminnan ohella hiljentyminen ja pyhän kokeminen on tärkeä osa kerhoa.
Lue lisää
Katso alkavien kerhojen ajat ja paika


Vielä ehtii Pyhälle Olaville

Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla kesäkausi jatkuu vilkkaana. Kuva Janne Kaarla.
Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla kesäkausi jatkuu vilkkaana. Kuva Janne Kaarla.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla kesäkausi jatkuu vilkkaana. Vielä ehtii tutustumaan kirkkoon ja sen taiteeseen. Kirkko on avoinna elokuun loppuun asti sunnuntaista perjantaihin klo 11-18 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11-18.

Kirkon oppaat kutsuvat kirkonrakentajia koolle maanantaina 29. elokuuta alkaen klo 13.
Elokuun alussa ensiesitetty Tyrvään Pyhän Olavin kirkon ja sen taiteen sanoma Raamatun sanoin, kuvin ja sävelin uusitaan kesäkauden päätteeksi keskiviikkona 31. elokuuta klo 18.30.
Lue lisää Pyhän Olavin sivuilta


Rippikoulu- ja turistimatka Israeliin

Kuva Israelin matkailuministeriö.
Kuva Israelin matkailuministeriö.

Sastamalan seurakunta järjestää 23.2.- 4.3.2012 rippikoulu-, nuoriso- ja turistimatkan Israeliin. Se on yhtenä vaihtoehtona vuoden 2012 rippikoulutarjonnassa. Israelin rippikouluryhmän konfirmaatio on Keikyän kirkossa 11. maaliskuuta 2012 klo 10.
Lue lisää


Kirkastettu Kristus

Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien 7. kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina (nykyisin 8. sunnuntai helluntaista). Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä." Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa.
Lue lisää


Kesäpyhäkoulu kokosi Tervamäen lapset

Uusi polvi nousemassa puhujanpönttöön.
Uusi polvi nousemassa puhujanpönttöön.

Mouhijärven Tervamäen kylässä, 100-vuotiaan Rukoushuoneen vahvojen hirsiseinien suojissa on vilinää. Vietetään kesäpyhäkoulun päättäjäisiä ja mukaan on kutsuttu myös pyhäkoululaisten vanhempia ja sisaruksia.
Lue lisää


Pyhä Olavi Raamatun sanoin

Kirkon oppaat lukevat kirkon maalausten aiheisiin; luomiseen, paratiisiin, syntiinlankeemukseen ja Kristuksen kärsimystiehen liittyviä raamatuntekstejä. Kuva Urpo Vuorenoja.
Kirkon oppaat lukevat kirkon maalausten aiheisiin; luomiseen, paratiisiin, syntiinlankeemukseen ja Kristuksen kärsimystiehen liittyviä raamatuntekstejä. Kuva Urpo Vuorenoja.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa voi tiistaina 2. elokuuta klo 18 kuulla kirkon ja sen taiteen sanoman Raamatun sanoin, kuvin ja sävelin. Kirkon oppaat lukevat kirkon maalausten aiheisiin; luomiseen, paratiisiin, syntiinlankeemukseen ja Kristuksen kärsimystiehen liittyviä raamatuntekstejä. Kokonaisuutta täydentävät musiikkiesitykset ja yhteislaulut.
Lue lisää


Retkellä Pomarkussa ja Noormarkussa

Retkeläisiä muutama tässä. sillalla mietiskelemässä.
Retkeläisiä muutama tässä, sillalla mietiskelemässä.

Sastamalan seurakunnan diakoniatyö järjesti tiistaina 12. heinäkuuta kesäretken Pomarkkuun ja Noormarkkuun. Retkipäivän aikana käytiin Pomarfinissa ja tutustuttiin Pomarkun kirkkoihin sekä Ahlströmin ruukin alueeseen ja sen historiaan. Retki oli avoin kaikille seurakuntalaisille.
Lue runomuotoinen reportaasi ja pääset mukaan retkipäivän kuviin ja tunnelmiin.


Terveisiä rippileiriltä

Kuva Israelin matkailuministeriö.
Tämän vuoden rippileiristä kahdeksan on jo takanapäin, Leiriahon kolmas leiri on parhaillaan käynnissä ja kesän viimeinen, eli Houhajärven kolmas rippileri alkaa 25. heinäkuuta.

Aurinkoisena keskiviikkoaamuna 13.7.2011. tuoreet 26 rippikoululaista rantautuivat rippileirille Leiriaholle. Ensimmäiset kaksi kirkasta päivää kuluivat tutustumisen, kotiutumisen ja leikkien parissa.
Lue lisää


Seurakunnalle toimitila Häijääseen

Tervetuloa tutustumaan Häijään uusiin toimitiloihin perjantaina 15.heinäkuuta klo 17-20!
Tervetuloa tutustumaan Häijään uusiin toimitiloihin perjantaina 15.heinäkuuta klo 17-20!

Mouhijärveläisten pitkäaikainen toive toteutuu perjantaina 15. heinäkuuta, kun seurakunnan uusi toimitila Häijäässä avautuu. Yleisö on tervetullut tutustumaan tilaan klo 17–20. Toimitila sijaitsee Häijään Osuuspankin vanhassa pankkikiinteistössä, osoitteessa Kyläraitti 90.
Lue lisää


Nuorten Torigospel perjantaina

Gospelyhtye Saraste esiintyy Vammalan torilla 19. elokuuta.
Gospelyhtye Saraste esiintyy Vammalan torilla 19. elokuuta.

Koulujen alkamisen kunniaksi Sastamalan seurakunta järjestää perjantaina 19. elokuuta Torigospel-tapahtuman Vammalan torilla. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Musiikki jyrähtää käyntiin klo 20 ja siitä vastaa gospelrockia soittava, viiden nuoren miehen yhtye Saraste. Yhtyeessä soittaa myös Sastamalasta kotoisin oleva Lauri Halme.
Lue lisää


Leiripäivä ekaluokkalaisille perheineen

Pieni reppuselkä lähdössä koulutielle. Koulun alkaminen voi jännittää sekä ekaluokkalaista että vanhempia.
Pieni reppuselkä lähdössä koulutielle. Koulun alkaminen voi jännittää sekä ekaluokkalaista että vanhempia.

Onko teillä ekaluokkalainen? Sastamalan seurakunta järjestää koulun aloittaville ja kotiväelle leiripäivän lauantaina 20. elokuuta Houhajärven leirimajalla. Päivä alkaa klo 11 ja päättyy noin klo 15. Tule jakamaan koulun alkamiseen liittyviä ajatuksia ja tunteita yhdessä muiden ekaluokkalaisten vanhempien kanssa!
Lue lisää


Messuun pääkirkolle

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Suodenniemen ja Mouhijärven kappeleista järjestetään sunnuntaina 21. elokuuta kuljetus Tyrvään kirkon messuun. Mukaan voi ilmoittautua diakoni Heidi-Maria Heikkilälle p. 050 314 9043 tai pe klo 9-12 kappelien palvelutoimistoon p. 521 9105 ja 521 9094.
Lue lisää


Ruskaretkelle Raattamaan

Ruskaretkelle Raattamaan.

Sastamalan seurakunta järjestää ruskaretken Vuontispirtille Kittilään 19.–26.09.2011. Matkan hinta täysihoidolla on 500 euroa.
Lue lisää


Katja Koivuniemi aloitti lapsityönohjaajana

– Minulla on unelma tavoittavasta perhetyöstä. Jos lapset huomioidaan seurakunnan toiminnassa, lapsiperheet kyllä huomaavat sen, Katja Koivuniemi muistuttaa.
– Minulla on unelma tavoittavasta perhetyöstä. Jos lapset huomioidaan seurakunnan toiminnassa, lapsiperheet kyllä huomaavat sen, Katja Koivuniemi muistuttaa.

Kirkkoneuvosto nimitti toukokuussa määräaikaiseen lapsityönohjaajan virkaan 31.3.2012 saakka Katja Koivuniemen. Katja on työskennellyt Vammalan seurakunnassa varhaisnuorisotyössä vuosina 2006-2007 ja Kiikan seurakunnassa nuorisotyöntekijänä vuonna 2002. Seurakunta on siis hänelle osittain jo tuttu. Koivuniemet muuttivat Sastamalaan Joensuusta, missä Katja on työskennellyt Kansanlähetyksen Pohjois-Karjalan piirin juniorityössä ja Rantakylän seurakunnan lastenohjaajana.
Lue lisää


Partiolaisten syyskausi käyntiin Houhajärvellä

Partiolaisten syyskausi polkaistaan käyntiin Houhajärvellä sunnuntaina 14. elokuuta.
Partiolaisten syyskausi polkaistaan käyntiin Houhajärvellä sunnuntaina 14. elokuuta.

Partiolaisten toimintakausi pyöräytetään käyntiin Vammalan Nuotiosiskojen, Karkun Samoojien ja Tyrvään Metsänpoikien yhteisessä aloitustapahtumassa Houhajärven Leirimajalla su 14. elokuuta klo 17.
Lue lisää


Perheille leiripäiviä Houhajärvellä

Leiripäivillä on luvassa monenmoista ohjelmaa melonnasta kirkkohetkeen.
Leiripäivillä on luvassa monenmoista ohjelmaa melonnasta kirkkohetkeen.

Vaikka koulut jo alkavatkin, on kesää vielä jäljellä. Loppukesällä seurakunta kutsuu lapsiperheitä leiripäiviin Houhajärven leirimajalle.
20. elokuuta ekaluokkalaiset perheineen viettävät rentoa leiripäivää. Samalla on mahdollisuus jakaa koulun aloittamiseen liittyviä ajatuksia ja tunnelmia. Koko perheen kalastus- ja melontailtapäivässä 28. elokuuta vesille pääsee niin kanooteilla kuin veneelläkin. Onginnassa opastavat urheilukalastajat. 2.3. syyskuuta järjestetään perjantai-illasta lauantaihin kestävä perheleiri.
Lue lisää


Kesäinen gospelkonserttisarja Sastamalassa

Marianne Fontaine ja Lasse Rajalampi esittävät kesän aikana viiden konsertin sarjan eri puolilla Sastamalaa.
Marianne Fontaine ja Lasse Rajalampi esittävät kesän aikana viiden konsertin sarjan eri puolilla Sastamalaa.

Viime vuosina runsaasti yhdessä konsertoineet laulajatar Marianne Fontaine ja kanttori, dir.cant. Lasse Rajalampi esittävät kesän aikana Sastamalassa viiden gospel-konsertin sarjan. Olet vapaa -konsertti on saanut nimensä Pekka Simojoen samannimisestä laulusta. Konsertin muita säveltäjänimiä ovat Laaksonen, Berthier, Maijanen, Nuutinen, Karanko ja Löytty. Mukana on myös Joy String -ohjelmistoa sekä afrikkalainen sävelmä.
Lue lisää


Avoimien ovien päiviä leirikeskuksissa

Avoimien ovien päivään voin tulla koko perheen voimin. Kuva Suodenniemen Salmin leirikeskuksen perheleiripäivästä. Kuva Heidi-Maria Heikkilä.
Avoimien ovien päivään voin tulla koko perheen voimin. Kuva Suodenniemen Salmin leirikeskuksen perheleiripäivästä. Kuva Heidi-Maria Heikkilä.

Sastamalan seurakunnalla on kolme leirikeskusta; Leirimaja Houhajärvellä, Leiriaho Kiikan Kiimajärven rannassa sekä pienimpänä Salmin leirikeskus Suodenniemen Kirkkojärven rannassa. Avoimien ovien päivässä on mahdollista ruokailla edullisesti, saunoa, uida, osallistua järjestettyyn toimintaan ja iltahartauteen. Avoimien ovien päivät on tarkoitettu kaikenikäisille ja niihin voi tulla koko perheen voimin.
Lue lisää


Rukoilemme Oslossa tapahtuneen pommi-iskun ja ampumisten johdosta

Rukoilemme Oslossa tapahtuneen pommi-iskun ja ampumisten johdosta.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on lähettänyt osanottonsa Norjan kirkon johtavalle piispa Helga Haugland-Byfuglienille Oslossa tapahtuneen pommi-iskun ja ampumisten johdosta. Myös Sastamalan kirkoissa rukoillaan norjalaisten puolesta.
Lue rukous


Sydämen sivistys puhuttaa Houhajärven leirimajalla

Kirjantekijä, filosofi ja pappi Reijo Ylimys virittelee Leirimajalla keskustelua aiheesta sydämen sivistys ja muut unohtuneet hyveet. Kuva Urpo Vuorenoja.
Reijo Ylimys virittelee Leirimajalla keskustelua aiheesta sydämen sivistys ja muut unohtuneet hyveet. Kuva Urpo Vuorenoja.

Houhajärven leirimajalla vietetään tiistaina 2. elokuutta klo 17 alkaen avointen ovien teemailtaa. Kirjantekijä, filosofi ja pappi Reijo Ylimys virittää keskustelua aiheesta sydämen sivistys ja muut unohtuneet hyveet.
Lue lisää


Virsisoutu kirkkoveneellä

Sastamalan ensimmäinen virsisoutu matkasi Palvialasta Ellivuoreen. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Sastamalan ensimmäinen virsisoutu matkasi Palvialasta Ellivuoreen. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Tämän kesän toinen virsisoututapahtuma järjestetään keskiviikkona 20. heinäkuuta. Vesille lähdetään Sastamalan Pyhän Marian kirkolta klo 18. Souturetki päättyy Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle pari tuntia myöhemmin klo 20. Matkaa taitetaan laulaen. Teemana on kirkkosoutuperinne ja sen ajan virret ja kesäiset laulut. Reitin varrella pysähdytään Ekosaareen paistamaan makkaraa. Souturetkeen sisältyy myös yllätyskohde.
Lue lisää


Pyhäjärvi-juhlat Sastamalassa

Pyhäjärvi-juhlaa vietetään Sastamalassa 16.–17. heinäkuuta. Kuva vuoden 2008 juhlilta Mouhijärveltä. Kuva: Marjut Hämäläinen.
Pyhäjärvi-juhlaa vietetään Sastamalassa 16.–17. heinäkuuta. Kuva vuoden 2008 juhlilta Mouhijärveltä. Kuva: Marjut Hämäläinen.

Tulevana viikonloppuna, 16.–17. heinäkuuta Sastamalassa vietetään Pyhäjärvi-juhlia. Nyt 65. kerran järjestettävät juhlat ovat vuonna 2009 toimintansa aloittaneen Sastamalan ensimmäiset. Vammalassa Pyhäjärvi-juhlat on järjestetty kaikkiaan seitsemän kertaa, viimeksi vuonna 2002.
Lue lisää


Bachia kitaralla Pyhällä Olavilla

Janne Lehtinen soittaa Pyhällä Olavilla suosittuja kappaleita Bachin tuotannosta sekä joitakin tansseja Bachin vaimon, Anna Magdalenan nuottikirjasta.
Janne Lehtinen soittaa Pyhällä Olavilla suosittuja kappaleita Bachin tuotannosta sekä joitakin tansseja Bachin vaimon, Anna Magdalenan nuottikirjasta.

Sunnuntaina 10. heinäkuuta Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa kuullaan Bachin musiikkia diplomikitaristi Janne Lehtisen tulkitsemana. Bachin kauneimmat kitaralla –konsertti alkaa klo 18.
Lue lisää


Kirkkoneuvoston ja -valtuuston pykälät nettisivuille

Irmeli Kulonpään tammikuun kirkkovaltuustossa jättämä sosialidemokraattien aloite johti toimiin: pöytäkirjat ja esityslistat löytyvät jatkossa nettisivuilta.
Irmeli Kulonpään tammikuun kirkkovaltuustossa jättämä sosialidemokraattien aloite johti toimiin: pöytäkirjat ja esityslistat löytyvät jatkossa nettisivuilta.

Sastamalan seurakunta julkaisee jatkossa kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston esityslistat ja pöytäkirjat nettisivuilla viittä päivää ennen kokousta ja kokousten pöytäkirjat heti, kun ne on tarkistettu. Kirkkoneuvosto päätti asiakirjojen julkistamisesta kesäkuun kokouksessaan.
Lue lisää


Töihin Sastamalan seurakuntaan

Seurakunta etsii lastenohjaajia.

Sastamalan seurakunta julistaa haettavaksi
LASTENOHJAAJAN OSA-AIKAISEN (73 %) TOIMEN

Seurakunnassa on haettavana myös
LASTENOHJAAJAN OSA-AIKAISEN TOIMEN (81 %) SIJAISUUS ajalle 8.8.2011–31.12.2012 sekä
HALLINTO- JA TIEDOTUSSIHTEERIN SIJAISUUS ajalle 1.9.–31.12.2011

Hakemukset on toimitettava viimeistään 15.7.2011 klo 16 mennessä osoitteella Aittalahdenkatu 12, 38200 Sastamala.

Lue tarkemmat hakuilmoitukset
Lastenohjaajan toimi sekä sijaisuus
Hallinto- ja tiedotussihteerin sijaisuus


Rovasti Ojansivun saarna talkoolaisten juhlamessussa

Osmo Rauhala maalasi saarnastuoliin höylän kunnianosoituksena kirkonrakentajille. Etualalla Aarne Järä. Kuva Reijo Keskikiikonen.
Osmo Rauhala maalasi saarnastuoliin höylän kunnianosoituksena kirkonrakentajille. Etualalla Aarne Järä. Kuva Reijo Keskikiikonen.

Lue rovasti Osmo Ojansivun saarna Tyrvään Pyhän Olavin kirkon talkoolaisten juhlamessussa su 26.6.2011 (Aarne Järä 100 vuotta)


Monologinäytelmä Maria Magdalenasta Pyhällä Olavilla

Jeesuksen kärsimyshistorian Maria Magdalenan näkökulmasta kertovan näytelmän esittävät sisarukset, näyttelijä Leena Kellosalo ja laulaja Sinikka Törmälä.
Jeesuksen kärsimyshistorian Maria Magdalenan näkökulmasta kertovan näytelmän esittävät sisarukset, näyttelijä Leena Kellosalo ja laulaja Sinikka Törmälä.

Ensi lauantaina 2. heinäkuuta klo 17.30 Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa esitetään näytelmä Maria Magdalenasta eli Magdalan Mariasta, joka parannuttuaan riivaajien vallasta seurasi Jeesusta tämän ristinkuolemaan saakka.
Lue lisää Pyhän Olavin sivuilta


Iltamessu Tyrvään vanhassa kappelissa

Iltamessu Tyrvään vanhassa kappelissa

Roismalan hautausmaanakin tunnetun Tyrvään kappelihautausmaan keskellä sijaitsee viehättävä tiilinen pikkukirkko. Kyseessä on Tyrvään ensimmäinen siunauskappeli, joka on rakennettu 1890. Keskiviikkoa 29 kesäkuuta Tyrvään vanhan kappelin ovet avautuvat, kun siellä vietetään iltamessua.
Lue lisää


Juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa

Juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa

Usein suuret kysymykset selviävät hitaasti ja vähitellen. Näin tapahtuu myös uskon asioiden kohdalla. Kun ihminen on havahtunut tietoisuuteen korkeimmasta, hän katselee maailmaa uusin silmin. Hän näkee Luojan jälkiä luonnossa ja kuulee Jumalan puhuttelun kristillisessä sanomassa.
Lue lisää


Kirkonrakentajat juhlivat toisena juhannuspäivänä

Aarne Järä, Esko Kangasniemi ja Tapio Vainio paanuttavat korkeuksissa.
Aarne Järä, Esko Kangasniemi ja Tapio Vainio paanuttavat korkeuksissa.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina 26. kesäkuuta vietetään Tyrvään Pyhän Olavin kirkon talkoolaisten juhlaa. Kaikille kirkon rakennustyössä mukana olleille omistetun kirkkopyhän erityisenä ilon ja juhlan aiheena on jälleenrakennustyön veteraanin ja isähahmon Aarne Järän 100-vuotispäivä.
Lue lisää


Yhteisvastuu-logoYhteisvastuukeräys tuotti 23 000 euroa

Lipaskerääjät varustautuvat matkaan. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Lipaskerääjät varustautuvat matkaan. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Toukokuun lopussa päättynyt yhteisvastuukeräys tuotti Sastamalan seurakunnassa noin 23 000 euroa. Keräystulos kasvoi 15 % vuodesta 2009.
Vuoden 2010 tuloksesta jäätiin 3 000 euroa. Ulkomaan keräyskohteena oli silloin Haiti, jossa tapahtunut tuhoisa maanjäristys aikaisti
keräyksen aloittamista ja nosti tuloksen yhteisvastuukeräyksen historian korkeimmaksi.
Lue lisää


Poimi omasi kesän musiikkitarjonnasta

Pirjo Turunen laulaa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan 1. heinäkuuta.
Pirjo Turunen laulaa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa Vanhan kirjallisuuden päivien
aikaan 1. heinäkuuta.

Sastamalan seurakunnan musiikkitarjonta on kesän aikana runsas. Konsertteja järjestetään niin omien kanttoreiden voimin kuin vierailevien taiteilijoiden kanssa. Valikoimaa kasvattaa myös heinäkuiset Sastamala Gregorianan Wanhan musiikin päivät.
Lue lisää


Tiekirkot ovat taivaallisia taukopaikkoja

Pyhän Marian kirkko on tuttuun tapaan avoinna tiekirkkona. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Pyhän Marian kirkko on tuttuun tapaan avoinna tiekirkkona. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka avaavat ovensa kesäkuukausiksi matkailijoiden ja paikkakuntalaisten iloksi. Yhteistä Tiekirkoille on, että ne sijaitsevat pääteiden läheisyydessä ja kuuluvat paikkakuntansa tärkeimpiin nähtävyyksiin. Tänä vuonna tiekirkkoja on 279. Niiden aukioloajat vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti ne ovat avoinna 10.6. - 20.8. klo 11-16. Tiekirkot esitellään uudella www.taivaallinentaukopaikka.fi -sivustolla.
Lue lisää


Helluntain kaksoisihme: syntyy usko ja uskon yhteisö

Helluntain liturginen väri on punainen. Kyyhkynen kuvaa Pyhää Henkeä. Kuva Marjut Hämäläinen.
Helluntain liturginen väri on punainen. Kyyhkynen kuvaa Pyhää Henkeä. Kuva Marjut Hämäläinen.

Jumalaan uskova ihminen kohtaa erikoisen arvoituksen itsessään. Miksi minä uskon? Miksi aavistan, että jotakin suurempaa on? Miksi näen kristinuskon sanomassa syvän totuuden?
Lue lisää


Barokkia ja klassista Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa

Kuva Marjaana Perttula.
Kuva Marjaana Perttula.

Ikivanhan Leipzigin Tuomas-kirkon kanttori Bach sävelsi tutunviehkeän a-molliviulukonserton lähes 300 vuotta sitten. Nyt kesäkuun 19. päivänä klo 18 Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa sen soittaa dir.mus. Juhani Tepponen Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesterin konsertissa.
Lue lisää


Anne Kauppinen otettiin Karkussa vastaan riemuiten

Anne Kauppinen sai päähänsä Karkun Samoojien sitoman seppeleen. Päivänsankari loisti tyytyväisyyttä. Kuva Urpo Vuorenoja.
Anne Kauppinen sai päähänsä Karkun Samoojien sitoman seppeleen. Päivänsankari loisti tyytyväisyyttä. Kuva Urpo Vuorenoja.

Piispa Kaarlo Kalliala asetti Anne Kauppisen Karkun kappalaisen virkaan helatorstaina 2. kesäkuuta Karkun kirkossa toimitetussa messussa. Anne Kauppisen tulosaarna käsitteli Jeesuksen taivaaseen astumista ja sitä kuinka opetuslapset pelkäsivät jäävänsä yksin.
Lue lisää

Lue Anne Kauppisen tulosaarna
Lue piispa Kaarlo Kallialan puhe

Lue karkun kappelineuvoston puheenjohtaja Maiju Vuorenojan puhe


Virsisoudut kirkkoveneillä

Sastamalan ensimmäinen virsisoutu starttaa 22. kesäkuuta Palvialan laiturilta. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Sastamalan ensimmäinen virsisoutu starttaa 22. kesäkuuta Palvialan laiturilta. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunta järjestää kesän aikana kaksi virsisoutua kaupungin halki virtaavassa vesistössä. Ensimmäinen soutu starttaa keskiviikkona 22. kesäkuuta klo 18 Palvialan rantalaiturilta.
Lue lisää


Kesäpuuhaa lapsille ja kouluikäisille

Kesäpuuhaa lapsille ja kouluikäisille

Vammalan seurakuntatalolla järjestetään toimintahetkiä lapsille ja kouluikäisille maanantaista perjantaihin 6. - 23.6.2011. Toimintahetket pitävät sisällään leikkiä ja askartelua lastenohjaajan johdolla. Ota mukaan omat eväät. Toimintahetkiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tule siis mukaan yhtenä, tai vaikka kaikkina päivinä! Ma-pe 23.6. saakka klo 10 - 12 alle kouluikäiset lapset, klo 13 - 15 kouluikäiset. Lisätietoa toimintahetkistä Salme Kuukalta, p. 050 314 9081.


Kesän leirit kutsuvat

Houhajärven leirit kutsuvat taas.
Kesän leirit kutsuvat taas.

Mukavaa leirielämää, toimintaa, pelejä, uintia, saunomista, yllätyksiä, hiljentymistä hartauteen. Leirikeskuksissa – Houhajärven leirimaja – Kiikan Leiriaho majoitus neljän hengen huoneissa, Pääjärvellä teltassa.
Sitovat ilmoittautumiset 10 päivää ennen kunkin leirin alkua sähköisesti ilmoittautumislomakkeella.
Lue lisää


Kevätsiunaus Pehulan Patsaspuistossa

Patsaspuisto. Kuva Samuli Kinnari.
Patsaspuisto. Kuva Samuli Kinnari.

Äetsän kesän aloittaa Patsaspuistotapahtuma torstaina 9.6 klo 18-21. Kevätsiunauksen toimittavat Keikyän kappalainen Olavi Sorva ja Veli-Matti Savijoki Äetsän helluntaiseurakunnasta.
Lue lisää


Helatorstai puhuu Kristuksen kuninkuudesta

Helatorstaina muistetaan Kristuksen taivaaseen astumista. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Helatorstaina muistetaan Kristuksen taivaaseen astumista. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Miksi ylösnoussut Kristus ei edelleen näyttäytyisi ihmisille samalla tavalla kuin aikanaan pääsiäisen jälkeen? Silloinhan häneen olisi huomattavasti helpompi uskoa. Tähän kysymykseen ei ole aivan helppoa vastausta, mutta jotakin valoa siihen voi löytää helatorstain sanomasta.
Lue lisää


Anne Kauppinen asetetaan virkaan helatorstaina

Karkun kappalainen Anne Kauppinen asetetaan virkaan helatorstaina.
Karkun kappalainen Anne Kauppinen asetetaan virkaan helatorstaina.

Karkun kappalaisen virassa kesäkuun alussa aloittava Anne Kauppinen valmistui teologian maisteriksi Åbo Akademista vuonna 1984. Valmistumisensa jälkeen hän toimi pitkään rippikoululehtorina Imatran seurakunnassa. Papiksi Kauppinen vihittiin vuonna 2002 ja vuodesta 2003 hän on työskennellyt kappalaisena Rautjärven seurakunnassa tehtävinään erityisesti lapsi-, nuoriso- ja aikuistyö.
Lue lisää


Järvenpään kamarikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa

Järvenpään kamarikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa helatorstaina 2. kesäkuuta.
Järvenpään kamarikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa helatorstaina 2. kesäkuuta.

Järvenpään kamarikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa helatorstaina 2. kesäkuuta klo 15. Konsertissa kuullaan kevät- ja kesäaiheisia kansanlauluja sekä hengellistä musiikkia.
Lue lisää


Motoristikirkossa ennätysmäärä osallistujia

Nuoremman polven motoristeja.
Nuoremman polven motoristeja.

Mouhijärven motoristikirkkoon 25. toukokuuta saapui ennätysmäärä prätkäkansaa pyytämään siunausta alkavaan ajokauteen.
Lue lisää


Pyöräretki Ylistenjärvelle

Pyöräretki Ylistenjärvelle

Sastamalan seurakunta järjestää tiistaina 7. kesäkuuta pyöräretken Ylistenjärven laavulle. Matkaan lähdetään Vammalan torilta klo 17. Retkuetta johtaa pastori Auli Airas-Laitila yhdessä puolisonsa Simo Laitilan kanssa. Tapiolan kyläyhdistys tarjoaa retkeläisille kahvit. Laavulla on mahdollisuus myös makkaranpaistoon. Omat makkarat mukaan! Retki järjestetään säävarauksella.


Luuttumusiikkia Pyhän Olavin kirkossa

Järvenpään kamarikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa helatorstaina 2. kesäkuuta.
Järvenpään kamarikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa helatorstaina 2. kesäkuuta.

Pentti Hildén esittää John Dowlandin luuttumusiikkia ja luuttusäestyksellisiä lauluja Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa ensi sunnuntaina 5. kesäkuuta.
Lue lisää


Elina Vettenrannan laulu kosketti Majataloyleisöä

Majataloillan artistivieras oli vuoden 2006 tangokuningatar Elina Vettenranta.
Majataloillan artistivieras oli vuoden 2006 tangokuningatar Elina Vettenranta.

Kiikan kirkossa 22. toukokuuta järjestetyssä Majataloillassa oli vieraana laulaja Elina Vettenranta. Hengellisen musiikin pariin siirtynyt artisti kosketti yleisöä herkällä, mutta samalla voimakkaalla tulkinnallaan. Tuuli Suomisen taitava pianosäestys mukaili laulua harmonisesti.
Lue lisää


Kesän Sananjalka verkossa

Kesän Sananjalka verkossa

Lue lehti


Roismalan arkkualba valmistui

Outileena Uotilan suunnittelema arkkualba on nimeltään ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut”.
Outileena Uotilan suunnittelema arkkualba on nimeltään ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut”.

Tekstiilitaiteilija Outileena Uotilan suunnittelema arkkualba valmistui huhtikuun lopussa. Kirkkoneuvosto päätti viime marraskuussa tilata sastamalalaiselta Uotilalta arkkualban, alttarivaatteen ja hiekkaliinan Roismalan siunauskappeliin.
Lue lisää


Saariston kautta Ahvenanmaalle

Saariston kautta Ahvenanmaalle.

Matka saaristolaislautalla on elämys. Koe Ahvenanmaan kaunis luonto ja nähtävyydet hyvässä seurassa Sastamalan seurakunnan retkellä. Matkaan lähdemme tiistaina 19.heinäkuuta aamulla, paluu Sastamalaan on torstain 21.7. iltana.
Lue lisää


Motoristikirkko avaa prätkäkauden

Motoristikirkko 2011

Motoristikirkossa tavataan läheltä ja kaukaa


Ajattelijoiden klubi vielä kerran

Kevään viimeisellä Ajattelijoiden klubilla palataan teemoihin, jotka ovat aikaisemmin jääneet kaivelemaan. Paikka on Pyymäen kahvila.
Kevään viimeisellä Ajattelijoiden klubilla palataan teemoihin, jotka ovat aikaisemmin jääneet kaivelemaan. Paikka on Pyymäen kahvila.

Ajattelijoiden klubin kevään viimeisessä istunnossa keskustellaan kaikesta mikä on jäänyt kaivelemaan mieltä aiemmissa tilaisuuksissa. Muutama lyhyt alustuspuheenvuoro on jälleen luvassa.
Lue lisää


Suomen Kanttorikuoro leiriytyy ja konsertoi Sastamalassa

Suomen Kanttorikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa maanantaina 23. toukokuuta.
Suomen Kanttorikuoro konsertoi Tyrvään kirkossa maanantaina 23. toukokuuta.

Kanttorit täyttävät laulullaan leirimajan toukokuun lopulla. CCF eli Suomen Kanttorikuoro on projektiluonteinen kuoro, joka kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa eri seurakuntien leirikeskuksiin pitämään laululeiriä ja konsertoimaan.
Lue lisää


Tuomasmessu soi kevään riemua

Rukouspyyntöjä.
Rukouspyyntöjä.

Mouhijärven kirkossa keskiviikkona 11. toukokuuta vietetyssä Tuomasmessussa kiitettiin keväästä. Viime päivien lämpöaalto on vauhdittanut kesän tuloa ja koivujen hiirenkorvat kasvavat silmissä. Lämpö, valo ja vihreys hellivät pitkän ja kylmän talven jälkeen.
Lue lisää


Kuninkaallinen vierailija Majatalossa

Kevään viimeiseen Majatalo-iltaan saapuu laulajavieraaksi vuoden 2006 tangokuningatar Elina Vettenranta.

Kevään viimeiseen Majatalo-iltaan saapuu laulajavieraaksi vuoden 2006 tangokuningatar Elina Vettenranta. Hänet tunnetaan vahvana, mutta samalla myös herkkänä, laulujen tulkitsijana.
Lue lisää


Ajattelijoiden klubi pohtii monikulttuurisuutta

Ajattelijoiden klubi pohtii monikulttuurisuutta toukokuun viidentenä. Paikka on Pyymäen kahvila.
Ajattelijoiden klubi pohtii monikulttuurisuutta toukokuun viidentenä. Paikka on Pyymäen kahvila.

Avautuvatko sanat monikulttuurisuus, kotoutuminen, maahanmuuttokriittisyys? Mitä oikeasti meinaa suvaitsevaisuus ja tasa-arvo, kun puhutaan ihmisistä, joiden syntyperä ja elämäntausta poikkeavat omastamme?
Lue lisää


Iltatori tempaisee lähetystyön hyväksi

Nuorten Iltatorilla kerätään varoja seurakunnan nimikkolöheteille ja nuorten Israelin matkalle.
Nuorten Iltatorilla kerätään varoja seurakunnan nimikkolöheteille ja nuorten Israelin matkalle.

Tervetuloa kisaamaan lähetyksen hyväksi, tutustumaan eri-ikäisiin ihmisiin, gosbelriderseihin pyörineen, lähetystyöntekijöihin, Raamatun kääntäjään Suomen Wyckliffestä ja Operaatio Mobilisaatioon. Nuorten Iltatori järjestetään Vammalan seurakuntatalon Nuokkarilla ja pihapiirissä 6. toukokuuta klo 18–21.
Lue lisää


Seurakunta etsii määräaikaista lapsityönohjaajaa

Seurakunta etsii määräaikaista lapsityönohjaajaa.

Lapsityöntyönohjaaja huolehtii pyhäkoulutyöstä ja yhteyksistä kunnalliseen päivähoitoon. Lisäksi hän osallistuu yhteisten perhemessujen organisointiin, rippikoulutyöhön ja perheiden parissa tehtävään työhön. Lapsityönohjaaja toimii johtavan lapsityönohjaajan sijaisena.
Lue lisää


Christer Jokela musisoi Suodenniemellä

Christer Jokela musisoi Suodenniemellä

Christer Jokelan keväinen Vappukonsertti kutsuu kaikki musiikin ystävät koolle vapunpäivänä 01.05. klo 14 Suodenniemen seurakuntatalolle. Ohjelmassa on kaunista pianomusiikkia ja lisäksi herkullinen kahvitarjoilu. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ohjelma 5 €. Ota kaikki ystäväsi mukaan. Iloisesti tervetuloa rentoutumaan konserttiin!


Ahtisaarnoista Via Dolorosaan

Via Dolorosa matkaa Vapahtajamme ja opetuslasten jalanjäljissä kohti tyhjän haudan luona kuultavaa ilosanomaa: ”Kuolema ja kaikki tuhovoimat on voitettu!” Kuva Jaakko Pirttikoski.
Via Dolorosa matkaa Vapahtajamme ja opetuslasten jalanjäljissä kohti tyhjän haudan luona kuultavaa ilosanomaa: ”Kuolema ja kaikki tuhovoimat on voitettu!” Kuva Jaakko Pirttikoski.

Varttuneimmat seurakuntalaiset muistavat vielä hyvin menneiden vuosikymmenien pääsiäisenviettoon kuuluneen perinteen, ahtisaarnat.
Lue lisää


Sananjalasta lukuevästä pääsiäiseen

Päiväkerho on hyvä paikka lapselle. Kerhoihin voi ilmoittautua 1.5. saakka.

Vuonna 2011 seurakunta julkaisee Tyrvään Sanomien välissä jaettavaa Sananjalka-seurakuntalehteä neljä kertaa vuodessa. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi torstaina 14. huhtikuuta.
Lue lehti


Taas on aika ilmoittautua syksyn päiväkerhoihin

Päiväkerho on hyvä paikka lapselle. Kerhoihin voi ilmoittautua 1.5. saakka.
Päiväkerho on hyvä paikka lapselle. Kerhoihin voi ilmoittautua 1.5. saakka.

Päiväkerho on seurakunnan 3-6 -vuotiaille järjestämää kerhotoimintaa, jossa annetaan kristillistä kasvatusta. Kerhoja kokoontuu useita eri puolilla Sastamalaa.
Lue lisää


Arkivaatteissa uidaan tietotulvassa

Arkivaatteissa uidaan tietotulvassa.

Arkivaatteissa-illassa opitaan uimaan tietotulvassa. Aiheesta alustaa porilainen toimittaja ja kirkolliskokousedustaja Marjaana Perttula. Iltaa vietetään poikkeuksellisesti keskiviikkona 13.4. klo 18.30. Paikka on kuitenkin tuttu Vammalan seurakuntatalo.
Lue lisää


Luojan kaunein ajatus nostaa lapset ja nuoret estradille

Konsertin tunnetuin esiintyjä lienee 20-vuotias Eveliina Määttä. Kuva Yleisradio.
Konsertin tunnetuin esiintyjä lienee 20-vuotias Eveliina Määttä. Kuva Yleisradio.

Tänä vuonna yhteisvastuukeräys kerätään syrjäytyneille ja yksinäisille nuorille Suomessa ja Mosambikissa. Niinpä päätimme kutsua paikallisia nuoria musiikin osaajia kantamaan kortensa yhteiseen kekoon. Halua ja intoa löytyi ilahduttavasti! Palmusunnuntain iltana saamme kokoontua nauttimaan lasten ja nuorten raikkaasta laulusta ja soitosta ja sen myötä laskeutua hiljaiselle viikolle.
Lue lisää


Via Dolorosa johdattaa pääsiäiseen

Leena Ojalan lasimaalaukset kuuluvat olennaisena osana Sastamalan Via Dolorosaan.
Leena Ojalan lasimaalaukset kuuluvat olennaisena osana Sastamalan Via Dolorosaan.

Vammalan seurakuntatalo muuttuu hiljaisella viikolla Kristuksen kärsimystien näyttämöksi. Kauniisti rakennetun pääsiäisvaelluksen varrella kulkija voi kaikilla aisteillaan kokea piinaviikon tapahtumat Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman kautta pääsiäiseen, ylösnousemuksen riemuun.
Lue lisää


Ihmisarvo koetuksella Ajattelijoiden klubissa

Ovatko arvomme koventuneet? Toteutuuko ihmisarvo jokapäiväisessä elämässämme? Kuva Jaakko Pirttikoski.
Ovatko arvomme koventuneet? Toteutuuko ihmisarvo jokapäiväisessä elämässämme? Kuva Jaakko Pirttikoski.

Usein kuulee väitettävän, että suomalaisten arvot ovat koventuneet, ihmisarvo on koetuksella. Dosentti Mikko Lahtinen pohtii Ajattelijoiden klubissa 7.4. väitteen paikkansa pitävyyttä ja myös sitä, mitä arvo tarkoittaa tai toteutuuko ihmisarvo jokapäiväisessä elämässämme. Jos arvot ovat koventuneet, mistä se johtuu, kenellä on vastuu? Miten ja milloin arvojen mahdollinen koveneminen on tapahtunut? Ovatko sanat ja teot ristiriidassa?
Lue lisää


Retriitti kutsuu hiljaisuuteen

Retriitti luo tilaa hiljaisuudelle. Kuva Ari Paavilainen.
Retriitti luo tilaa hiljaisuudelle. Kuva Ari Paavilainen.

Tunnetko tarvetta vetäytyä hetkeksi kiihkeästä elämänmenosta? Haluaisitko pysähtyä, levähtää, hiljaisesti kuunnella ja kysellä? Jos vastaat myöntävästi, retriitti saattaa sopia juuri sinulle.
Lue lisää


Lentopalloa Yhteisvastuulle

Ruskaretkelle Raattamaan.
Kuva Mäsi.

Sastamalan seurakunta toimii otteluisäntänä Valepan kotipelissä torstaina 31. maaliskuuta. Peli Sylvään salissa alkaa klo 18.30. Seurakunta lähtee mukaan otteluun Yhteisvastuukeräyksen punavalkoisissa väreissä.
Lue lisää


Virvoittavaa vettä Karkun kirkossa

Virvoittavaa vettä Karkun kirkossa

Mezzosopraano Pirjo Turunen konsertoi Yhteisvastuun hyväksi sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 16. Virvoittavaa vettä –konsertissa Karkun kirkossa Turusta säestää Päivi Vuoristo, puheen pitää Reijo Ylimys.
Konsertin tuotto käytetään yhteisvastuun hyväksi. Ohjelma 10 e ja 5 e.


Pappila sulkeutuu remontin ajaksi

Pappila sulkeutuu remontin ajaksi

Vammalan seurakuntatalon vieressä oleva vanha pappila sulkeutuu remontin ajaksi. Pappilassa kokoontuvat piirit ja kerhot siirtyvät kevään ajaksi seurakuntatalolle. Työntekijät tekevät remontin ajan etätyötä tai käyttävät seurakunnan muita toimitiloja.
Lue lisää


Ruskaretkelle Raattamaan

Ruskaretkelle Raattamaan.

Sastamalan seurakunta järjestää ruskaretken Vuontispirtille Kittilään 19.–26.09.2011. Matkalla on tarjolla päivittäin yhteisiä retkiä. Voit myös suunnitella oman ohjelmasi halusi mukaan.
Lue lisää


Rukoilemme Japanin puolesta

Rukoilemme Japanin puolesta.

Lue rukous


Pää pensaassa Arkivaatteissa-illassa

Tuula Hakkarainen vierailee Arkivaatteissa-illassa. Kuva Christmusic.
Tuula Hakkarainen vierailee Arkivaatteissa-illassa. Kuva Christmusic.

Muusikko ja kouluttaja Tuula Hakkarainen saapuu vieraaksi seurakunnan Arkivaatteissa-iltaan Vammalan seurakuntatalolle torstaina 24. maaliskuuta klo 18.30. Illan teema on Pää pensaassa – mikä pelottaa.
Lue lisää


Sastamala etsii nuorisotyönohjaajaa

Seurakunnan nuoret maalasivat Leiriahon mökkejä työleirillä kesällä 2010.
Seurakunnan nuoret maalasivat Leiriahon mökkejä työleirillä kesällä 2010.

Nuorisotyönohjaajan viran tehtäviin kuuluu osallistuminen varhaisnuoriso-, nuoriso-, ja rippikoulutyöhön. Edellytämme hakijalta piispainkokouksen hyväksymää nuorisotyönohjaajan tutkintoa. Palkka maksetaan toistaiseksi vaativuusryhmä 501 mukaan.
Lue lisää


Tule tekemään Via Dolorosaa

Lantulalaisen Liisa Kutvosen lyijynuket kertovat pääsiäisen tapahtumia. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Lantulalaisen Liisa Kutvosen lyijynuket kertovat pääsiäisen tapahtumia. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Via Dolorosa –pääsiäisvaelluksen suunnittelu alkaa. Palmusunnuntaista pitkäperjantaihin kestävän Via Dolorosan eri tehtäviin tarvitaan yli sata talkoolaista sekä rooleihin että tapahtuman rakentamiseen ja purkamiseen.
Lue lisää


Varttuneempi väki leireilee Houhajärvellä

Kirkkoherra Ari Paavilainen naurattaa leiriläisiä eläkeikäisten leiripäivänä toukokuussa 2010. Kuva Marja Wiikari.
Kirkkoherra Ari Paavilainen naurattaa leiriläisiä eläkeikäisten leiripäivänä toukokuussa 2010. Kuva Marja Wiikari.

Varttuneempi väki pääsee leireilemään Houhajärven leirimajalle huhtikuun alussa. Leiri alkaa sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 14 tervetulokahveilla. Kotiinlähdön aika on tiistaina 5. päivä lounaan jälkeen.
Lue lisää


KLS rokkaa Seukulla

Kuva Taneli Törölä/KLS.
Kuva Taneli Törölä/KLS.

Perjantai-iltana 18.3. Seukun valtaa gospelbändi KLS eli Kiitän Luojaani Sinusta.
Lue lisää


Ajattelijoiden klubi pohtii tärkeitä

Mikä kaikki on tärkeämpää kuin puutarhan hoito? Kuva Jaakko Pirttikoski.
Mikä kaikki on tärkeämpää kuin puutarhan hoito? Kuva Jaakko Pirttikoski.

Ajattelijoiden klubi ryhtyy syvälliseksi: ensi torstain istunnossa pohdiskellaan mikä meidän jokaisen itse kunkin elämässä mahtaa olla tärkeää, mistä löytyvät värit ja sävyt elämään, mistä suola. Tällä kerralla totutun pitkän yhtenäisen alustuksen asemesta ilta aloitetaan useammalla aivan lyhyellä puheenvuorolla, joissa muutama etukäteen arvottu henkilö kertoo mikä hänelle juuri tänä päivänä on tärkeää.
Lue lisää


Pyysalon muusikkopariskunta Majatalo-illassa

Majatalo-illassa on vieraana Pyysalon muusikkopariskunta Minna ja Jussi Kangasalan Sahalahdelta.

Kiikan kirkko muuntuu jälleen majataloksi sunnuntaina 20. maaliskuuta. Kello 18 alkavassa Majatalo-illassa on vieraana Pyysalon muusikkopariskunta Minna ja Jussi Kangasalan Sahalahdelta. Illan teema on turva Jumalassa.
Lue lisää


Nuoren seurakunnan Tulilla-illat kutsuvat

Tulilla-illat kutsuvat nuotion lämpöön. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Tulilla-illat kutsuvat nuotion lämpöön. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunnan Tulilla-illat pyörähtävät käyntiin perjantaina 11. maaliskuuta Karkussa M-kauppa Maisan pihassa kello 19 alkaen. Tulilla-illat kutsuvat kylän nuoria ja aikuisia juttusille iltanuotion lämpöön, turisemaan arjen asioista kaikessa rauhassa.
Lue lisää


Kiinteistöpäällikön virkaan 37 hakijaa

Tuleva kiinteistöpäällikkö saa hoidettavakseen mittavan ja monipuolisen kiinteistöjen kokonaisuuden. Kuva Matti Hautamäki.
Tuleva kiinteistöpäällikkö saa hoidettavakseen mittavan ja monipuolisen kiinteistöjen kokonaisuuden. Kuva Matti Hautamäki.

Kiinteistöpäällikön virka keräsi toisella hakukierroksella mittavan määrän hakijoita. Virkaa kohtaan osoitti kiinnostusta 37 uutta hakijaa. Viran hakuaika päättyi perjantaina 25. helmikuuta.
Lue lisää


Ajattelijoiden klubi kokoontuu taas

Ajattelijoiden klubi kokoontuu jälleen Pyymäessä. Kuva Pauli Saha.
Ajattelijoiden klubi kokoontuu jälleen Pyymäessä. Kuva Pauli Saha.

Ajattelijoiden klubia ei suinkaan ole kuopattu – huhut klubin sammumisesta ovat täyttä puppua ja ajattelu jatkuu jo tämän viikon torstaina vanhassa tutussa paikassa Pyymäen kabinetissa.
Pitkäksi venähtänyttä taukoakaan ei jäädä sen suuremmin suremaan: kevätkaudella kiristetään tahtia ja tapaamisia järjestetään kaksi kertaa kuussa.
Lue lisää


Hiihtolomaohjelmaa kouluikäisille

Hiihtolomaohjelmaa kouluikäisille.

Talvitapahtuma, yöretkiä, toimintapäiviä... Hiihtoloman aikaaan on tarjolla monenlaista tekemistä.
Katso, koska ja missä tapahtuu


Päiväkerholaiset sivakoivat Karkussa

Kuva Piia Jaatinen.
Kuva Piia Jaatinen.

Sastamalan seurakunnan päiväkerholaiset kokoontuivat 12. helmikuuta Karkkuun mittelemään hiihtotaidoista. Hiihtokisojen neljään sarjaan osallistui yhteensä 33 innokasta hiihtäjää.
Lue lisää


Riparille Israeliin 2012?

Kuva Israelin matkailuministeriö.
Kuva Israelin matkailuministeriö.

Sastamalan seurakunta järjestää 23.2.- 4.3.2012 rippikoulu-, nuoriso- ja turistimatkan Israeliin. Se on yhtenä vaihtoehtona seurakuntamme rippikoulutarjonnassa vuodelle 2012.
Lue lisää


Hevosmies käsi aurassa, sydän taivaassa

Hevosmies Miika Åfelt saapuu Arkivaatteissa-iltaan 24. helmikuuta. Kuva Åfeltin Työhevoset.
Hevosmies Miika Åfelt saapuu Arkivaatteissa-iltaan 24. helmikuuta. Kuva Åfeltin Työhevoset.

Hevosmies Miika Åfelt saapuu Sastamalaan Arkivaatteissa-iltaan torstaina 24. helmikuuta. Iltaa istutaan Vammalan seurakuntatalossa klo 18.30–20.15. Illan teemana on käsi aurassa, sydän taivaassa.
Lue lisää


Taas käydään kinkereitä

Kevättalvi on vilkasta kinkeriaikaa. Kinkereitä järjestetään koko Sastamalan seurakunnan alueella. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kevättalvi on vilkasta kinkeriaikaa. Kinkereitä järjestetään koko Sastamalan seurakunnan alueella. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Lukukinkerit, lukuset – tai tyrvääläisittäin lukusiat – ovat Vammalassa taas täydessä vauhdissa. Kinkereitä järjestetään koko Sastamalan seurakunnan alueella. Tänä vuonna kinkeriaiheena on vapaaehtoistyö seurakunnassa.
Lue lisää


Rekiretkelle Vammalan seurakuntatalolle

Rekiretkelle Vammalan seurakuntatalolle.

Vammalan seurakuntatalolla vietetään koko perheen talvitapahtumaa sunnuntaina 20. helmikuuta klo 13–15. Ulkona lasketaan pulkkamäkeä ja sään salliessa pidetään lumiveistoskisa. Talvitapahtuman kruunaa hevosajelu.
Lue lisää


Elämän puolesta -hyväntekeväisyyskonsertti

Elämän puolesta -konsertissa esiintyy myös lauluyhtye Pisara. Kuva Susanna Rantanen.
Elämän puolesta -konsertissa esiintyy myös lauluyhtye Pisara. Kuva Susanna Rantanen.

Elämän puolesta -hyväntekeväisyyskonsertti kutsuu Tyrvään kirkkoon sunnuntaina 20. helmikuuta klo 18. Konsertin järjestävät Sastamalan seurakunta ja Sastamalan Itu. Konsertissa esiintyvät lauluyhtye Pisara & lauluyhtye Lydia sekä Ituprojektin Outi Papunen, kansanedustaja Leena Rauhala ja Ari Paavilainen.


Tunti ystävälle keräsi hyvää Yhteisvastuulle

Nuoret vapaaehtoiset lukivat tervehdyksiä Radio Mantan studiossa.
Nuoret vapaaehtoiset lukivat tervehdyksiä Radio Mantan studiossa.

Sastamalan seurakunnan järjestämä Tunti ystävälle -radio-ohjelma kokosi iloisen seurakunnan studioon ja vastaanottimien äärelle. Toivekonsertilla kerättiin rahaa Yhteisvastuun hyväksi.
Kuuntele ohjelma


Luther-talon emännät kattavat maittavan yhteisvastuulounaan

Yhteisvastuun hyväksi tarjottava arkiluonas on nimestään huolimatta pari piirua tavallista juhlavampi. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Yhteisvastuun hyväksi tarjottava arkiluonas on nimestään huolimatta pari piirua tavallista juhlavampi. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Torstaina 17. helmikuuta on Vammalan Luther-talossa tarjolla arkilounas Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Luther-talon runsas ja maittava yhteisvastuulounas on perinne jo monien vuosien takaa. Arkilounaalle on myös mukava lähteä vaikka koko työporukan voimin. Pöytä on katettuna kello 11-13. Lounaan hinta on aikuisilta 8 euroa.


Anne Kauppisesta Karkun kappalainen

Anne Kauppinen on Karkun uusi kappalainen.
Anne Kauppinen on Karkun uusi kappalainen.

Karkun kappelineuvosto on valinnut kokouksessaan 9. helmikuuta kappalaiseksi Anne Kauppisen. Tällä hetkellä Kauppinen hoitaa Rautjärven kappalaisen virkaa.
Lue lisää


Virsikirput jatkoon Virsivisassa

Sastamalan mestaruuden korjasivat Kiikan virsikirput Venla Rintala, Henrika Malmi ja Maria Kolisoja.
Sastamalan mestaruuden korjasivat Kiikan virsikirput Venla Rintala, Henrika Malmi ja Maria Kolisoja.

Valtakunnallisen Virsivisan Sastamalan mestaruus ratkottiin Vammalan seurakuntatalolla keskiviikkona 9. helmikuuta. Voittajaksi mittelössä selviytyi Virsikirput Kiikan koululta. Joukkueessa kisasivat Venla Rintala, Henrika Malmi ja Maria Kolisoja.
Lue lisää


Yhteisvastuu-logoTunti ystävälle Mantan aalloilla

Radio Mantan aalloilla voit muistaa ystävää ja osallistua samalla yhteisvastuukeräykseen.
Radio Mantan aalloilla voit muistaa ystävää ja osallistua samalla yhteisvastuukeräykseen.

Sastamalan seurakunnan järjestämän Tunti ystävälle -radio-ohjelman kautta voit ilahduttaa ystävääsi tervehdyksellä. Osallistut samalla Yhteisvastuukeräykseen. Tämän vuoden tuotolla torjutaan nuorten yksinäisyyttä sekä Suomessa että Mosambikissa.
Lue lisää


Lapsiperheen hyvä arki -illat jatkuvat

Lapsiperheen hyvä arki – onko sitä?

Sastamalan seurakunnassa jatkuu lapsiperheen arkea käsittelevät teemaillat. Sarjan kolmas ilta on torstaina 10. helmikuuta klo 18.30-20 Houhajärven leirimajalla. Kahvia on tarjolla ennen ohjelman alkua klo 17.30-18.30.
Lue lisää


Koko perheen voimin Forssan vesihelmeen

Kuva Vesihelmi.
Kuva Vesihelmi.

Tervetuloa koko perheen retkelle Forssan Vesihelmeen! Seurakunnan järjestämä bussimatka starttaa la 12.2. klo 9.30 Vammalan seurakuntatalolta. Kotiin palataan illalla noin klo 19. Kylpylän lisäksi matkan ohjelmassa on kirkkohetki ja ruokailu.
Lue lisää


Virsivisan Sastamalan mestaruus katkolla

Teräsmummot Virsivisassa 2009: Ella Junnila vas., Elisa Kujansuu ja Suvi Kero.
Teräsmummot Virsivisassa 2009: Ella Junnila vas., Elisa Kujansuu ja Suvi Kero.

Kolmas- ja neljäsluokkalaisten Virsivisa on käynnistynyt. Sastamalan mestaruudesta mitellään keskiviikkona 9. helmikuuta Vammalan seurakuntatalossa klo 10. Mukana on joukkueet Kiikan ja Suodenniemen kouluilta. Eri puolilla Suomea visaan osallistuu yhteensä reilut 7 000 koululaista.
Lue lisää


Isät ja pojat talvileirillä Leirimajalla

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunta kutsuu isät ja pojat talvileirille Houhajärven Leirimajalle 18–20. helmikuuta. Leiri alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 12.
Lue lisää


Yhteisvastuu tulee jälleen

Yksinäisyys ja syrjäytyminen koskettavat nuoria eri tavoin eri puolilla maailmaa, mutta kokemus syrjäytymisestä on yhteinen ja sillä voi olla traagisiakin seurauksia. Kuva Pauliina Ojala.
Yksinäisyys ja syrjäytyminen koskettavat nuoria eri tavoin eri puolilla maailmaa, mutta kokemus syrjäytymisestä on yhteinen ja sillä voi olla traagisiakin seurauksia. Kuva Pauliina Ojala.

Joka kymmenes suomalaisnuori on yksinäinen. Joka viidennellä yläkouluikäisellä pojalla ei ole yhtään läheistä ystävää. Mosambikissa lapset jäävät ilman aikuisen turvaa, kun aids vie perheiden vanhempia ennenaikaiseen hautaan. 12 prosenttia mosambikilaislapsista on orpoja.
Lue lisää


Kiinteistöpäällikön virka uudelleen haettavaksi

Kuva Pirjo Silveri.
Kuva Pirjo Silveri.

Sastamalan seurakunta julistaa uudelleen haettavaksi kiinteistöpäällikön viran. Ensimmäisellä kierroksella virkaa hakeneiden hakemukset otetaan huomioon virkaa täytettäessä.
Lue lisää


Iltalamppu syttyy Kiikan kirkossa

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Kaiken kansan Missio Iltalamppu -tapahtuma saapuu Kiikan kirkkoon. Lamppu syttyy kirkonmäellä sunnuntaina 30. tammikuuta klo 18.
Lue lisää


Uusi kirkkovaltuusto aloitti työnsä

Suvi Sianoja valittiin kirkkovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi.
Suvi Sianoja valittiin kirkkovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi.

Sastamalan seurakunnan uusi kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa torstaina 20. tammikuuta. Valtuusto punnersi pitkän listan henkilövalintoja: puheenjohtajiston, kirkkoneuvoston, johtokuntien ja kappelineuvostojen lisäksi seurakunnalle valittiin myös kanttori.
Lue lisää


Finestren Kohti valoa -konsertti Tyrväällä

Finestre-kvartetissa soittavat viulua Kati Tuominen ja Liina Nuora-Loijas, alttoviulua Heili Hannikainen ja selloa Elina Sipilä.
Finestre-kvartetissa soittavat viulua Kati Tuominen ja Liina Nuora-Loijas, alttoviulua Heili Hannikainen ja selloa Elina Sipilä.

Tamperelainen Finestre-jousikvartetti saapuu konsertoimaan Tyrvään kirkkoon sunnuntaina 30. tammikuuta klo 18. Konsertissa kuullaan Schubertin Rosamunde ja Tsaikovskin jousikvartetto numero 1.
Lue lisää


Kevään ensimmäinen Sastamala-messu

Kevään ensimmäistä Sastamala-messua tahdittaa lauluyhtye Pisara.Kevään ensimmäistä Sastamala-messua tahdittaa lauluyhtye Pisara.

Kevään ensimmäinen Sastamala-messu järjestetään sunnuntaina 23. tammikuuta klo 16 tuttuun tapaan Vammalan seurakuntatalossa. Messun teema on "Valkeus kirkas" ja sen toimittaa Kiikan kappeliseurakunnan kappalainen Jouni Pihlajamaa. Puheen pitää Seija Hirvikoski ja musiikista vastaa lauluyhtye Pisara.
Lue lisää


Sanan ja lähetyksen ilta herättelee lähetysvastuuseen

Ompelijoita torilla. Kuva Afrikan Risti ry.
Ompelijoita torilla. Kuva Afrikan Risti ry.

Suomen tunnetuin evankelista ja kirjailija Kalevi Lehtinen sekä hänen puolisonsa, runoilija, kirjailija ja julistaja Leena Lehtinen ovat mukana Sanan ja lähetyksen illassa Vammalan seurakuntatalossa perjantaina 21. tammikuuta. Ilta alkaa klo 17.
Lue lisää


Nuorten kerhot jälleen käyntiin

Kuva Upi Vuorenoja.
Kuva Upi Vuorenoja.

Nuoren seurakunnan kerhot ja tapahtumat pyörähtivät joulutauon jälkeen käyntiin täydellä ryminällä. Katso nuorten sivulta, koska ja missä tapahtuu, niin et jää hyvästä paitsi!
Katso nuorten tapahtumat täältä


Diakonian sijaisuus haettavana

Sastamalan seurakunnan diakoniatiimi kaipaa joukkoonsa vahvistusta.
Sastamalan seurakunnan diakoniatiimi kaipaa joukkoonsa vahvistusta.

SASTAMALAN SEURAKUNNASSA on haettavana
DIAKONIAN VIRANSIJAISUUS, joka kestää 30.9.2011 saakka. Viran tehtäviin on kuulunut yhdessä toisen työntekijän kanssa näkövammaistyö, mielenterveystyö, päihdetyö, katulähetys, omaistoiminta ja diakoninen perhetyö. Lisäksi kotikäyntityö omalla alueella sekä vastaanottopäivystys.
Lue lisää


Johtavan lapsityönohjaajan virka uudelleen avoinna

Seurakunnan toiminta lasten parissa on vilkasta. Kuva kaarisiltakirkosta.
Seurakunnan toiminta lasten parissa on vilkasta. Kuva kaarisiltakirkosta.

Sastamalan seurakunta julistaa uudelleen haettavaksi johtavan lapsityönohjaajan viran. Virkaan edellytetään piispainkokouksen hyväksymää lapsityönohjaajan tutkintoa ja kokemusta alan tehtävistä. Johtava lapsityönohjaaja johtaa seurakunnan lapsi- ja perhetyötä ja toimii lastenohjaajien ja toisen lapsityönohjaajan esimiehenä.
Lue lisää


Seurakunta sai uuden kirjanpitäjän

Katri Setälä aloitti seurakunnan kirjanpitäjänä tammikuun alussa.
Katri Setälä aloitti seurakunnan kirjanpitäjänä tammikuun alussa.

Katri Setälä, 45, valittiin joulukuun lopulla Sastamalan seurakunnan uudeksi kirjanpitäjäksi Nokian seurakunnan palvelukseen siirtyneen Irja Määtän tilalle. Hän otti työn vastaan tammikuun alussa.
Lue lisää


Tyttökerho thaimaalaisissa tunnelmissa

Wassana Kaihlamäki esitteli thaimaalaista ruokakulttuuria seurakunnan ja paikallisten  thaimaalaisten järjestämään thaimaalaisessa illassa 14.11.2009.
Wassana Kaihlamäki esitteli thaimaalaista ruokakulttuuria seurakunnan ja paikallisten
thaimaalaisten järjestämään thaimaalaisessa illassa 14.11.2009.

Sastamalan seurakunnan tyttökerho kokoontuu torstaina 20. tammikuuta klo 18.30 Vammalan seurakuntatalon rantasalissa kansainvälisissä tunnelmissa.
Lue lisää


Loppiainen on itämaan tietäjien juhla

Itämaan tietäjät – kolme kuningasta – ennättivät seimen äärelle loppiaiseksi.
Itämaan tietäjät – kolme kuningasta – ennättivät seimen äärelle loppiaiseksi.

Tammikuun 6. päivänä vietetään loppiaista, joka päättää joulun pyhät. Nimitys loppiainen tuli Suomessa käyttöön 1600-luvulla. Se viittaa sananmukaisesti joulun loppumiseen. Loppiaisen perinteinen nimi epifania tarkoittaa Herran ilmestymistä.
Lue lisää


Kaarlo Kalliala aloitti Turun arkkihiippakunnan piispana

Kuva Mika Okko.
Kuva Mika Okko.

Turun arkkihiippakunnan piispaksi valittu Kaarlo Kalliala on aloittanut viranhoidon 1.1.2011 alkaen.
Lue lisää


Kirjepyhäkoulu alkaa

Lasten pyhäkoululehteä tutkimassa Pilvi Koski-Vähälä.
Lasten pyhäkoululehteä tutkimassa Pilvi Koski-Vähälä.

Sastamalan seurakunnassa käynnistyy tammikuussa uusi toimintamuoto, kirjepyhäkoulu. Kirjepyhäkoululaiset saavat kerran kuussa kotiin seurakunnan tervehdyksen ja pyhäkoululehden.
Lue lisää


Diakoniatyössä vilkas joulunaika

"Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista..." Emäntien loihtimista joulupöydän antimista nautti noin puolitoista sataa henkilöä.
"Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista..." Emäntien loihtimista joulupöydän antimista nautti noin puolitoista sataa henkilöä.

Sastamalan seurakunnan diakoniatyö järjesti torstaina 9. joulukuuta yhdessä Katulähetyksen väen kanssa Vammalan seurakuntatalossa jouluisen Uusi Toivo -lounaan. Tilaisuus alkoi juhlavasti ehtoollisjumalanpalveluksella. Pappina toimi Uusi Toivo -lounailta tutuksi tullut Hannu Järventaus ja kanttorina nuori urkutaiteilija Martti Savijoki. Ehtoollisen aikana lauloi Tarja Kopalainen.
Lue lisää


Miina-Liisa Värelä laulaa Tyrvään kirkossa 29. joulukuuta

Sastamalan lahjakkuudet Miina-Liisa Värelä ja Martti Savijoki konsertoivat Tyrvään kirkossa keskiviikkona 29. joulukuuta.
Sastamalan lahjakkuudet Miina-Liisa Värelä ja Martti Savijoki konsertoivat Tyrvään kirkossa keskiviikkona 29. joulukuuta.

Vammalalaissyntyinen sopraano Miina-Liisa Värelä pitää keskiviikkona 29. joulukuuta klo 18 joulukonsertin Tyrvään kirkossa. Säestäjänä toimii Martti Savijoki.
Lue lisää


Teetä ja sielujen sympatiaa yhteisessä olohuoneessa

Mira Ranta (oik) ja Helle Kömi pyörittävät vapaaehtoisina marraskuussa Vammalassa alkanutta toimintaa. Kuva Pirjo Silveri.
Mira Ranta (oik) ja Helle Kömi pyörittävät vapaaehtoisina marraskuussa Vammalassa alkanutta toimintaa. Kuva Pirjo Silveri.

Diakonian vapaaehtoisten ylläpitämä kahvio Vammalan seurakuntatalon alakerrassa on kuin viihtyisä yhteinen olohuone. Kaikki saavat tulla.
Mouhijärvellä vastaava kahvittelu- ja jutustelupaikka, kyläparkki, on toiminut jo pitkään.
Lue lisää


Nuoret saivat autopajan

Autopaja kokoaa yhteen autoista, mopoista ja moottoreista kiinnostuneet Sastamalan nuoret.
Autopaja kokoaa yhteen autoista, mopoista ja moottoreista kiinnostuneet Sastamalan nuoret.

Sastamalassa on käynnistynyt nuorten autopajatoiminta. Autopaja toimii vanhassa navettarakennuksessa Vihattulantien varressa. Mukaan toimintaan ovat tervetulleita kaikki autoista, mopoista ja moottoreista kiinnostuneet nuoret. Seuraava kerta on jo 28.12 klo 12 Vihattulan tallilla. Uudet mukaan!
Lue lisää


Teologijoukkoon täydennystä Tampereelta

Laura Niska-Virtanen aloittaa tammikuussa työt Sastamalassa.
Laura Niska-Virtanen aloittaa tammikuussa työt Sastamalassa.

Seurakunnan teologijoukkoon liittyy vuodenvaihteen jälkeen 25-vuotias Laura Niska-Virtanen Tampereelta. Hän tulee sijaistamaan Turkuun lähtenyttä pastori Eetu Myllymäkeä.
Lue lisää


Johtavan lapsityönohjaajan virka avoinna

Kuva Meri Öhman.
Kuva Meri Öhman.

Johtava lapsityönohjaaja johtaa seurakunnan lapsi- ja perhetyötä ja toimii lastenohjaajien ja toisen lapsityönohjaajan esimiehenä. Virkaan edellytetään piispainkokouksen hyväksymää lapsityönohjaajan tutkintoa ja kokemusta alan tehtävistä. Auto ja ajokortti ovat viran hoidossa välttämättömiä. Palkka maksetaan vaativuusryhmä 503:n mukaan.
Lue lisää


Karkun kappalaisen virkaan kaksi hakijaa

Karkun kirkko.

Karkun kappeliseurakunnassa avoinna olevan kappalaisen viran hakuaika päättyi 25. marraskuuta. Tuomiokapituliin saapui määräaikaan mennessä kaksi hakemusta. Virkaa hakevat Rautjärven kappalainen Anne Kauppinen ja Hattulan seurakuntapastori Virpi Järvinen.
Lue lisää


Jouluaatto on vuoden suosituin kirkkopyhä

Mari Sorva, Miina-Liisa Värelä ja Martti Savijoki esiintyvät tänä vuonna Keikyässä jouluaaton yökonsertissa, viime vuonna myös Tyrvään kirkossa. Kuva Pirjo Silveri.
Mari Sorva, Miina-Liisa Värelä ja Martti Savijoki esiintyvät tänä vuonna Keikyässä jouluaaton yökonsertissa, viime vuonna myös Tyrvään kirkossa. Kuva Pirjo Silveri.

Jouluaaton hartaudet ovat kirkkovuoden ehdottomasti suosituimmat kirkolliset tilaisuudet.
Monien seurakuntien tapaan Sastamalassa on useita tilaisuuksia, jotta kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan heille parhaiten sopivana ajankohtana.
Lue lisää


Adventin ja joulunajan tapahtumia

Tyrvään kirkko talven kuurapeitteessä.

Sana adventti merkitsee Herran tulemista. Adventista alkaa uusi kirkkovuosi ja joulun odotus. Kiireisten jouluvalmistelujen keskellä on tärkeää rauhoittua joulun sanoman äärellä. Kauneimmat joululaulut, joulukonsertit, hartaudet ja joulukirkot hiljentävät ja virittävät mielen jouluun. Tiedot Sastamalan seurakunnan adventin ja joulunajan tapahtumista löydät täältä.


Seimikatu avataan adventtina

A-osat –liikkeen vuoden 2009 seimiasetelma. Kuva Urpo Vuorenoja.
A-osat –liikkeen vuoden 2009 seimiasetelma. Kuva Urpo Vuorenoja.

Seimikatu avataan ensimmäisenä adventtina 28. marraskuuta klo 10 Tyrvään kirkossa alkavan messun jälkeen klo 11.30. Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi sekä paimenet, lampaat, enkelit ja tietäjät ovat ihailtavana 23 ikkunassa Marttilankadun varrella koko joulun ajan loppiaiseen asti. Kadun varren liikkeissä on jaossa seimiä esittelevä moniste.
Lue lisää


Martti Savijoki suorittaa siviilipalveluksen kanttorina

Martti Savijoki suorittaa siviilipalvelustaan kotiseudullaan kanttorina.
Martti Savijoki suorittaa siviilipalvelustaan kotiseudullaan kanttorina.

Sastamalan seurakunta sai hienon joululahjan kun nuori, lahjakas muusikko Martti Savijoki aloitti joulukuun alussa siviilipalveluksen seurakunnan kanttorina.
Lue lisää


Kolmetoista liekkiä loistaa Kiikassa

Kiikoislaisen kyläsepän 1700-luvulla tekemä kynttilänjalka tuodaan joka joulu Kiikan kirkon alttarille. Kuva Pirjo Silveri.
Kiikoislaisen kyläsepän 1700-luvulla tekemä kynttilänjalka tuodaan joka joulu Kiikan kirkon alttarille. Kuva Pirjo Silveri.

Jouluaattona suntio Olli Ritala huolehtii taas yhdestä pienestä, mutta seurakuntalaisille näkyvästä asiasta.
Hän noutaa varastosta isokokoisen 1700-luvun kynttelikön ja asettaa sen Kiikan kirkon alttarille. Pian kirkkosalia valaisee kolmetoista liekkiä. Ne palavat vain jouluna.
Lue lisää


Tuomaankirkko kutsuu taas

Lyhdyt ikkunasyvennyksissä valaisevat kirkkosalia. Kuva Reijo Keskikiikonen.
Lyhdyt ikkunasyvennyksissä valaisevat kirkkosalia. Kuva Reijo Keskikiikonen.

Pyhän Olavin ovet avautuvat tänä vuonna vielä kerran, kun tuttuun tapaan lyhtykulkue matkaa keskustasta Vanhankirkonniemelle Tuomaankirkkoon neljäntenä adventtina eli 19.12. Lyhtykulkue lähtee aamukuudelta Tyrvään kirkolta kohti Pyhää Olavia. Tuomaankirkko alkaa kello 7.
Lue lisää Pyhän Olavin sivuilta


Nuorten retki Uusi Alku -tapahtumaan Lempäälään

Saraste on yksi Uusi Alku -tapahtuman esiintyjistä.
Saraste on yksi Uusi Alku -tapahtuman esiintyjistä.

Sastamalan seurakunta järjestää lauantaina 8. tammikuuta nuorille retken Uusi alku -tapahtumaan Lempäälään. Matkaan lähdetään Vammalan seurakuntatalolta klo 11. Paluu noin klo 24. Retken hinta on 15 euroa, mikä sisältää kuljetuksen ja liput. Ilmoittautumiset Maria Yli-Erkkilälle viimeistään 4.1. p. 050 314 9084.
Lue lisää


Valtaa vielä paljon jaossa

Paikkoja vielä paljon jaossa. Uusi kirkkovaltuusto valitsee tammikuussa melkein sata uutta luottamushenkilöä. Kuva Pirjo Silveri.

Seurakuntavaalit on pidetty, mutta valtaa on vielä jaossa lähes sadan luottamushenkilöpaikan verran.
Tammikuussa uusi kirkkovaltuusto nimeää jäsenet kirkkoneuvostoon, kappelineuvostoihin, johtokuntiin ja Etelä-Tyrvään piirineuvostoon.

Lue lisää


Joulunajan Paanu on ilmestynyt

Paanu.

Lue lehti (pdf)


Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla

Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla

Jouluna Jumala syntyi, pyhä poika pakkasella, lauletaan Kantelettaressa.
Joulu on pohjoisella pallonpuoliskolla valon juhla keskellä syvintä pimeyttä. Sen tärkein kristillinen sisältö on Jumalan tulo ihmisten keskelle pienen lapsen muodossa.
Lue lisää


Diakonian sijaisuus haettavana

Sastamalan seurakunnassa on haettavana diakonian viransijaisuus ajalle 1.2. - 30.9.2011.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana
diakonian viransijaisuus ajalle 1.2. - 30.9.2011.
Diakonian viransijaisen pääasiallinen virkapaikka on Vammala, mutta työtehtäviä voi olla koko seurakunnan alueella. Viran tehtäviin on kuulunut yhdessä toisen työntekijän kanssa näkövammaistyö, mielenterveystyö, päihdetyö, katulähetys, omaistoiminta ja diakoninen perhetyö. Lisäksi kotikäyntityö omalla alueella sekä vastaanottopäivystys.
Lue lisää


Kirkollisveroprosentti säilyy ennallaan

Kirkollisveroprosentti säilyy ennallaan.

Sastamalalaiset maksavat ensi vuonna kirkollisveroa 1,65 prosenttia, aivan kuten kuluneena vuonna ja jo ennen seurakuntaliitosta silloisessa Vammalan seurakunnassa.
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntatalouksista valtaosa pitää veroprosenttinsa 2011 ennallaan.
Lue lisää


Pyhän Martin Laulajat konsertoi Keikyässä

Pyhän Martin Laulajia johtaa kanttori Katarina Engström.
Pyhän Martin Laulajia johtaa kanttori Katarina Engström.

Raisiolainen lauluyhtye Pyhän Martin Laulajat konsertoi Keikyän kirkossa lauantaina 18. joulukuuta. Joulu, loisteesi luo -konsertti alkaa klo 18. Ohjelmassa on niin tuttuja kuin tuntemattomampia lauluja, esimerkkeinä Oskar Merikannon Joulu tullut on, Martti Helan Hiljainen joululaulu ja Sibeliuksen En etsi valtaa loistoa.
Lue lisää


Kauneimmat joululaulut täyttävät taas kirkot

Kauneimmat joululaulut virittävät joulun tunnelmaan.
Kauneimmat joululaulut virittävät joulun tunnelmaan.

Ensimmäisenä adventtina alkaa taas se aika, jolloin lähes miljoona suomalaista käy virittäytymässä joulun tunnelmaan laulamalla Kauneimpia joululauluja. Suomen Lähetysseuran vuonna 1973 käynnistämästä traditiosta on tullut seurakuntien joulunajan suosituin yleisötapahtuma.
Lue lisää


Joulun laulut soivat rauhaa Sammaljoella ja Mouhijärvellä

Joulun Rauhaa -konserteissa solisteina ovat Marianne Fontaine ja Lasse Rajalampi.
Joulun Rauhaa -konserteissa
solisteina ovat Marianne Fontaine ja Lasse Rajalampi.

Joulunajan upeimmat laulut kaikuvat Joulun Rauhaa -konsertissa Sammaljoen kirkossa 5.12. klo 16 ja Mouhijärven kirkossa 12.12. klo 19. Konsertissa kuullaan muun muassa Adamin Oi jouluyö, Sartorin Jouluyön rauha, Halosen Sydämeeni joulun teen, kaksi eri Ave Mariaa ja paljon muita joulun sävelhelmiä.
Lue lisää


Esa Ruuttunen pitää joulukonsertin Suodenniemellä

Esa Ruuttunen.

Oopperalaulaja, bassobaritoni Esa Ruuttunen pitää joulukonsertin Suodenniemen kirkossa 12. joulukuuta klo 14. Ohjelmassa on vanhojen, tuttujen ja rakkaiden lisäksi uudempia joululauluja.
Lue lisää

Seurakunta etsii kirjanpitäjää

Seurakunta etsii kirjanpitäjää.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana kirjanpitäjän virka. Seurakunnassa on 21 000 jäsentä ja viisi kappeliseurakuntaa. Työntekijöitä on yhteensä yli seitsemänkymmentä. Taloustoimistossa työskentelee kirjanpitäjän lisäksi talouspäällikkö, palkkakirjanpitäjä ja kaksi toimistosihteeriä.
Lue lisää


Joululahjasta hyvää mieltä sekä saajalle että antajalle

Annatko joululahjasi tytölle vai pojalle, naiselle vai miehelle? Saat itse valita, kenelle haluat olla arjen enkeli. Kuva Pirjo Silveri.
Annatko joululahjasi tytölle vai pojalle, naiselle vai miehelle? Saat itse valita, kenelle haluat olla arjen enkeli. Kuva Pirjo Silveri.

Pikkusummalla voit nyt hankkia hyvän mielen joululahjan, jota saaja oikeasti tarvitsee ja josta hän taatusti ilahtuu.
Seurakunnan diakoniatyöntekijät pyörittävät enkelikeräystä ensi kerran perjantaina 3. joulukuuta Torikeskuksen aulassa. He myös välittävät paketit eteenpäin.
Lue lisää


Harras odotus alkaa

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin Pyhämaan uhrikirkon maalauksessa. Kuva Pirjo Silveri.
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin Pyhämaan uhrikirkon maalauksessa. Kuva Pirjo Silveri.

Ensimmäinen adventtisunnuntai on kirkollinen uusivuosi. Kirkkovuosi alkaa valmistautumisella Jumalan Pojan syntymään ja joulun juhlakauteen.
Adventti-sana juontaa latinasta: ’adventus Domini’. Se merkitsee Herran saapumista. Jouluaatto kuuluu vielä adventtiin ja paaston aikaan, joulu alkaa sitten yöllä.
Lue lisää


Metallimessu jyrisee Vammalan lukiossa

Metallimessu on järjestetty kerran myös Tampere-talon isossa salissa, alkuvuonna 2009 kirkon kasvatuksen foorumissa. Kuva Pirjo Silveri.
Metallimessu on järjestetty kerran myös Tampere-talon isossa salissa, alkuvuonna 2009 kirkon kasvatuksen foorumissa. Kuva Pirjo Silveri.

Ensimmäisen adventin aattona, lauantaina 27. marraskuuta klo 23 Vammalan lukion juhlasalissa vietetään metallimessua.
Ehtoollisjumalanpalveluksen musiikki on pelkkiä virsiä, metallimusiikin tyyliin sovitettuna.
Lue lisää


Tuomiosunnuntaina Kristus on kuningas

Kuutti Lavosen maalaama Viimeinen tuomio Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Kuva Rauno Träskelin.
Kuutti Lavosen maalaama Viimeinen tuomio Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Kuva Rauno Träskelin.

Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai ennen adventtia, uuden alkua, on tuomiosunnuntai. Sitä kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi. Päivän aiheena on viimeinen tuomio ja kristityn vastuu.
Lue lisää


Sastamalan kirkkovaltuusto uudistui

Reino Pelttarin äänestyslippu leimattavana.
Reino Pelttarin äänestyslippu leimattavana.

14.-15. marraskuuta käydyissä seurakuntavaaleissa valittiin 33 valtuutettua Sastamalan kirkkovaltuustoon. Vaalissa annettiin kaikkiaan 3678 ääntä. Äänestysprosentti oli 21,7%. Nousua vuoden 2006 vaaleihin oli 1,7 prosenttiyksikköä, mutta 25 %:n tavoite jäi saavuttamatta. Ennakkoon äänesti 2349 henkilöä, mikä on 13,8 % äänioikeutetuista, ja 63,9 % kaikista äänestäneistä. Hylättyjä ääniä oli 38.
Lue lisää


Sastamalan kirkkovaltuusto on valittu

Vaaliuurna on avattu ja ääntenlaskenta alkaa.
Vaaliuurna on avattu ja ääntenlaskenta alkaa.

14.-15. marraskuuta käydyissä seurakuntavaaleissa valittiin 33 valtuutettua Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustoon.

Vaalien äänestysprosentti oli 21,7, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä parempi kuin vuoden 2006 vaaleista. Varsinaisina vaalipäivinä uurnilla kävi 1329 henkilöä. Ennakkoon äänestäneitä oli 2349. Kaikkiaan vaalissa annettiin 3678 ääntä. Hylättyjä ääniä oli 38.
Lue vaalin tulokset tästä


Lapsiparkki Tyrvään pappilassa

Sastamalan seurakunta järjestää lapsiparkin 3–6 -vuotiaille lapsille lauantaina 11.12.2010.

Sastamalan seurakunta järjestää lapsiparkin 3–6 -vuotiaille lapsille lauantaina 11.12.2010 klo 10–13 Tyrvään pappilassa (Asemakatu 6,
Vammalan srk-talon vieressä).
Lue lisää


Seurakunta hakee työvoimaa

Sastamalan seurakunnassa on juotu eläkekahveja tiuhaan. Kuva pyhäkoulusihteeri Irmeli Kulonpään lähtökahveilta.
Sastamalan seurakunnassa on juotu eläkekahveja tiuhaan. Kuva pyhäkoulusihteeri Irmeli Kulonpään lähtökahveilta.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana neljä virkaa.
Lue lisää

Sastamalan seurakunnan Karkun kappeliseurakunnan kappalaisen (II) virka
Lapsityönohjaajan virka
Kiinteistöpäällikön virka
Seurakuntamestarin virka


Virsi-illat jatkuvat Tyrvään kirkossa

Hannu Latvakoski.
Virsi-iltojen sarjan neljännessä illassa torstaina 18.11. klo 18.30 kuullaan Pub Walter`sin omistaja Hannu Latvakosken
suosikkeja
.

Tämän virren haluaisin kuulla on neljän illan keskustelusarja Tyrvään seudun kirkoissa. Illan vieras kertoo lempivirsistään, joita kuullaan uusina ja vanhoina sovituksina. Illan isäntänä ja haastattelijana toimii teologian maisteri Antti Jokela.
Lue lisää


Sinun varaasi– Yllätysten yö Keikyän kirkossa

Sinun varaasi -konsertissa Keikyän kirkossa esiintyvät Marianne Fontaine sekä Lasse Rajalampi.
Sinun varaasi -konsertissa Keikyän kirkossa esiintyvät Marianne Fontaine sekä Lasse Rajalampi.

Sinun varaasi -gospelkonsertti on keskeinen tapahtuma Yllätysten yössä Keikyän kirkossa 19. marraskuuta. Kauniit suomenkieliset uudemmat hengelliset laulut soivat ensi perjantaina kiitosta ja lohdutusta.
Lue lisää


Lapsiperheen hyvä arki – onko sitä?

Lapsiperheen hyvä arki – onko sitä?

Sastamalan seurakunnassa aloitetaan lapsiperheen arkea käsittelevät teemaillat. Ensimmäinen ilta on keskiviikkona 17. marraskuuta klo 18.30-20 Houhajärven leirimajalla. Kahvia on tarjolla ennen ohjelman alkua klo 17.30-18.30.
Lue lisää


Vielä maanantaina ehtii äänestää

Jo ennakkoäänestys enteili vilkkaita seurakuntavaaleja. Myös ensimmäisenä varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikoilla oli vipinää. Kuva KT/Markku Pihlaja.
Jo ennakkoäänestys enteili vilkkaita seurakuntavaaleja. Myös ensimmäisenä varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikoilla oli vipinää. Kuva KT/Markku Pihlaja.

Seurakuntavaalien varsinainen äänestys on parhaillaan käynnissä. Isänpäivänä 781 seurakuntalaista tipautti äänestyslappunsa uurnaan Tyrvään kirkossa.
Vielä maanantaina ehtii äänestää. Silloin paikkana on Vammalan seurakuntatalo (Asemakatu 6).
Lue lisää


Vauvamessu Vammalan seurakuntatalossa

Vauvat määräävät tahdin vauvamessussa. Oma helistin kannattaa ottaa mukaan. Kuva Pirjo Silveri.
Vauvat määräävät tahdin vauvamessussa. Oma helistin kannattaa ottaa mukaan. Kuva Pirjo Silveri.

Sastamalan seurakunta järjestää Vauvamessun ensi tiistaina 16. marraskuuta klo 17.30 Vammalan seurakuntatalossa. Tervetuloa mukaan kaikenikäiset lapset, äidit, isät ja sisarukset, isovanhemmat ja kummit!
Lue lisää


Isänpäivänä äänestämään

Äänestä isänpäivänä 14.11.

Sastamalassa seurakuntavaalien varsinaiset vaalipäivät ovat isänpäivä 14. ja maanantai 15. marraskuuta. Äänestää voi sunnuntaina eli isänpäivänä Tyrvään kirkossa klo 11.30–18 ja maanantaina Vammalan seurakuntatalossa klo 12–18.
Lue lisää


Valvokaa!

Kuva Pirjo Silveri.
Kuva Pirjo Silveri.

Ensi sunnuntaina vietetään isänpäivää ja pidetään seurakuntavaalit. Kirkkovuodessa pyhä on valvomisen sunnuntai.

Koska päivän liturginen väri on vihreä, jumalanpalveluksissa kirkkotekstiilit ja tietyt osat papin liturgisesta vaatetuksesta ovat vihreitä.
Lue lisää


Jone & Kroco perheiden tapahtumassa Kiikassa

Jone ja Kroco antavat tahdin perheiden tapahtumaan Kiikassa. Kuva Free-Baja Oy.
Jone ja Kroco antavat tahdin perheiden tapahtumaan Kiikassa. Kuva Free-Baja Oy.

Edellisellä vierailulla suuren suosion saavuttanut Jone & Kroco nähdään Kiikassa uudelleen ensi lauantaina 13. marraskuuta.
Lue lisää


Seurakuntavaaleissa valitut päättävät kirkolliskokouksen maallikoista

Kirkolliskokous on parhaillaan koolla Turun kristillisellä opistolla. Kuva KT/Aarne Ormio.
Kirkolliskokous on parhaillaan koolla Turun kristillisellä opistolla. Kuva KT/Aarne Ormio.

Ensi viikonvaihteen seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt, jotka puolestaan valitsevat seuraavan kirkolliskokouksen maallikkoedustajat kahden vuoden päästä.
Äänestämällä nyt pääsee siis välillisesti vaikuttamaan myös ”kirkon eduskunnan” kokoonpanoon.
Lue lisää


Juha Tapion konsertti täytti Tyrvään kirkon äärimmilleen

Kirkon penkissä oli tiivis tunnelma, kun Juha Tapio nousi estradille. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kirkon penkissä oli tiivis tunnelma, kun Juha Tapio nousi estradille. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunnan järjestämä Juha Tapion konsertti Tyrvään kirkossa tiistai-iltana 9. marraskuuta oli täydellinen menestys. Penkit loppuivat alkuunsa, urkuparvi täyttyi kuulijoista ja lopulta myös saarnastuolin ja alttarin portailla istui vieri vieressä ihmisiä. Kaikkiaan paikalla oli noin 1200 henkeä. Tunnelma oli todella lämmin ja tiivis.
Lue lisää


Kirkolliskokous koolla Turussa tämän viikon

Kirkon eduskunta eli kirkolliskokous on parhaillaan koolla Turussa, puhumassa arkkipiispa Kari Mäkinen. Kuva KT/Aarne Ormio.
Kirkon eduskunta eli kirkolliskokous on parhaillaan koolla Turussa, puhumassa arkkipiispa Kari Mäkinen. Kuva KT/Aarne Ormio.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, on tämän viikon koolla Turussa.
Syysistunnossaan se on jo arvioinut muun muassa kirkon tulevaisuusselontekoa. Torstaina keskustellaan parisuhdelain seurauksista.
Lue lisää


Sapattiateria tutustuttaa juutalaiseen kulttuuriin

Lähetystyöntekijät Ulla ja Tapani Malinen saapuvat Sastamalaan kertomaan kuulumisia Israelista. Kuvat Suomen Lähetysseura.
Lähetystyöntekijät Ulla ja Tapani Malinen saapuvat Sastamalaan kertomaan kuulumisia Israelista. Kuvat Suomen Lähetysseura.

Melkein 30 vuotta lähetystyössä olleet Ulla ja Tapani Malinen saapuvat Sastamalaan vetämään ja viettämään israelilaista iltaa.
Vammalan seurakuntatalossa perjantaina 12. marraskuuta klo 18 alkavassa tilaisuudessa nautitaan yhdessä juutalainen sapattiateria.
Lue lisää


Juha Tapion kiertue saapuu Sastamalaan

Juha Tapio.

Viime vuosien menestyneimpiin lauluntekijöihin kuuluva Juha Tapio saapuu 9. marraskuuta Sastamalaan. Tyrvään kirkossa klo 19 alkavassa konsertissa kuullaan läpileikkaus artistin tuotannosta vuosien varrelta.
Lue lisää


Pyhäinpäivänä muistellaan pois nukkuneita

Kuva Pirjo Silveri.
Kuva Pirjo Silveri.

Marraskuussa, vuoden pimeimpään aikaan vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia.
Lue lisää


Seurakuntavaalien ennakkoäänestys yllätti

Marja Mäkelä ja Olli Ritala toivat perjantai-iltana 5.11. Kiikan äänisaaliin kirkkoherranvirastolle.
Marja Mäkelä ja Olli Ritala toivat perjantai-iltana 5.11. Kiikan äänisaaliin kirkkoherranvirastolle.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys toimitettiin 1.-5.11. Sastamalassa äänestys oli vilkasta koko viikon ajan. Äänestämässä kävi yhteensä 2347 henkilöä.
Lue lisää


Vaalikone vilkkaassa käytössä

Vammalan lukiolla  äänesti 49 henkilöä. Kuvassa äänestämässä Lauri Laikko.
Vammalan lukiolla äänesti 49 henkilöä. Kuvassa äänestämässä Lauri Laikko.

Seurakuntavaalien vaalikone on vilkkaassa käytössä. Puolessatoista viikossa sivulatauksia on kertynyt yli kaksi miljoonaa. Sastamalan ehdokkaiden ajatuksiin voit tutustua ja verrata niitä omiisi täällä.
Lue lisää


Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi reippaasti

Osmo Ojansivu ja Sylvi Penttilä kävivät äänestämässä kirkkoherranvirastossa tiistaina 2.11.
Osmo Ojansivu ja Sylvi Penttilä kävivät äänestämässä kirkkoherranvirastossa tiistaina 2.11.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi maanantaina 1. marraskuuta. Maanantain aikana Sastamalan seurakunnan ennakkoäänestyspisteissä kävi yhteensä 432 äänestäjää.
Lue lisää

Katso Sastamalan äänestyspaikat


Lohtua ja toivoa Majataloillasta

Tero Peltola haluaa teksteillään lohduttaa myös muita surun kohtaamia.
Tero Peltola haluaa teksteillään lohduttaa myös muita surun kohtaamia.

Kiikan Majataloillassa 31. lokakuuta oli vieraana lyhyellä aikaa sekä pienen tyttärensä että vaimonsa menettänyt nokialainen Tero Peltola. Hän alkoi menetysten keskellä kirjoittaa. Syntyi omakohtaisia, surusta ja toivosta kertovia tekstejä, joita on sävelletty myös lauluiksi.
Lue lisää


Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnissä

Äänestä ennakkoon 1.–5.11.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi maanantaina 1. marraskuuta 2010. Ennakkoon voi äänestää kirkkoherranvirastossa (Aittalahdenkatu 12) marraskuun ensimmäisellä viikolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 9-18. Ennakkoäänestyspaikkoja on lisäksi mm. seurakuntataloissa, kauppakeskuksissa, kirjastoissa ja laitoksissa.
Lue lisää


Toivon ja lohdutuksen lauluja Mouhijärvellä

Toivon ja lohdutuksen lauluillassa muistetaan vuoden aikana poisnukkuneita. Illan solisteina ovat Marianne Fontaine ja Lasse Rajalampi.
Toivon ja lohdutuksen lauluillassa muistetaan vuoden aikana poisnukkuneita
. Illan solisteina ovat Marianne Fontaine ja Lasse Rajalampi.

Pyhäinpäivänä 6. marraskuuta klo 18 Mouhijärven kirkossa muistetaan vuoden aikana poisnukkuneita konsertti-iltahartaudessa.
Lue lisää


97 ehdolla Sastamalan kirkkovaltuustoon

Pistä tikku ristiin.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi 15. syyskuuta. Määräaikaan mennessä Sastamalan seurakunnan kirkkoherranvirastoon perustamisasiakirjat jätti viisi valitsijayhdistystä. Ehdokkaita listoilla on yhteensä 97.
Lue lisää
Valitsijayhdistykset ja ehdokkaat


Kaarlo Kalliala valittiin Turun piispaksi

Kuva Mika Okko.
Kuva Mika Okko.

Hiippakuntadekaani, TL Kaarlo Kalliala (s. 1952) on valittu Turun arkkihiippakunnan piispaksi suoraan piispanvaalin ensimmäisellä kierroksella. Hän sai vaalissa kaikkiaan 431 ääntä.
Lue lisää


Halu palvella yhdistää seurakuntavaaliehdokkaita

Kaikki viisi valitsijayhdistystä olivat paneelissa edustettuina. Kuva Ari Paavilainen.
Kaikki viisi valitsijayhdistystä olivat paneelissa edustettuina. Kuva Ari Paavilainen.

Seurakuntavaalien vaalipaneeli käytiin tiistai-iltana 26. lokakuuta Vammalan seurakuntatalossa. Paikalla oli edustus kaikista viidestä ehdokkaita asettaneesta valitsijayhdistyksestä. Ryhmät saivat vastattavakseen mm. seurakuntatyön painopistettä, seurakunnan ydinsanomaa sekä maallisen ja hengellisen musiikin rajaa koskevat kysymykset. Juontajana ehdokkaita tenttasi pastori Auli Airas-Laitila.
Lue lisää ja kuuntele vaalipaneeli


Viidakkoseikkailu koko perheelle

Sastamalan seurakunta järjestää sunnuntaina 31. lokakuuta klo 12-15 Vammalan seurakuntatalossa koko perheen viidakkoseikkailun.Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunta järjestää sunnuntaina 31. lokakuuta klo 12-15 Vammalan seurakuntatalossa koko perheen viidakkoseikkailun.
Lue lisää


Minna ja Jussi Pyysalo vieraina Arkivaatteissa

Minna ja Jussi Pyysalo vieraina Arkivaatteissa

Musisoiva pariskunta Minna ja Jussi Pyysalo ovat vieraina Arkivaate-illassa Vammalan seurakuntatalossa torstaina 28. lokakuuta klo 18.30. Illan aiheena on ”voimavarkaat ja ilonsyöjät”.
Lue lisää


Tero Peltola ja Sarastus Kiikan Majataloillassa

Lohdutuksen lähteillä.
Lohdutuksen lähteillä.

Ensi sunnuntaina 31. lokakuuta Kiikan Majataloillassa ollaan lohdutuksen lähteillä.
Lue lisää


Vaalikone avautui

Vaalikone avautuu maanantaina 25. lokakuutaSopivan ehdokkaan löytäminen on marraskuun seurakuntavaaleissa aiempaa helpompaa, sillä äänestäjien apuna toimii vaalikone.
Se aukeaa maanantaina 25. lokakuuta kello 10 osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone.
Lue lisää


Bongaa Martti Luther ja Katharina von Bora

Martti Lutherin roolissa nähdään Jouni Pihlajamaa. Katharina von Boraa esittää Maria Yli-Erkkilä. Kuva Jyri Kauppinen.
Martti Lutherin roolissa nähdään Jouni Pihlajamaa. Katharina von Boraa esittää Maria Yli-Erkkilä. Kuva Jyri Kauppinen.

Ensi sunnuntaina, 24. lokakuuta, vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää. Sen kunniaksi itse Martti Luther saapuu Sastamalaan vierailulle rouvansa Katharina von Boran kanssa.
Lue lisää


Salokunnan 50-vuotiasta kirkkoa juhlitaan 24. lokakuuta

 Salokunnan kirkko on ehtinyt jo puolen vuosisadan ikään. Kuva Risto Kopalainen.
Salokunnan kirkko on ehtinyt jo puolen vuosisadan ikään. Kuva Risto Kopalainen.

Salokunnan kirkon 50-vuotisjuhlaa vietetään sunnuntaina 24. lokakuuta. Klo 10 alkavassa juhlamessussa saarnaa vt. kappalainen Reijo Ylimys ja liturgina toimii rovasti Arto Jaatinen. Palveluksessa avustaa Karkun kappelikuoro ja Partiolippukunta Karkun Samoojat. Messun jälkeen on kirkkokahvit ja juhla seurakuntasalissa.
Lue lisää


Vuoden kolmas Paanu on ilmestynyt

Paanu.

Lue lehti (pdf)


Sastamalassa liikehdintä maltillista

Sastamalassa liikehdintä maltillista

Tiistai-iltana 12. lokakuuta TV2:ssa nähty Homoilta on saanut aikaan valtaisan keskusteluvyöryn kirkon asioista, sekä maallisilla että kirkollisilla foorumeilla.
Vastalauseena ohjelmassa esiintyneille keskustelijoille ja heidän mielipiteilleen yli 20 000 suomalaista on jättänyt evankelis-luterilaisen kirkon.
Sastamalassa liikehdintä on kuitenkin ollut melko maltillista.
Lue lisää


Teräsmummojen perässä Virsivisaan?

Teräsmummot Virsivisassa 2009: Ella Junnila vas., Elisa Kujansuu ja Suvi Kero.
Teräsmummot Virsivisassa 2009: Ella Junnila vas., Elisa Kujansuu ja Suvi Kero.

Kiikan koulun Teräsmummot veisasivat itsensä keväällä 2009 valtakunnallisen Virsivisan finaaliin. Nyt on oiva tilaisuus seurata heidän esimerkkiään, sillä uusi kisa on edessä.
Virsivisa on 3–4-luokkalaisten kilpailu, jolla innostetaan lapsia virsilauluun ja -perinteeseen. Luokka voi ilmoittautua marraskuun loppuun asti osoitteessa www.virsivisa.fi.
Lue lisää


Seurakunta etsii diakonia

Avoinna olevan diakonian viran tehtäviin kuuluu muun muassa vapaaehtoistyö.
Avoinna olevan diakonian viran tehtäviin kuuluu muun muassa vapaaehtoistyö.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana diakonian virka. Haettavan viran tehtäviin on kuulunut Keikyän kappelin aluetyö sekä yhdessä toisen työntekijän kanssa kriisityö, vapaaehtoistyö ja saattohoito.
Lue lisää


Kansalaistoiminta diakonian kasvualueena

Ajatustenvaihtoa porinapiireissä.
Ajatustenvaihtoa porinapiireissä.

Yhteiskunta ei jatkossa pysty huolehtimaan nopeasti ikääntyvästä väestöstä. Monet apua tarvitsevat tulevat putoamaan palvelujen ulkopuolelle. Tällöin ratkaisevaan asemaan nousee erilainen kansalaistoiminta ja kirkolle avautuu poikkeuksellinen mahdollisuus ottaa paikkansa etulinjassa.

Helsingin diakonissalaitoksen rehtori ja Eurodiaconian hallituksen puheenjohtaja Jarmo Kökkö luennoi tiistaina 21. syyskuuta Vammalan seurakuntatalossa Sastamalan seurakunnan ja Tyrvään rovastikunnan järjestämässä diakoniatyön koulutusillassa. Mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän luennon aiheena oli kansalaistoiminta diakonian kasvualueena.
Lue lisää


Toimintapäivä kutsuu seurakuntatalolle

Toimintapäivä kutsuu seurakuntatalolle.

Toimintapäivä (1-6- luokkalaisille) Vammalan seurakuntatalon alakerrassa ma 18.10. klo 13.00-16.30. Suodenniemen seurakuntatalolla to 21.10. klo 12-15.
Ohjelmassa: askartelua, ulkoleikkejä, voit pelata biljardia ja ilmakiekkopeliä (Vammalassa), tarjolla välipalaa. Ei tarvitse ilmoittautua.


Median vaikutus lasten ja nuorten elämään

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Netti, Facebook ja tietokonepelit ovat tärkeä osa nykypäivän lasten ja nuorten elämää. Vanhempien tulisi tietää missä heidän lapsensa liikkuvat tässä digitaalisessa maailmassa. Median vaikutuksesta lasten ja nuorten elämään puhutaan Sylvään koulun auditoriossa tiistaina 12. lokakuuta klo 19 järjestettävässä kasvattajaillassa.
Lue lisää


Lähetyspyhänä pohditaan uskoa ja epäuskoa

Anneli Hukari. Kuva Suomen Lähetysseura.
Anneli Hukari. Kuva Suomen Lähetysseura.

Kristittyjen yhteistä ekumeenista lähetystyön pyhää vietetään 10. lokakuuta. Päivän teemana on usko ja epäusko.
Tyrvään kirkon jumalanpalveluksessa saarnaa maahanmuuttajatyöntekijä Anneli Hukari, joka on aiemmin työskennellyt Suomen Lähetysseuran lähettämänä Jordaniassa, Omanissa ja Israelissa.
Lue lisää


Seurakuntavaaleissa yhteensä 35 ennakkoäänestyspaikkaa

Äänestä ennakkoon 1.5.11.

Vaalilautakunta vahvisti seurakuntavaalien ennakkoäänestyspaikat kokouksessaan 1.10.2010. Ennakkoäänestyspaikkoja on seurakuntataloissa, kouluilla, kauppakeskuksissa, kirjastoissa, laitoksissa ym. kattavasti ympäri seurakuntaa. Yhteensä ennakkoäänestyspaikkoja on 35. Äänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa.
Katso Sastamalan äänestyspaikat


Mikkelinpäivänä muistetaan enkeleitä

Pyhämaan uhrikirkon kattoon on maalattu kokonainen enkeliparvi, tässä joukosta yksi. Kuva Pirjo Silveri.
Pyhämaan uhrikirkon kattoon on maalattu kokonainen enkeliparvi, tässä joukosta yksi. Kuva Pirjo Silveri.

Sunnuntaina 3. lokakuuta vietetään mikkelinpäivää. Kirkkovuoden pyhä on enkelien ja lasten juhlapäivä.
Lue lisää


Kymmenvuotiaille synttärit Seukulla

Kymppisynttäreillä on tietysti myös synttärikakku.
Kymppisynttäreillä on tietysti myös synttärikakku.

Sastamalan kaupunki ja Sastamalan seurakunta järjestävät sunnuntaina 10.10.2010 klo 14-15.30 Vammalan Seukulla (Marttilankatu 35) yhteiset synttärit tänä vuonna kymmenen vuotta täyttäville.
Lue lisää ja ilmoittaudu


Onnellisuusprofessori Markku Ojanen Kiikan Majataloillassa

Markku Ojanen on kirjoittanut 15 kirjaa joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.
Markku Ojanen on kirjoittanut 15 kirjaa joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Kiikan kirkossa sunnuntaina 26. syyskuuta klo 18 alkavassa Majataloillassa pohditaan tekeekö usko onnelliseksi. Aiheesta puhuu onnellisuusprofessori Markku Ojanen.
Lue lisää


Tule kanttoriksi Sastamalaan

Sastamalassa avoinna olevan kanttorin viran erityisenä alueena on nuorisomusiikki. Mikko Goes to Heaven esiintyi Vammalan torilla elokuussa.Kuva Hilpi Jenu.
Sastamalassa avoinna olevan kanttorin viran erityisenä alueena on nuorisomusiikki. Mikko Goes to Heaven esiintyi Vammalan torilla elokuussa.
Kuva Hilpi Jenu.

Seurakunnassamme on viisi kanttorin virkaa, työntekijöitä yli seitsemänkymmentä ja kirkkojakin kymmenen. Työtehtäviin kuuluvat normaalit kanttorin tehtävät. Viran erityisenä painopistealueena on nuorisomusiikki.
Lue lisää


Matalan kynnyksen Sastamala-messu kutsuu perheitä

Sastamala-messu tarjoaa vaihtoehdon.

Syksyn ensimmäisen Sastamala-messu järjestetään sunnuntaina 19. syyskuuta klo 16 Vammalan seurakuntatalossa.
Sastamala-messu on nuorekas koko perheen jumalanpalvelus, jossa musiikki on rentoa ja tunnelma kotikutoinen.
Lue lisää


Kuvia ja tunnelmia Vammalan lähetystorilta

Topin Veikko ammensi hernesoppaa torikansan syötäväksi.
Topin Veikko ammensi hernesoppaa torikansan syötäväksi.

Perjantaina 10. syyskuutta oli Vammalan torilla lähetystori 33. kerran. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja runsaslukuinen torikansa sai nauttia lähes kesäisistä lämpölukemista.
Lue lisää


Yksi haki Karkun kappalaiseksi

Karkun kappeliseurakunnassa avoinna olevan kappalaisen viran hakuaika päättyi 11. kesäkuuta. Tuomiokapituliin saapui määräaikaan mennessä yksi hakemus. Viran ainoa hakija on hämeenkyröläinen pastori Henna-Riikka Rinne. Rinne on syntyjään Karkusta.
Karkun kappalaisen virka tuli avoimeksi kesäkuun alussa, kun Lauri Salminen siirtyi Nokian kirkkoherran tehtävään. Kappalaisen valinnasta päättää Karkun kappelineuvosto.


Karkun kappalaisen virka avoinna

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on julistanut avoimeksi Sastamalan seurakunnan (Karkun kappeliseurakunnan) kappalaisen viran.
Virka edellyttävät suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.

Hakemukset tulee toimittaa 11.6.2010 kello 15.00 mennessä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille os. Hämeenkatu 13, PL 60, 20501 Turku.
Lisätiedot kirkkoherra Ari Paavilainen p. 03 - 521 9001, 050 314 9001.

Lue ilmoitus arkkihiippakunnan sivuilta


Motoristien kiitoskirkko Mouhijärvellä

Motorisrikirkon paraatiajo lähti Häijään Nesteeltä. Kuva Carita Malkamäki.
Kuva Carita Malkamäki.

Motoristit kokoontuvat keskiviikkona 22. syyskuuta Mouhijärven kirkkoon kiittämään kuluneesta ajokaudesta. Ehtoollisjumalanpalvelus alkaa klo 18 ja sen toimittaa Mouhijärven kappalainen Lasse Hautala. Kirkon jälkeen on iltatee ja -kahvi seurakuntakodissa. Tilaisuuteen voi hyvin saapua muullakin kulkupelillä kuin moottoripyörällä.


Eurodiaconian Jarmo Kökkö vierailee Sastamalassa

Jarmo Kökkö.
Jarmo Kökkö.

Sastamalan seurakunta ja Tyrvään rovastikunta järjestävät tiistaina 21. syyskuuta klo 17–20.30 diakonian koulutusillan Vammalan seurakuntatalossa.
Lue lisää


Isän prinsessasta tuli koko kaupungin pyhäkoulutäti

”Kun lapsi pääsee kirkkoon, hän oppii kirkon pyhyyden ja kauneuden, mikä jää muistona sydämeen.”
”Kun lapsi pääsee kirkkoon, hän oppii kirkon pyhyyden ja kauneuden, mikä jää muistona sydämeen.”

Yli 40 vuoden mittaisen uran seurakunnan lapsityössä tehnyt pyhäkoulusihteeri Irmeli Kulonpää siirtyi ansaituille eläkepäiville syyskuun alussa. Kutsumustyöstä irrottautuminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa.
– Vieläkin olen menossa pitämään lastenkirkkoja, kun soitettiin ja pyydettiin, nauraa Irmeli.
Lue lisää


Kerhoja ja kuoroja kouluikäisille

Sastamalan seurakunta tarjoaa kouluikäisille tytöille ja pojille monenlaista toimintaa.

Sastamalan seurakunta tarjoaa kouluikäisille tytöille ja pojille monenlaista toimintaa. Valittavana on vaikkapa puuha-, kokki- tai teatterikerho. Kerhoja pidetään eri puolilla Sastamalaa. Seurakunnassa toimii myös kolme lapsikuoroa. Kerhoista ja kuorosta ei peritä maksuja.
Lue lisää


Lähetystorilta herkkuja ja hyvää mieltä

Myynnissä on monenmoista herkkua, niin mukaan kuin paikan päällä syötäväksi. Kuvat Pirjo Silveri.
Myynnissä on monenmoista herkkua, niin mukaan kuin paikan päällä syötäväksi. Kuvat Pirjo Silveri.

Tervetuloa perjantaina 10. syyskuuta hyville ostoksille Vammalan torille klo 10.30-15. Tänä vuonna 33. kerran järjestettävä lähetystori tarjoaa tuttuun tapaan runsaan valikoiman syksyn satoa, herkullisia leivonnaisia, puuroa, soppaa, hernekeittoa, makkaraa, kahvia ynnä muuta herkullista suuhunpantavaa.
Lue lisää


Kaakaopyhäkoulut alkavat

Kaakaopyhäkoulut kokoontuvat viikolla koulun jälkeen. Lapset saavat pyhäkoulussa maksuttoman välipalan.
Kaakaopyhäkoulut kokoontuvat viikolla koulun jälkeen. Lapset saavat pyhäkoulussa maksuttoman välipalan.

Kouluikäisten lasten kaakaopyhäkoulut alkavat viikolla 36 Tyrvään pappilassa, Sileekallion kerhotilassa ja Karkun seurakuntatalossa.
Lue lisää


Samu Onjukka lahjoitti sähköurut lasten ja nuorten käyttöön

Lahjoituksena saadut sähköurut sijoitetaan Houhajärven Leirimajalle.
Lahjoituksena saadut sähköurut sijoitetaan Houhajärven Leirimajalle.

Karkkulainen Samu Onjukka lahjoitti Sastamalan seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön käyttöön sähköurut.
Lue lisää


Johanna haluaa kertoa lapsille Jumalan rakkaudesta

– Täällä on ihania ihmisiä ja minut on otettu hyvin vastaan, Johanna Koivisto kehuu sastamalalaisia.
– Täällä on ihania ihmisiä ja minut on otettu hyvin vastaan, Johanna Koivisto kehuu sastamalalaisia.

Heinäkuun lopulla Sastamalan seurakunnassa lapsityönohjaajana aloittanut Johanna Koivisto kokee olevansa etuoikeutettu.
– Kuinka moni voi työssään kertoa, että Jumala rakastaa? Se on se juttu, mitä varten me tätä työtä teemme. Jos pienelle lapselle saa kylvettyä uskon siemenen sydämeen, Jumala kyllä antaa sille kasvun.
Lue lisää


Seurakunta etsii vapaaehtoisia kerhonohjaajia

Ohjaajaa kaivataan mm. tyttöjen ja poikien liikuntakerhoon. Kuva Salme Kuukka.
Ohjaajaa kaivataan mm. tyttöjen ja poikien liikuntakerhoon. Kuva Salme Kuukka.

Olisko sinulla aikaa ja kiinnostusta ryhtyä vapaaehtoiseksi kerhonohjaajaksi kouluikäisten lasten toimintaan?
Lue lisää


Vielä ehdit ehdolle

Olen odottanut sinua 2010 vuotta.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta. Vielä on siis pari viikkoa aikaa ryhtyä ehdokkaaksi!
Lue lisää


Kerhot pyörähtävät käyntiin

Seurakunnan päivä- ja perhekerhot käynnistyvät kesän lomien jälkeen.
Seurakunnan päivä- ja perhekerhot käynnistyvät kesän lomien jälkeen
.

Kesän taittuminen kohti syksyä tarkoittaa myös seurakunnan kerhojen käynnistymistä. Kerhot alkavat viikolla 34.
Päiväkerhoryhmiä on 3-6 –vuotiaille eri puolilla Sastamalaa. Seurakunnassa toimii myös perhekerhoja ja avoimia päiväkerhoja, joihin lapset tulevat aikuisten kanssa.
Katso alkavien kerhojen ajat ja paikat


Mikko Goes to Heaven Vammalan torilla

MGtH oli mukana Evankelisilla Musiikkimessuilla, jotka pidettiin Helsingin Nosturissa lauantaina 27.3. Kuva Hilpi Jenu.
MGtH oli mukana Evankelisilla Musiikkimessuilla, jotka pidettiin Helsingin Nosturissa lauantaina 27.3.
Kuva Hilpi Jenu.

Etnorockia soittava Mikko Goes to Heaven nousee koulun alkamisen kunniaksi lavalle Vammalan torilla pe. 13.08.2010. Ensitahdit lyödään klo 20.00. Konsertin jälkeen nuorisotilat Pilvi ja Nuokkari ovat avoinna.
Lue lisää


Kynttiläkirkko aloittaa partiolaisten toimintakauden

Partiolaisten syyskausi käynnistyy perinteisellä kynttiläkirkolla. Paikka on vaihtunut Pyhän Marian kirkosta Karkun kirkkoon. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Partiolaisten syyskausi käynnistyy perinteisellä kynttiläkirkolla
. Paikka on vaihtunut Pyhän Marian kirkosta Karkun kirkkoon. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunta toimii seitsemän Sastamalan alueella toimivan partiolippukunnan taustayhteisönä. Kaikkia alueen partiolaisia kotiväkineen kutsutaan ensi sunnuntaina 15.8. klo 18 Karkun kirkkoon aloittamaan partion syystoimikautta.
Lue lisää


Houhajärvellä melotaan ja ongitaan

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Koko perheen melontailtapäivää vietetään su 22.8. klo 15.00-18.00 Houhajärven leirimajalla. Kanootit käytössä, sauna lämpiää, urheilukalastajat opastavat onginnassa (varaa oma onki), letunpaistoa, hiljennymme.
Yhteistyössä partiolaisten ja urheilukalastajien kanssa. Tervetuloa koko perhe!


Wanhan musiikin festivaali soi saksalaisen musiikin sydänääniä

Wanha musiikki kutsuu taas Pyhän Marian kirkkoon. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Wanha musiikki kutsuu taas Pyhän Marian kirkkoon. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamala Gregoriana kutsuu heinäkuussa Reinin lähteille Rautaveden kulttuurimaisemiin. Wanhan musiikin päivät -festivaali esittää Euroopan saksankielisiltä alueilta keskiajan, renessanssin ja barokin säveliä.
Lue lisää


Kirkastussunnuntai johdattaa taitekohtaan

Kristus on tie ja kristityt sen tien kulkijoita. Kuva Pirjo Silveri.
Kristus on tie ja kristityt sen tien kulkijoita. Kuva Pirjo Silveri.

Kirkastussunnuntaita vietetään kaksi kuukautta helluntain jälkeen.

Kirkkovuoden pyhän ajankohta on tänä vuonna 18. heinäkuuta, ja silloin muistetaan Jeesuksen elämän taitekohtaa, jolloin Jeesuksen jumalallinen luonto ja tehtävä tulivat täysin selväksi hänen läheisimmille oppilailleen.
Lue lisää


Pyhäkouluretkellä Tervamäenlahdella

Sisaruspiirissä.
Sisaruspiirissä.

Tervamäen kesäpyhäkoululaiset retkeilivät runon ja suven päivänä 6. heinäkuuta Tervamäenlahden uimarannalla. Pyhäkoulun aiheena oli Jumalan huolenpito. Kesäisissä tunnelmissa leikittiin, laulettiin ja hiljennyttiin kuuntelemaan Taivaan Isän ääntä luonnossa.
Lue lisää


Seurakunnan puhelinnumerot muuttuvat

Uusien puhelimien käyttöä opiskelemassa Anja Sorva, Maria Nurminen ja Hannu Järventaus.
Uusien puhelimien käyttöä opiskelemassa Anja Sorva, Maria Nurminen ja Hannu Järventaus.

Seurakunnan puhelinjärjestelmä uudistuu kesäkuun alussa. Samalla muuttuvat kaikki puhelinnumerot. Numerot säilyvät 03-alkuisina, joten puhelun hinta säilyy asiakkaalle edullisena. Uuden puhelinluettelon saat tästä.
Lue lisää


Apostolien päivänä muistetaan Pietaria ja Paavalia

Kuutti Lavonen: Pietari. Kuva Rauno Träskelin.
Kuutti Lavonen: Pietari. Kuva Rauno Träskelin.

Sunnuntaina 4. heinäkuuta vietetään apostolien päivää.
Kirkkovuoden pyhänä muistellaan Pietaria, Paavalia ja muita apostoleita sekä rukoillaan, että kristityt heidän esikuvansa innoittamina olisivat Kristuksen pelkäämättömiä seuraajia.
Lue lisää


Kesä on rippileirien aikaa

Keskittyminen ratkaisee - myös rippikoulutunnilla.
Keskittyminen ratkaisee - myös rippikoulutunnilla.

Kiikan Leiriahon tämän kesän ensimmäinen rippileiri starttasi pian koulujen päätyttyä 7. kesäkuuta. Rippipappi Jouni Pihlajamaa toimitti nuorten konfirmaation Kiikan kirkossa 20. kesäkuuta.
Lue lisää


Kesän leirit kutsuvat

Houhajärven leirit kutsuvat taas.
Houhajärven leirit kutsuvat taas.

Mukavaa leirielämää; toimintaa, pelejä, uintia, saunomista, yllätyksiä, hiljentymistä hartauteen hyvän sanoman äärellä! Majoitus leirikeskuksissa neljän hengen huoneissa. Pääjärven leireillä telttamajoitus.
Lue lisää ja ilmoittaudu


Koko perheen kesäretki Kotkaan ja Porvooseen

Kesäretkellä tutustutaan muun muassa Kotkan Maretariumin.
Kesäretkellä tutustutaan muun muassa Kotkan Maretariumin.

Seurakunta järjestää 28.-29. heinäkuuta koko perheen kesäretken Kotkaan ja Porvooseen.
Retkikohteita ovat Suomen Merimuseo, Kymenlaakson museo, tietokeskus Vellamo, Maretarium Sapokan vesipuisto,
Porvoon tuomiokirkko, Brungergin suklaatehtaan myymälä ja Vanha Porvoo. Ohjelmassa on myös tunnin pituinen jokiristeily.
Lue lisää


Juhannus on Johannes Kastajan päivä

Juhannukseen sisältyy monta aihetta juhlia. Kuva Meri Öhman.
Juhannukseen sisältyy monta aihetta juhlia. Kuva Meri Öhman.

Kirkkovuodessa vietetään juhannusta Johannes Kastajan syntymän muistoksi 20.–26. kesäkuuta välisenä lauantaina. Tänä vuonna juhannuspäivä on 26. kesäkuuta.
Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä, joka julisti Jumalan hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista.
Sana juhannus tulee nimestä Johannes, joka tarkoittaa ”Jumala on armollinen”.
Lue lisää


Suvi-illan vieno tuuli soi Pyhän Olavin kirkossa

Mezzosopraano Pirjo Turunen on sastamalalainen vapaa taiteilija ja kulttuurikoti WillePerkkiön emäntä.
Mezzosopraano Pirjo Turunen on sastamalalainen vapaa taiteilija ja kulttuurikoti WillePerkkiön emäntä.

Laulajatar Pirjo Turunen ja kanteletaiteilija Senni Valtonen pitävät lauantaina 3. heinäkuuta yökonsertin Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Suvi-illan vieno tuuli –konsertti alkaa klo 22. Konsertin juontaa pastori Reijo Ylimys.
Lue lisää


Seurakunta etsii lastenohjaajia

Viisivuotiaiden yhteisillä synttäreillä riittää vauhtia ja riemunkiljahduksia. Viisivuotiaiden yhteisillä synttäreillä riittää vauhtia ja riemunkiljahduksia.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana kaksi lastenohjaajan tointa. Toinen toimista on osa-aikainen (73 %). Lastenohjaaja toimii laaja-alaisesti seurakunnan lapsi- ja perhetyössä. Kelpoisuutena on piispainkokouksen hyväksymä lastenohjaajan ammatillinen perustutkinto tai sitoutuminen tutkinnon suorittamiseen, sekä evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsenyys.
Lue lisää


Piknikillä Ikalan leikkipuistossa

Samuli heräsi sopivasti päiväunilta ja pääsi kuvaan äitinsä Erja Luukkasen kanssa. Samuli heräsi sopivasti päiväunilta ja pääsi kuvaan äitinsä Erja Luukkasen kanssa.

Sastamalan seurakunta kutsui 16. kesäkuuta Ikalan kaupunginosan asukkaita piknikille. Lämpöinen kesäpäivä houkutteli mukavasti väkeä Ikalankadun leikkipuistoon nauttimaan retkieväistä ja tekemään tuttavuutta toisten ikalalaisten kanssa.
Lue lisää


Toripappi tavattavissa

Toripappi Lasse Hautala, Pekka Erkkilä, Markku Myllymäki, Aulis Finska ja Esko Kangasniemi juttutuokiolla torikahvilassa. Toripappi Lasse Hautala, Pekka Erkkilä, Markku Myllymäki, Aulis Finska ja Esko Kangasniemi juttutuokiolla torikahvilassa.

Sastamalan seurakunnan papit päivystävät jälleen kesälauantaisin klo 9–10.30 Vammalan torilla. Toripapin tunnistat sokeripalakauluksesta. Tartu rohkeasti hihasta kiinni ja tule juttusille!
Lue lisää


Sastamalan seurakunta sai taidelahjoituksen

Kirsti Nuorivaara luovutti Kaarlo Karin taideteokset talouspäällikkö Raimo Kempille.
Kirsti Nuorivaara luovutti Kaarlo Karin taideteokset talouspäällikkö Raimo Kempille.

Espoolainen Kirsti Nuorivaara luovutti torstaina 3. kesäkuutta Sastamalan seurakunnalle kaksi Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa kuvaavaa maalausta, jotka on maalannut Kaarlo Kari.
Lue lisää


Jyri Kauppinen järjesti synttärilevyraadin

Raati paneutui työhönsä antaumuksella.
Raati paneutui työhönsä antaumuksella.

Vammalan seurakuntatalolta tuttu vahtimestari Jyri Kauppinen juhli 50-vuotispäivään perjantaina 28. toukokuuta kotoisasti työpaikallaan.
Ihan tavanomainen synttärijuhla ei kuitenkaan ollut kyseessä, vaan Jyri juhlisti merkkipäiväänsä järjestämällä suomalaisen gospelin levyraadin.
Lue lisää


Yhteisvastuukeräys tuotti 26 000 euroa

Arkienkelit töissä Karkun kuutamohiihto-tapahtumassa. Kuva Aino Öhman.
Arkienkelit töissä Karkun kuutamohiihto-tapahtumassa. Kuva Aino Öhman.

Toukokuun lopussa päättynyt yhteisvastuukeräys tuotti Sastamalan seurakunnassa noin 26 000 euroa. Keräystulos parani viimevuotisesta reilut kuusituhatta euroa, eli peräti kolmekymmentä prosenttia. Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä keräys järjestettiin Suomen ja Haitin köyhien lapsiperheitten hyväksi.
Lue lisää


Leiriaho vaihtoi väriä nuorten työleirillä

Yhdelle seinälle ei mahdu neljää maalaria enempää.
Yhdelle seinälle ei mahdu neljää maalaria enempää.

Sastamalan seurakunta ja Sastamalan kaupungin nuorisotyö järjestivät kaksiosaisen työleirin Leiriaholla seurakunnan leirikeskuksessa 13-16.05. ja 22-23.05.2010. Leiri oli historian toinen kaupungin ja seurakunnan yhdessä järjestämä työleiri. Ensimmäinen työleiri oli vuonna 2009. Sastamalan alueella kaupunki on järjestänyt työleirejä jo yli 20 vuotta hyvällä menestyksellä. Tämänkin loistavan idean isänä on Pertti Parkkinen.
Lue lisää ja katso kuvat


Eläkeikäisillä hauska leiripäivä Houhajärvellä

Kaisa Äijälä rastipolulla. Mitäköhän laulua tämä kuva mahtaisi esittää?
Kaisa Äijälä rastipolulla. Mitäköhän laulua tämä kuva mahtaisi esittää?

Houhajärven leirimajalla vietettiin tiistaina 18. toukokuuta eläkeikäisten ja näkövammaisten leiripäivää.
Lue lisää


Syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen on alkanut

Päiväkerholaiset pääsivät tutustumaan junasimulaattoriin innokkaan junaharrastajan, kanttori Keijo Vätön kanssa. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Päiväkerho on hyvä paikka lapselle. Mouhijärven päiväkerholaiset ovat innokkaita askartelemaan. Kuva Pirjo Silveri.

Ilmoittautuminen ensi syksyn päiväkerhoihin on parhaillaan käynnissä. Päiväkerhoryhmiä on 3-6 –vuotiaille. Päiväkerhoja pidetään eri puolilla seurakuntaa. Kerhopisteitä on yhteensä 12.
Lue lisää


Lähde kävelemään kirkosta kirkkoon

Jo viheriöivä luonto puhuu ja puhuttelee. Kuva Pirjo Silveri.
Jo viheriöivä luonto puhuu ja puhuttelee. Kuva Pirjo Silveri.

Sastamalan seurakunta järjestää torstaina 3. kesäkuuta pienen pyhiinvaelluksen, jonka vetävät pastorit Auli Airas-Laitila ja Eetu Myllymäki.
Kirkkokävelyllä pysähdytään Karkun, Sastamalan Pyhän Marian ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkoissa. Viimeksi hiljennytään Tyrvään kirkossa.
Lue lisää


Kesäpuuhaa lapsille ja kouluikäisille

Puuhahetket tarjoavat piristystä kesäpäivään.
Puuhahetket tarjoavat piristystä kesäpäivään.

Vammalan seurakuntatalolla järjestetään toimintahetkiä lapsille ja kouluikäisille maanantaista perjantaihin 7.-24.6.2010.
Lue lisää


Läskillä lukutaitoa -loppupunnituksessa kävi 94 henkeä

Sastamalassa karistetuilla kiloilla saadaan koulutettua kymmenen opettajaa Nepalissa. Kuva Pirjo Silveri.
Sastamalassa karistetuilla kiloilla saadaan koulutettua kymmenen opettajaa Nepalissa. Kuva Pirjo Silveri.

Läskillä lukutaitoa –kampanjan loppupunnituksiin 24.5. ja 26.5. osallistui Sastamalassa 94 henkilöä. Karisseita kiloja kirjattiin 358. Tulos tietää 5370 euron tukisummaa, mikä riittää yli kymmenen opettajan kouluttamiseen Nepalissa.
Lue lisää


Ennätykselliset 284 tiekirkkoa avaa ovensa

Tiekirkko tarjoaa rauhallisen vaihtoehdon taukopaikaksi. Sinne voi tulla apostolinkyydillä, autolla tai fillarilla. Kuva Pirjo Silveri.
Tiekirkko tarjoaa rauhallisen vaihtoehdon taukopaikaksi. Sinne voi tulla apostolinkyydillä, autolla tai fillarilla. Kuva Pirjo Silveri.

Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka sijaitsevat pääteiden läheisyydessä ja kuuluvat paikkakuntansa tärkeimpiin nähtävyyksiin. Ne avautuvat kesäkuun 10. päivään mennessä.
Sastamalassa tiekirkkona on jo vuosia toiminut seurakunnan vanhin, 1400-luvulla rakennettu ja Karkussa sijaitseva Sastamalan Pyhän Marian kirkko.
Lue lisää


Nuoret laittoivat hihat heilumaan Nuakkarilla

Kun itse tekee niin saa mieleisensä. Kuva Maria Nurminen.
Kun itse tekee niin saa mieleisensä. Kuva Maria Nurminen.

Vammalan seurakuntatalon alakerrassa sijaitseva nuorisotila Nuakkari on saanut uuden ilmeen nuorten maalareiden toimesta. Seinien väreiksi valittiin oranssi ja valkoinen.
Lue lisää


Motoristi ei ole sokerista tehty

Kirkonmenojen jälkeen matka jatkui iltanuotiolle Otamukseen. Kuva Carita Malkamäki.
Kirkonmenojen jälkeen matka jatkui iltanuotiolle Otamukseen. Kuva Carita Malkamäki.

Keskiviikkona 26. toukokuuta kokoontui sateisesta säästä huolimatta noin 90 moottoripyörää kauppakeskus Häijään Äijän eteen Sastamalan Mouhijärvelle motoristikirkkoon ja pyytämään siunausta tulevalle ajokaudelle.
Lue lisää


Laardi punnitaan lukutaidoksi keskiviikkona

Mouhijärveläisen Maija Varheenmaan urakka onnistui suunnitelmien mukaan. Liikunnalla ja ruokavalion tarkkailulla putosi viisi kiloa.
Mouhijärveläisen Maija Varheenmaan urakka onnistui suunnitelmien mukaan. Liikunnalla ja ruokavalion tarkkailulla putosi viisi kiloa.

Läskillä lukutaitoa -kampanjan loppupunnitukseen maanantaina 24. toukokuuta osallistui 35 henkilöä. Toinen punnitustilaisuus on keskiviikkona 26. toukokuuta klo 17-20. Punnitukset järjestetään Vammalan seurakuntatalossa(Asemakatu 6).
Lue lisää


Helluntain tuulet lähettivät työhön Salme Kuukan ja Marketta Lahdenmaan

Ristikulkuetta johti Annamaria Lemmetyinen.
Ristikulkuetta johti Annamaria Lemmetyinen.

Johtava nuorisotyönohjaaja Salme Kuukka ja diakonissa Marketta Lahdenmaa siunattiin virkaan Tyrvään kirkossa helluntaina 23. toukokuuta toimitetussa messussa.
Lue lisää


Hengessä mukana -tapahtuma viritteli vaali-intoa

16-vuotiaat saavat ensimmäistä kertaa äänioikeuden syksyn seurakuntavaaleissa. Kuva Ville Kuusisto.
16-vuotiaat saavat ensimmäistä kertaa äänioikeuden syksyn seurakuntavaaleissa. Kuva Ville Kuusisto.

Hengessä mukana -vaalitapahtuma keräsi mukavasti väkeä Vammalan torille.
Pomppulinna täyttyi nopeasti pikkuväestä ja vaalipallot tekivät kauppansa. Pieniä ja suurempiakin ilahdutti suosittu taikuri Taika-Petteri. Tapahtuman juonsi leppoisaan tyyliinsä nuoriso-ohjaaja Tarmo Marjamäki. Hän myös haastatteli valitsijayhdistysten edustajia.
Lue lisää vaalisivuilta


Retkelle Vivamon Raamattukylään

Betania-näytelmässä Jeesus saapuu pieneen kylään, jossa asuvat mm. Martta, Maria ja Lasarus. Kuva Pekka Kaskinen.
Betania-näytelmässä Jeesus saapuu pieneen kylään, jossa asuvat mm. Martta, Maria ja Lasarus. Kuva Pekka Kaskinen.

Sastamalan seurakunta järjestää lauantaina 29. toukokuuta retken Vivamon Raamattukylään Lohjalle. Vivamossa tutustuaan Raamatun henkilöihin ja tapahtumiin ja nähdään esitykset Luomisen puutarha, Nooan arkki ja Betania.
Lue lisää


Sastamalan suurkuoro konsertoi helluntaina

Sastamalan suurkuoro lauloi kirkkoherra Ari Paavilaisen virkaanasettamismessussa Mikkelinpäivänä 4.10.2009. Kuva Lasse Rajalampi.
Sastamalan suurkuoro lauloi kirkkoherra Ari Paavilaisen virkaanasettamismessussa Mikkelinpäivänä 4.10.2009. Kuva Lasse Rajalampi.

Sastamalan seurakunnan kirkkokuoroista koottu suurkuoro pitää Hengen Tuuli -kevätkonsertin Tyrvään kirkossa helluntaipäivänä 23. toukokuuta klo 18.
Lue lisää


Kesäretkelle koko perheen voimin

Seurakunnan kesäretket suuntautuvat Turun seudulle ja Suomenlahden rannoille. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Seurakunnan kesäretket suuntautuvat Turun seudulle ja Suomenlahden rannoille. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Sastamalan seurakunta järjestää kesä- ja heinäkuussa kaksi koko perheen retkeä. Ennen juhannusta käydään Turun seudulla muun muassa Muumimaailmassa ja Väskin seikkailusaarella. Heinäkuun lopulla nokka näyttää kohti Kotkaa ja Porvoota.
Lue lisää


Zambian Vocal Collection valloitti Sastamalan

Suomessa suuren suosion saavuttanut sambialaiskuoro konsertoi Vammalan seurakuntatalossa tiistaina 11. toukokuuta.
Suomessa suuren suosion saavuttanut sambialaiskuoro konsertoi Vammalan
seurakuntatalossa tiistaina 11. toukokuuta.

Sambialaiskuoro Zambian Vocal Collection vieraili Sastamalassa viikolla 11. Ryhmä esiintyi kouluissa ja seurakunnan tilaisuuksissa sekä piti konsertin Vammalan seurakuntatalossa. Rytmikkään a capella –kuoron taidokas ja iloinen esiintyminen valloitti kaikki, jotka heitä pääsivät kuulemaan.
Lue lisää


Helatorstai on pyhä torstai

Kristuksen taivaaseenastuminen on suosittu aihe Suomen kirkkojen alttaritauluissa. Kuva Pirjo Silveri.Kristuksen taivaaseenastuminen on suosittu aihe Suomen kirkkojen alttaritauluissa. Kuva Pirjo Silveri.

Tasan 40 päivän kuluttua pääsiäisestä vietetään helatorstaita. Tänä vuonna pyhä osuu toukokuun 13. päivälle, joka on myös keväinen Flooran päivä. Kaikkiaan pääsiäisaika kestää 50 päivää ja päättyy helluntaihin 23. toukokuuta.
Lue lisää


Terveisiä Tuomasmessusta

Messun musiikiksi oli valittu tuttuja virsiä. Näin kaikki pääsivät laulamaan.
Messun musiikiksi oli valittu tuttuja virsiä. Näin kaikki pääsivät laulamaan.

Mouhijärven kirkossa vietettiin sunnuntaina 25. huhtikuuta Tuomasmessua. Messun teemana oli yhteisöllisyys. Teema näkyi monin tavoin messun toteutuksessa.
Lue lisää


Isoseksi kesän leireille

Isoseksi kesän leireille.

Hei sinä isoskoulutuksen käynyt! Eikö sinulla ole mitään tekemistä kesäksi? Älä huolehdi, meillä on ratkaisu! Tule isoseksi kesän varhaisnuorten leireille! Sastamalan seurakunta haluaa sinut mukaan toimimaan hyvässä hengessä lasten kanssa. Joten siis tule ja ilmoittaudu heti! Terveisin ensimmäisen vuoden isoskurssilaiset Tero, Anni, Elli, Jonna, Mari ja Kaisa.

Lisätietoja Tarmo Marjamäeltä, tarmo.marjamaki@evl.fi tai 050-314 9085.


Varila viidenneksi Pyhä Jysäys –raamattuvisassa

Varilan joukkue sijoittui raamattuvisan finaalissa komeasti viidenneksi. Joukkueessa kisasivat Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen.Varilan joukkue sijoittui raamattuvisan finaalissa komeasti viidenneksi. Joukkueessa kisasivat Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen.

Varilan koulun kuudesluokkalaiset Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen saavuttivat jaetun viidennen sijan valtakunnallisessa Pyhä Jysäys -raamattuvisassa. Kisan voitti Marttilan Koulu Seinäjoelta.
Lue lisää


Motoristikirkko Mouhijärvellä

Vuoden 2009 motoristikirkko keräsi Mouhijärvelle puolitoista sataa pyöräharrastajaa. Kuva Carita Malkamäki.
Vuoden 2009 motoristikirkko keräsi Mouhijärvelle puolitoista sataa pyöräharrastajaa. Kuva Carita Malkamäki.

Mouhijärven kappeliseurakunta kutsuu motoristeja sekä Sastamalasta että kauempaakin perinteiseen kevään motoristikirkkoon Mouhijärvelle keskiviikkona 26. toukokuuta.
Lue lisää


Läskillä lukutaitoa -kampanjan loppupunnitukset

Läskillä lukutaitoa kampanja päättyy toukokuun lopussa. Nyt jännitetään kuinka paljon kiloja on kampanjan aikana karissut.
Läskillä lukutaitoa kampanja päättyy toukokuun lopussa. Nyt jännitetään kuinka paljon kiloja on kampanjan aikana karissut.

Läskillä lukutaitoa -kampanjan loppupunnitukset järjestetään Vammalan seurakuntatalossa (Asemakatu 6) maanantaina 24. toukokuuta ja keskiviikkona 26. toukokuuta klo 17-20.
Lue lisää


Arkienkelit liihottavat kohti ennätystä

Arkkipiispa Jukka Paarma ja toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä tutustuivat diakonissa Marketta Lahdenmaan esittelemiin yhteisvastuutuotteisiin.
Arkkipiispa Jukka Paarma ja toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä tutustuivat diakonissa Marketta Lahdenmaan esittelemiin yhteisvastuutuotteisiin.

Yhteisvastuukeräyksellä on 60-vuotisjuhlavuonnaan näytön paikka. Tavoitteena on kaikkien aikojen paras tulos, tällä kertaa Suomen ja Haitin köyhien lapsiperheitten hyväksi. Edellinen ennätys, 5,2 miljoonaa euroa, on kymmenen vuoden takaa.
Valtakunnallinen keräys käynnistyi kynttilänpäivänä Sastamalassa.
Avajaisjumalanpalvelus Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta lähetettiin 7. helmikuuta suorana televisiossa ja radiossa.
- Lue lisää

Arkkipiispa Jukka Paarma saarnasi Pyhällä Olavilla Yhteisvastuukeräyksen valtakunnallisessa avauksessa. Kuva Pirjo Silveri.
Arkkipiispa Jukka Paarma saarnasi Pyhällä Olavilla Yhteisvastuukeräyksen valtakunnallisessa avauksessa.

Jumalanpalveluksessa saarnasi tämänvuotisen keräyksen esimies, arkkipiispa Jukka Paarma. Hän kannusti kirkkoon saapuneita kuulijoita ja tv-ruutujen äärellä kotisohvilla istuvia ryhtymään arkienkeliksi.
– Kuka tahansa meistä voi olla hyvän tekijä arjen keskellä. Se, joka sytyttää kynttilän. Se, joka antaa tilaa mielensä pohjalla asuvalle hyvyydelle, antaa sen ohjata, ei puhettaan vaan tekojaan, arkkipiispa vetosi.
- Lue arkkipiispan saarna täältä


Haiti huutaa nyt apua

Haitilaiset tarvitsevat nyt apuamme. Kuva Paul Jeffrey.
Haitilaiset tarvitsevat nyt apuamme. Kuva Paul Jeffrey.

Arkkipiispa Jukka Paarma vetoaa yksityisiin suomalaisiin ja seurakuntiin Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Paarma vieraili maassa viime syksynä.

– Haiti on yksi maailman köyhimmistä maista. Siksi tällaisten katastrofien vaikutukset ovat siellä erityisen vakavia. Ihmiset tarvitsevat lääkkeitä, vettä, ruokaa ja huopia. Tilanne on kriittinen lähipäivinä ja pyydän toimimaan nopeasti, Paarma vetoaa.

Avustustili: Yhteisvastuukeräys Nordea 208918–6775
Lue lisää

Kirkon Ulkomaanavun Sylvia Railo raportoi tunnelmista ja avustustyöstä Haitissa.


Rokkipappi Tarvo Laakso Kiikan Majataloillassa

Tarvo Laakson musiikki on kaikkea vakavasta hengellisestä sanomasta hulvattomaan huumoriin sekä raskaasta rockista herkkään instrumentaalifiilistelyyn.
Tarvo Laakson musiikki on kaikkea vakavasta hengellisestä sanomasta hulvattomaan huumoriin sekä raskaasta rockista herkkään instrumentaalifiilistelyyn.

Kiikan kirkossa vietetään 16. toukokuuta klo 18 Majataloiltaa teemalla ”Krusifiksin juurella”. Illan musiikkivieraana on rokkipappina tunnettu muusikko ja Tampereen Harjun seurakunnan pastori Tarvo Laakso.
Lue lisää


Tervetuloa lasten kirkkoon!

Vauvakirkko toteutetaan pikkuisten ehdoilla.
Vauvakirkko toteutetaan pikkuisten ehdoilla.

Lapsiperheet ovat tervetulleita kaikkiin jumalanpalveluksiin. Lapsille järjestetään myös omia kirkkohetkiä. Mukulamessuun ja vauvakirkkoon on kiva lähteä koko perheen voimin.
Lue lisää


Zambian Vocal Collection konsertoi Sastamalassa

Zambian Vocal Collection konsertoi Sastamalassa.

Suomessa suuren suosion saavuttanut sambialaiskuoro konsertoi Vammalan seurakuntatalossa tiistaina 11. toukokuuta klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy. Viiden euron hintaisen ohjelman tuotto menee Lusakan slummeissa elävien lapsien hyväksi.
Lue lisää


Leiriahon työleirille nikkaroimaan

Seurakunnan nuoret nikkaroivat viime kesänä Salmin leirikeskusta entistä ehompaan kuosiin.
Seurakunnan nuoret nikkaroivat viime kesänä Salmin leirikeskusta entistä ehompaan kuosiin.

Sastamalan seurakunta ja kaupungin nuorisopalvelut järjestävät yhdessä Kiikan Leiriaholla vähintään 15-vuotiaille sastamalalaisille nuorille työleirin 13.–16.5. ja 21.–23.5. Mukaan mahtuu 14 nuorta.
Lue lisää


Keväistä piristystä äideille Tervahovissa

Rautaveden rantamaisemissa silmä lepää. Kuva Jaakko Pirttikoski.Rautaveden rantamaisemissa silmä lepää. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Torstaina 29. huhtikuuta on äitien saunailta Tervahovissa (Uittomiehenk. 19) klo 18. Kosmetologi Terhi Ketonen tekee kasvohoitoja, saunassa saa höyrylöylyt ja kylpytynnyrissä istuen voi nauttia Rautaveden maisemista.

Illan ohjelmassa on myös musiikkia, tarjoilua ja mukavaa yhdessäoloa. Lämpimästi Tervetuloa Tervahoviin virkistymään! Lisätiedot Irmeli Kulonpää p. 050 543 1416.


Christer Jokelan Sävelten siivillä -konsertti Suodenniemellä

Christer Jokela on musiikin monipuolinen ammattilainen.
Christer Jokela on musiikin monipuolinen ammattilainen.

Muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Christer Jokela pitää Sävelin Siivin –pianokonsertin Suodenniemen seurakuntatalossa 25. huhtikuuta klo 14. Konsertin tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Lue lisää


Tuomasmessu kutsuu kirkkoon Mouhijärvellä

Tuomasmessun musiikkiryhmä tarjoaa innostavan harrastusmuodon gospelista kiinnostuneille soittajille ja laulajille. Kuva kevään 2009 Tuomasmessusta.Tuomasmessun musiikkiryhmä tarjoaa innostavan harrastusmuodon gospelista kiinnostuneille soittajille ja laulajille. Kuva kevään 2009 Tuomasmessusta.

Mouhijärven kirkossa vietetään sunnuntain 25. huhtikuuta klo 18 Tuomasmessua. Messun teemana on yhteisöllisyys. Musiikiksi on valittu tuttuja virsiä vähän reippaammalla säestyksellä. Näin kaikki pääsevät mukaan laulamaan.
Lue lisää


Synttärit viisivuotiaille

Viisivuotiaat päivänsankarit juhlivat vanhempiensa kanssa Vammalan seurakuntatalolla.
Viisivuotiaat päivänsankarit juhlivat vanhempiensa kanssa Vammalan seurakuntatalolla.

Vammalan seurakuntatalolla järjestetään sunnuntaina 25. huhtikuuta kello 13 synttärijuhla kaikille tänä vuonna viisi vuotta täyttäville. Päivänsankarit kutsutaan juhlaan vanhempiensa kanssa.
Lue lisää


Kristus-päivä vappuna Hakametsän jäähallissa

Kristus-päivä Tampereella vappuna 1.5.2010.

Tampereella, Hakametsän jäähallissa vietetään vappuna 1. toukokuuta Kristus-päivää. Yhteiskristillisen suurtapahtuman järjestävät Tampereen seurakunnat ja kristilliset yhteisöt. Sastamalasta järjestetään tapahtumaan linja-autokuljetus.
Lue lisää


Häämusiikkia Tyrvään kirkossa

Kuva Kasper Kouvo.
Kuva Kasper Kouvo.

Sastamalan seurakunnan kanttorit pitävät sunnuntaina 18. huhtikuuta klo 18 häämusiikkikonsertin Tyrvään kirkossa.
Monipuolisessa konserttiohjelmassa on sekä suosittuja häämarsseja ja klassisia sävellyksiä että uudempaa ja gospeltyyppistä vihkitilaisuuteen sopivaa musiikkia.
Lue lisää


Varilan joukkue Pyhä Jysäys -raamattuvisan finaaliin

Varilan joukkueessa kilpailevat Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen.Varilan joukkueessa kilpailevat Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen.

Valtakunnallisen raamattuvisan finaali pidetään 17. huhtikuuta klo 13 Helsingissä Mikael Agricolan kirkon kryptassa. Sastamalassa saadaan nostaa peukut pystyyn Varilan joukkueen puolesta. Kuudesluokkalaiset Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen voittivat 16. maaliskuussa Tampereella käydyn raamattuvisan aluekilpailun ja lunastivat näin itselleen finaalipaikan.
Lue lisää


Kenen ääni kuuluu seurakunnassa?

Mistä suunnasta kuuluvat ne äänet, joiden ehdoilla kirkossa toimitaan? Kuva Pirjo Silveri.
Mistä suunnasta kuuluvat ne äänet, joiden ehdoilla kirkossa toimitaan? Kuva Pirjo Silveri.

Kuuluuko kirkko vain aktiiviselle uskovaisten ydinjoukolle vai koko kansalle? Naispappeuteen liittyvät erimielisyydet ovat nostaneet esille kysymyksen, keiden ehdoilla Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimitaan.
Teologian tohtori Liisa Lampela on tutkinut asiaa Vammalan seurakunnan tilanteen valossa.
Lue lisää


Sastamala-messu tarjoaa vaihtoehdon

Kuva Ville Heinonen.
Kuva Ville Heinonen.

Vammalan seurakuntatalossa alkaa sunnuntaina 11. huhtikuuta klo 16 uusi toimintamuoto, Sastamala-messu. Messu järjestetään jatkossa kerran kuukaudessa.
Lue lisää


Iltapäivä miehille Mouhijärvellä

Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kuva Jaakko Pirttikoski.

Miesten puuhapäivän nimellä suunniteltu tapahtuma toteutuu Mouhijärven seurakuntakodissa ja pihassa sunnuntaina 11.4.
Lue lisää


Pääsiäinen on juhlien juhla

Pääsiäistiput symboloivat uutta elämää. Kuva Pirjo Silveri.
Pääsiäistiput symboloivat uutta elämää. Kuva Pirjo Silveri.

Pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla.
Se on juhlien juhla, festum festorum, kuten paavi Leo Suuri sitä luonnehti 400-luvulla. Pääsiäisenä juhlan ja ilon aiheena on Kristuksen ylösnousemus. Kristus nousi kuolleista, ja ihmiskunta pääsi synnin ja kuoleman vallasta. Tämä on kristinuskon ydin.
Lue lsiää


Pääsiäinen ja toivon kaksoispiste

Kuva Pirjo Silveri.
Kuva Pirjo Silveri.

Lue arkkipiispa Jukka Paarman pääsiäistervehdys


Varilan joukkue voitti raamattuvisan aluekilpailun

Raamattuvisaan voi valmistautua myös netissä.
Raamattuvisaan voi valmistautua myös netissä. Fleimin ideoima ja ylläpitämä Pyhä Jysäys nettipeli löytyy osoitteesta www.raamattuvisa.fi.

Varilan koulun joukkue on voittanut Pyhä jysäys –raamattuvisan Pirkanmaan aluekilpailun, joka käytiin Tampereella Kalevan kirkossa 16. maaliskuuta. Joukkueessa kilpailivat kuudesluokkalaiset Sonja Tabell, Karoliina Vaakanainen ja Pyry Virtanen.
Lue lisää


Via Dolorosa – tie kärsimyksestä kirkkauteen

Leena Ojala aloitti Via Dolorosa –perinteen Vammalassa. Hänen lasi- ja keramiikkataiteensa on tärkeä osa kuvaelmaa.
Leena Ojala aloitti Via Dolorosa –perinteen Vammalassa. Hänen lasi- ja keramiikkataiteensa on tärkeä osa kuvaelmaa.

Vammalan seurakuntatalossa voi palmusunnuntaista pitkäperjantaihin kokea elämyksellisesti pääsiäisen tapahtumat. Via Dolorosa – ristin tie kuljettaa vaeltajan Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman kautta pääsiäiseen, ylösnousemuksen riemuun. Via Dolorosa –tapahtumaa on järjestetty Vammalassa yli kymmenen vuoden ajan. Siihen osallistuu vuosittain lähes pari tuhatta ihmistä.
Lue lisää


Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon

Pajunkissat ovat pohjoinen vastine etelän palmunlehville. Kuva Pirjo Silveri.
Pajunkissat ovat pohjoinen vastine etelän palmunlehville. Kuva Pirjo Silveri.

Kirkkovuoden kierrossa palmusunnuntaista alkaa hiljainen viikko. Päivän raamatunteksteissä Jeesus ratsastaa Jerusalemiin juhlittuna kuninkaana ja auttajana.
Lue lisää kirkkovuoden pyhästä


Vuoden ensimmäinen Paanu on ilmestynyt

Paanu.

Lue lehti (pdf)


Muistolan lapset kävivät kirkossa kaarisilloilla

Ja Jumala loi Eevan.
Ja Jumala loi Eevan.

Muistolan koulun ekaluokkalaiset ja eskarit pitivät perjantaina 19. maaliskuuta metsäkirkon keskellä kaupunkia.
Kirkkohetki vietettiin Tyrvään Pappilan takana Rautaveden rannassa sijaitsevilla kaarisilloilla.
Lue lisää


Tytti-Irmeli Lehikoinen saateltiin eläkepäiville

Keinutuolissa on hyvä aloitella eläkepäiviä.
Keinutuolissa on hyvä aloitella eläkepäiviä.

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä eläkkeelle siirtyvän Tytti-Irmeli Lehikoisen läksiäisiä vietettiin 10. maaliskuuta Vammalan seurakuntatalossa. Pidettyä diakonia eläkkeelle saatteli työtovereiden ja yhteistyökumppanien joukko. Juhla oli iloinen ja kodikas, ”aivan ihana”. Lahjaksi Tytti-Irmeli toivoi ja sai keinutuolin.
Lue lisää


Talvisota-Requiem Tyrvään kirkossa

Requiem-musiikki muodostaa Händel-kuoron ohjelmiston ytimen.
Requiem-musiikki muodostaa Händel-kuoron ohjelmiston ytimen.

Tamperelainen Händel-kuoro ja Heikki Sarmannon kvartetti esittävät Talvisota-Requiemin Tyrvään kirkossa lauantaina 27. maaliskuuta klo 18.
Lue lisää


Tule tekemään Via Dolorosaa!

Lantulalaisen Liisa Kutvosen lyijynuket kertovat pääsiäisen tapahtumia. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Lantulalaisen Liisa Kutvosen lyijynuket kertovat pääsiäisen tapahtumia. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Via Dolorosa –pääsiäisvaelluksen suunnittelu alkaa. Kaikille avoin suunnittelukokous järjestetään Vammalan seurakuntatalon rantasalissa tiistaina 23.2. klo 18.
Olet lämpimästi Tervetullut mukaan ideoimaan ja toteuttamaan suosittua pääsiäisvaellusta!
Lue lisää


Marian ilmestyspäivä enteilee joulua

Kuva Pirjo Silveri.
Kuva Pirjo Silveri.

Marian ilmestyspäivää vietetään sunnuntaina 21. maaliskuuta. Tuona päivänä muistetaan enkeli Gabrielin käyntiä Neitsyt Marian luona.
Lue lisää kirkkovuoden pyhästä


Kari Mäkisestä uusi arkkipiispa

Piispa Kari Mäkisestä tulee järjestyksessä neljästoista arkkipiispa. Kuva KT.
Piispa Kari Mäkisestä tulee järjestyksessä neljästoista arkkipiispa. Kuva KT.

Turun piispa, teologian tohtori Kari Mäkinen (s. 1955) on valittu Turun arkkihiippakunnan ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seuraavaksi arkkipiispaksi.
Vaalin toisella kierroksella Mäkinen sai 593 ääntä, Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen 582.
Tyrvään rovastikunnassa Mäkistä kannatti 28 äänioikeutettua, Ruokasta 22. Äänestysprosentti koko maassa oli 96,3, Tyrvään rovastikunnassa 92,6.
Lue lisää


Majatalo ihmeitä täynnä

Pisaraan kuuluva Anu Mattila aloittaa Sastamalan seurakunnan johtavana kanttorina ensi vuoden alussa. Majataloillan teemana oli hengen hedelmät.Majataloilta kutsuu Kiikan kirkkoon ihmettelemään ja ilmentämään Jumalan ihmeitä.

Kiikan kirkossa vietetään marianpäivänä 21.maaliskuuta klo 18 Luovuuden Majataloiltaa. Illan punaisena lankana on psalmin 139 teksti ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”.
Jumalan ihmeitä ilmentämässä ovat tyrvääläinen pantomiimiryhmä Mime Machine, varhaisnuorten gospel-liikuntaryhmä Isän askelissa ja kuvataiteilija Elina Kujansuun taideteokset. Illan juontaa Outi-Leena Uotila ja musiikista vastaa tuttuun tapaan Majataloiltojen lauluryhmä Pisara. Perheen pienimmät voi illan ajaksi viedä hoitoon Kiikan lastentalolle.
Lue lisää


Yhteisvastuulle hiihdettiin yötä päivää

Jaakko Myllymäki näyttää mallia. Kuva Meri Öhman.
Jaakko Myllymäki näyttää mallia. Kuva Meri Öhman.

Karkun kymmenes kuutamohiihto starttasi perjantaina 26. helmikuuta klo 15. Seuraavan 24 tunnin aikana seurakuntatalon maisemissa hiihdettiin, käveltiin, luisteltiin, laskettiin mäkeä ja tehtiin paljon muuta mukavaa hyvän asian puolesta.
Lue lisää

Katso kuvat seurakunnan Picasa-albumista.
Kuvat Tarja Kopalainen ja Meri Öhman.


Äitien saunailta naistenpäivänä

Äidit saunottelevat Tervahovissa naistenpäivänä. Kuva Pirjo Silveri.
Äidit saunottelevat Tervahovissa naistenpäivänä. Kuva Pirjo Silveri.

Maanantaina 8. maaliskuuta on kansainvälinen naistenpäivä. Sen kunniaksi kutsutaan äidit saunomaan Vammalan Tervahoviin (Uittomiehenkatu 19).

Illan aikana keskustellaan siitä, millaista on olla äiti tämän päivän Sastamalassa, nautitaan tarjoilusta, virkistytään yhdessäolosta sekä tietysti saunotaan.

Mukana Irmeli Kulonpää ja Marjo-Riitta Helminen. Tarjoilun vuoksi pyydetään ilmoittautumaan p. 050 543 1416 Irmeli Kulonpää.


Lapsityönohjaajan virka avoinna

Sastamalan seurakunnassa on 12 päiväkerhopistettä.
Sastamalan seurakunnassa on 12 päiväkerhopistettä.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana lapsityönohjaajan virka edellisen viranhaltijan jäätyä eläkkeelle.
Tehtävänä on toimia verrattain uudessa organisaatiossa lapsityön ja lastenohjaajien esimiehenä. Virkaan edellytetään piispainkokouksen hyväksymää lapsityönohjaajan tutkintoa. Palkkaus on vaativuusryhmän 501 mukaan.
Lue lisää


Anu Jokinen-Lundén Olavi Sorvan sijaiseksi

Anu Jokinen-Lundén aloitti kasvatustyöstä vastaavana pastorina helmikuun alussa.
Anu Jokinen-Lundén aloitti kasvatustyöstä vastaavana pastorina helmikuun alussa.

Sastamalan seurakunnan papiston töitä järjesteltiin helmikuun alussa, kun Keikyän kappeliseurakunnan kappalainen ja seurakunnan kasvatustyöstä vastaava pappi Olavi Sorva jäi virkavapaalle. Olavi Sorva työskentelee elokuun loppuun saakka Tykistöprikaatin sotilaspastorina Niinisalossa.
Lue lisää

 

Karkussa kuutamohiihdetään kellon ympäri

Myös yhteisvastuun lipaskeräys on täydessä vauhdissa, Torikeskuksessa vuorossa ovat Sastamalan marttojen Riikka Koskinen (vas.) ja Merja Lehtimäki. Kuva Marjatta Karimäki.
Myös yhteisvastuun lipaskeräys on täydessä vauhdissa, Torikeskuksessa vuorossa ovat Sastamalan marttojen Riikka Koskinen (vas.) ja Merja Lehtimäki. Kuva Marjatta Karimäki.

Hyvän asian puolesta saa nyt hiihtää, kävellä, luistella ja tehdä paljon muuta mukavaa kellon ympäri Karkun seurakuntatalon maisemissa.
Kymmenes kuutamohiihto alkaa perjantaina 26. helmikuuta klo 15. Koko perheen yhteisvastuutapahtuman järjestävät Sastamalan seurakunta, Karkun martat ja kylän muut yhdistykset yhdessä.
Lue lisää


Tie masennuksesta valoon

Masennuksesta valoon. Kuva Meri Öhman.
Masennuksesta valoon. Kuva Meri Öhman.

Loppuunpalaminen, burnout, pöönaut, purnutti – taudilla on monta nimeä. Usein työuupumusta seuraa kaiken musertava masennus. Timo Järvenpää alustaa oman kokemuksensa pohjalta aiheesta Ajattelijoiden klubissa 4. maaliskuuta klo 18 (Pyymäen kahvila, Onkiniemenk. 6).
Lääke- tai muista tieteistä ei ole odotettavissa halaistua sanaa:
– Nyt puhutaan silkkaa ”mutua” ja keskustellaan siitä, miltä tauti ja tuska Potilaasta tuntuvat, Järvenpää lupaa.
Lue lisää


Sinä ja kirkko − ah vai argh?

Osallistu tutkimukseen ja kerro ajatuksiasi.
Lue lisää


Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen arkkipiispanvaalin toiselle kierrokselle

Arkkipiispanvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saivat Turun piispa Kari Mäkinen (vas) ja Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen.
Arkkipiispanvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saivat Turun piispa Kari Mäkinen (vas) ja Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen.

Luterilaisen kirkon arkkipiispanvaalissa ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saivat Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen (s. 1955) ja Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen (s. 1953).
Mäkinen sai 393 ääntä, Ruokanen 285.
Lue lisää


Perheiden ulkoilupäivä Lantula-talolla

Lantulassa vietetään koko perheen ulkoilupäivää pyhäkoulun ja hiihtokilpailujen merkeissä. Kuva Pirjo Silveri.
Lantulassa vietetään koko perheen ulkoilupäivää pyhäkoulun ja hiihtokilpailujen merkeissä. Kuva Pirjo Silveri.

Sunnuntaina 21.2.2010 vietetään koko perheen ulkoilupäivään Lantula-talolla (Vatajantie 396). Päivä alkaa perhepyhäkoululla klo 11. Sen pitää Irmeli Kulonpää. Klo 12 on ohjelmassa hiihtokilpailut ja palkintojenjako.

Ulkoilun lomassa nautitaan hernekeittoa, pannukakkua. Lasten ruokailu on ilmainen. Muut pyhäkoulut eivät kokoonnu 21.2. vaan kaikki ovat tervetulleita Lantulaan!


Nokia saa kirkkoherran Sastamalasta

Lauri Salminen on valittu Nokian kirkkoherraksi.
Lauri Salminen on valittu Nokian kirkkoherraksi.

Karkun kappeliseurakunnan kappalainen Lauri Salminen on valittu Nokian kirkkoherraksi. Laskiaissunnuntaina 14. helmikuuta pidetyssä vaalissa Salminen sai 952 ääntä.
Lue lisää


Katekumenaatti alkaa

Katekumenaatti-vaelluksella opetellaan tuntemaan kristillistä uskoa. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Katekumenaatti-vaelluksella opetellaan tuntemaan kristillistä uskoa. Kuva Jaakko Pirttikoski
.

Usko tai älä –katekumenaatti-ilta Vammalan seurakuntatalossa torstaina 18.2. klo 17.30.

Katekumenaatti on samalla kertaa sekä uusi että vanha asia. Luterilaisessa kirkossa uudelleen käyttöön otetun katekumenaatin juuret ovat jo alkukirkon kasteopetuksessa. Katekumenaatti johdattaa vaellukselle pohtimaan uskon ja elämän kysymyksiä.
Lue lisää


Läskillä lukutaitoa -kampanjan punnituksissa kävi 224 henkilöä

Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksen lähihoitajaopiskelijat ottivat osaa talkoisiin toimimalla vapaaehtoisina punnitsijoina.
Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksen lähihoitajaopiskelijat ottivat osaa talkoisiin toimimalla vapaaehtoisina punnitsijoina.

Läskillä lukutaitoa –kampanjan alkupunnitukset Sastamalan seurakunnassa on saatu päätökseen. Neljän punnitusillan aikana kirjattiin yhteensä 224 henkilön alkupainot. Kampanjaan lähti mukaan 180 naista ja 44 miestä. Osallistujamäärä ylitti seurakunnan ennakkoarviot.
Lue lisää


Läskillä lukutaitoa -kampanjan punnitukset käynnistyivät

Äiti ja tytär Paula Laurila ja Päivi Kaskinen tulivat punnitukseen yhdessä.
Äiti ja tytär Paula Laurila ja Päivi Kaskinen tulivat punnitukseen yhdessä.

Läskillä lukutaitoa –kampanjan alkupunnitukset käynnistyivät Vammalan seurakuntatalossa tiistaina 26.1. Kolmen tunnin aikana vaa'alle astui yhteensä 83 henkilöä.
Alkupunnituksia järjestetään Vammalan seurakuntatalossa (Asemakatu 6) vielä ti 2.2. ja ke 3.2. klo 17-20.
Lue lisää


Läskillä lukutaitoa Nepaliin

Tyttöjen pääsy koulunpenkille ei vieläkään ole itsestään selvää Nepalissa. Kuva Pirjo Silveri.
Tyttöjen pääsy koulunpenkille ei vieläkään ole itsestään selvää Nepalissa. Kuva Pirjo Silveri.

Onko Sinulla tarvetta ja halua päästä eroon muutamasta kilosta? Ryhdy tuumasta toimeen ja osallistu Läskillä lukutaitoa -kampanjaan. Samalla tuet opettajankoulutusta Nepalissa.
Lue lisää


Yhteisvastuun valtakunnallinen avaus Tyrväältä

Tuomaankirkkoon joulun alla 2009 kokoontunut kirkkokansa tietää, että talviseen jumalanpalvelukseen kannattaa pukeutua lämpimästi.
Tuomaankirkkoon joulun alla 2009 kokoontunut kirkkokansa tietää, että talviseen jumalanpalvelukseen kannattaa pukeutua lämpimästi.

Yhteisvastuu-logoYhteisvastuukeräys käynnistyy virallisesti 7. helmikuuta. Valtakunnallinen avaus on Sastamalassa.
Mukaan pääsee koko Suomi, sillä kynttilänpäivän jumalanpalvelus Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta lähetetään suorana sekä televisiossa (YLE TV 1) että radiossa (YLE Radio 1).
Jumalanpalveluksessa saarnaa arkkipiispa Jukka Paarma.

Lue lisää


Eskarikerho on vaihtoehto esikoululle

Eskarikerho kokoontuu kolmena päivänä viikossa kolmen tunnin ajan.
Eskarikerho kokoontuu kolmena päivänä viikossa kolmen tunnin ajan.

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus tulevien esikoululaisten vanhemmille Tyrvään Pappilassa (Asemakatu 6) tiistaina 19.1.2010 klo 18.
Lue lisää


Raija Seurala teki mittavan uran lapsityössä

Raija sai seurakunnalta ja työtovereilta lahjaksi polkupyörän. 7-vaihteiselle menopelille löytyi heti kokeilijoita.
Raija sai seurakunnalta ja työtovereilta lahjaksi polkupyörän. 7-vaihteiselle menopelille löytyi heti kokeilijoita.

Vuoden vaihteessa eläkkeelle jääneen lapsityönohjaaja Raija Seuralan läksiäisiä vietettiin Tyrvään kirkossa ja seurakuntatalossa sunnuntaina tammikuun 10 päivänä. Puheiden ohella lapsityönohjaajan lähtöjuhlassa tietysti myös leikittiin ja laulettiin.
Lue lisää


Diakonian virka avoinna

Sastamalan seurakunnan iloinen diakoniatiimi.
Sastamalan seurakunnan iloinen diakoniatiimi.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana diakonian virka. Haettavan viran vastuualueisiin kuuluu aluejaon ohella näkövamma-, kehitysvamma- ja kriminaalityö.
Pätevyysvaatimuksena on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkatutkinto. Palkkaus on vaativuusryhmän 501 mukainen.
Lue lisää


Sari Sainio aloitti vs. diakonissana

Sari Sainio liittyi Sastamalan seurakunnan riveihin vuoden vaihteessa.
Sari Sainio liittyi Sastamalan seurakunnan riveihin vuoden vaihteessa.

Diakonissa-sairaanhoitaja Sari Sainio aloitti vuoden alussa työt diakoni Maija-Liisa Halmeen vuorotteluvapaan sijaisena. Sijaisuus jatkuu 31.8.2010 saakka.
Lue lisää


Joel Hallikainen konsertoi Tyrväällä

Joel Hallikainen on viime vuosina pitänyt runsaasti kirkkokonsertteja.
Joel Hallikainen on viime vuosina pitänyt runsaasti kirkkokonsertteja.

Laulaja ja lauluntekijä Joel Hallikainen konsertoi sunnuntaina 17.1. klo 16 Tyrvään kirkossa teemalla Ilta särkyneille. Tilaisuudessa puhuu evankelista Pirkko Muhonen.
Lue lisää


Mistä johtuu jouluähky

 Vuoden ensimmäinen Ajattelijoiden klubi kokoontuu keskustelemaan joulun kaupallisuudesta. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Vuoden ensimmäinen Ajattelijoiden klubi kokoontuu keskustelemaan joulun kaupallisuudesta
. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Joulu on jo ohi ja yhä useampi huokaa mielessään kiitokset Luojalle, kun on taas selvitty tästäkin. Loppuu iänikuinen mainosten tulva postiluukusta ja ärsyttävä joululaulujen renkutus. Vuoden 2010 ensimmäisessä ajattelijoiden klubissa torstaina 7.1. klo 18 Pyymäen kahvilan kabinetissa (Onkiniemenkatu 6) puhutaan kaupallisuudesta. Aiheeseen johdattelee Tukitalon toiminnanjohtaja Eeva Suonpää.
Lue lisää


Herran syntymä on lähellä

Mouhijärven päiväkerholaisten adventtikynttelikössä palaa nyt neljä adventtikynttilää. Kuva Pirjo Silveri.
Mouhijärven päiväkerholaisten adventtikynttelikössä palaa nyt neljä adventtikynttilää. Kuva Pirjo Silveri.

Neljäs adventtisunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen.
Lue lisää


Diakoni Maarit Junell siunattiin tehtävään

"Siunatkoon Sinuna kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, js pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa tässä tehtävässäsi."
"Siunatkoon Sinuna kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, js pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa tässä tehtävässäsi."

Toukokuussa Sastamalan seurakunnan diakonian viran vastaanottanut Maari Junell siunattiin tehtävään Tyrvään kirkossa neljäntenä adventtina 20. joulukuutta toimitetussa messussa.
Lue lisää


Hanna-Riikka Inkeroinen kanttorin sijaiseksi

Hanna-Riikka Inkeroinen aloitti Sastamalassa kanttorin sijaisena joulukuun alussa.
Hanna-Riikka Inkeroinen aloitti Sastamalassa kanttorin sijaisena joulukuun alussa.

Hanna-Riikka Inkeroinen aloitti Sastamalan seurakunnan kanttorin sijaisena joulukuun alussa. Limingasta kotoisin oleva 28-vuotias Hanna-Riikka on valmistunut C-kanttoriksi Tampereen konservatoriosta 2004.
Lue lisää


Palveleva puhelin auttaa joulunakin

Palveleva puhelin päivystää joulun pyhinäkin normaalisti.
Palveleva puhelin päivystää joulun pyhinäkin normaalisti.

Joulu ei tuo katkoksia evankelis-luterilaisten seurakuntien Palvelevan puhelimen toimintaan, vaan palvelu toimii normaalisti myös pyhäpäivinä. Puhelinnumero on 01019-0071.
Lue lisää


Vuoden neljäs Paanu on ilmestynyt

Paanu.

Lue lehti (pdf)


Tuomaankirkko virittää juhlatunnelmaan

Neljännen adventin aamuna kynttilöitten valossa kylpevä Tyrvään Pyhä Olavi on vaikuttava näky. Kuva Reijo Keskikiikonen.
Neljännen adventin aamuna kynttilöitten valossa kylpevä Tyrvään Pyhä Olavi on vaikuttava näky. Kuva Reijo Keskikiikonen.

Tyrvään Pyhä Olavi avautuu tänä vuonna vielä kerran, kun seurakunta neljäntenä adventtisunnuntaina eli 20. joulukuuta virittäytyy jouluun.
Tuomaankirkko alkaa kello 7. Tuttuun tapaan Kallialaan kuljetaan taas myös yhdessä kävellen, kirkkoherra Ari Paavilaisen vetämä lyhtykulkue lähtee Tyrvään kirkolta noin kello kuusi.
Lue lisää


Joulunajan tilaisuudet Sastamalassa

Tyrvään kirkon alttari sonnustautuu jouluun kuusin, kynttilöin.
Tyrvään kirkon alttari sonnustautuu jouluun kuusin, kynttilöin.

Seurakunta pursuaa ohjelmaa miltei joka päivä eri puolilla Sastamalaa.
Katso, missä tapahtuu milloinkin


Kauneimmat joululaulut tuovat joulun

Kauneimpia joululauluja lauletaan taas eri puolilla Sastamalaa.
Kauneimpia joululauluja lauletaan taas eri puolilla Sastamalaa.

Kauneimmat joululaulut –tilaisuuksiin osallistuu tänäkin jouluna yli miljoona suomalaista. Sastamalassa järjestetään yhteensä 17 kauneimmat joululaulut –tilaisuutta.
Lue lisää


Kerhotyö ei tuntunut aina työltäkään

Telle ja puoliso Matti. Kuva Upi Vuorenoja.
Telle ja puoliso Matti. Kuva Upi Vuorenoja.

Vuodesta 1987 päiväkerhonohjaajana Karkussa toiminut Tellervo Tamminen, eli kotoisammin Telle, vietti läksiäisiä ensimmäisenä adventtina. Entiset kerholaiset olivat Telleä vastassa Karkun kirkonmäellä. Perhekirkon jälkeen juotiin juhlakahvit kirkossa.
Lue lisää


Taiteilijoille nyt kirkon kulttuuripalkinto

Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen. Kuva Pirjo Silveri.
Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen. Kuva Pirjo Silveri.

Kuvataiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala. ovat saaneet tämänvuotisen kirkon kulttuuripalkinnon.
Kirkkohallitus antoi tunnustuksensa Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalausten ja kuvaohjelman toteutuksesta. Se on vahva puheenvuoro kuvataiteen asemasta kristillisessä julistuksessa ja todistuksessa.
Lue lisää Tyrvään Pyhän Olavin sivuilta


Kiikan diakonissa vaihtoi vapaalle

Vapaalle vaihtava diakonissa sai monta halausta ja kukkapuskaa.
Vapaalle vaihtava diakonissa sai monta halausta ja kukkapuskaa.

Diakoniatyöntekijä Tuula Peltoniemi saateltiin eläkepäiville Kiikan seurakuntatalossa vietetyssä lämminhenkisessä iltapäivätuokiossa.
Lue lisää


Lastenjuhla juhlisti Lapsen oikeuksien päivää

Erkki-ryhmän esitys kertoi Päivänsäteestä ja Menninkäisestä.
Erkki-ryhmän esitys kertoi Päivänsäteestä ja Menninkäisestä.

Perjantaina 20.11.2009 YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti 20 vuotta ja koko Suomessa vietettiin Lasten oikeuksien päivää.
Lue lisää


Marraskuun Manifesti kokosi 601 nuorta

 Joona Turppa osallistui Marraskuun Manifestiin yhdessä kuudensadan muun kanssa.
Joona Turppa osallistui Marraskuun Manifestiin yhdessä kuudensadan muun kanssa.

Marraskuun Manifesti veti Seukun täyteen musiikin ystäviä. Osallistujia saapui Oulusta, Helsingistä ja siltä väliltäkin yli 600 henkeä tähän raskaan rockin talviseen katselmukseen, joka järjestettiin nyt kolmatta kertaa.
Lue lisää


Kanttorin virka uudelleen auki

Suodenniemen urkuparvi. Kuva Pirjo Silveri.

Turun arkkihiippakunta on julistanut uudelleen haettavaksi Sastamalan seurakunnan kanttorin viran. Kirkkoneuvosto esitti viran uudelleen auki julistamista, kun hakijoita ensimmäisellä hakukierroksella oli vain yksi. Viran hakuaika päättyy 18.12.2009.
Lue lisää


Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Jari Rankisen valituksen

Korkein hallinto-oikeus on 26.11.2009 hylännyt pastori Jari Rankisen Turun hallinto-oikeuden päätöksestä tekemän valituksen.

Rankisen Turun hallinto-oikeuteen tekemä valitus koski Turun arkkihiippakunnan hänelle määräämää kurinpitorangaistusta. Turun hallinto-oikeus hylkäsi valituksen 9.10.2008.

Rankinen erosi Vammalan seurakunnan I kappalaisen virasta huhtikuussa 2008.
Lue päätös Korkeimman hallinto-oikeuden sivuilta


Pyhän Olavin korjaustöihin tukea 145 000 euroa

Kirkkohallitus on päättänyt taloudellisesti avustaa Tyrvään Pyhän Olavin jälleenrakennuksen viimeistä vaihetta.

Kirkkohallitus on päättänyt taloudellisesti avustaa Tyrvään Pyhän Olavin jälleenrakennuksen viimeistä vaihetta.

Seurakunta anoi lisäavustusta maalausten hankkimisesta ja kameravalvontajärjestelmästä aiheutuviin kustannuksiin. Kirkkohallitus myönsi täysistunnossaan 24. marraskuuta kirkon korjaustöihin 145 000 euron lisämäärärahan.
Lue lisää Tyrvään Pyhän Olavin sivuilta


Anu Mattila valittiin johtavaksi kanttoriksi

Anu Mattila valittiin johtavaksi kanttoriksi. Kuva Piia Jaatinen.
Kuva Piia Jaatinen.

Kirkkovaltuusto valitsi 22.10.2009 johtavan kanttorin virkaan Anu Mattilan.
Tällä hetkellä äitiyslomalla oleva Mattila ottaa johtavan kanttorin tehtävät vastaan vuoden alussa.
Lue lisää


Kuuntelen jouluista yötä

Sopraano Marianne Fontaine ja kanttori Lasse Rajalampi musisoivat jouluisissa tunnelmissa kolmantena adventtina Mouhijärven kirkossa.
Sopraano Marianne Fontaine ja kanttori Lasse Rajalampi musisoivat jouluisissa tunnelmissa kolmantena adventtina Mouhijärven kirkossa.

Kolmantena adventtisunnuntaina 13.12, Sastamalan Mouhijärven kirkko täyttyy jouluisista sävelistä. Ohjelmaan on valittu joulun upeimmat – syvälle sydämeen ja muistoihin luotaavat joululaulut.Jouluisen yön tunnelmasta pääsee nauttimaan myös Sammaljoen kirkossa tiistaina 15.12.
Lue lisää


Seimikatu avautuu ensimmäisenä adventtina

Seimimaailman Osuuspankin ikkunalle on toteuttanut taiteilija Liisa Kutvonen. Kuva Pirjo Silveri.
Seimimaailman Osuuspankin ikkunalle on toteuttanut taiteilija Liisa Kutvonen. Kuva Pirjo Silveri.

Sastamalan keskustassa, Marttilankadulla, saa joulunajan jälleen ihailla upeita seimiä.
Lue lisää


Ensimmäinen yhteinen juhla 70- ja 75-vuotiaille

Juhlaan kutsuttiin syntymäpäivänviettäjät entisen Tyrvään ja Karkun alueilta.
Juhlaan kutsuttiin syntymäpäivänviettäjät entisen Tyrvään ja Karkun alueilta.

Vammalan Puhallinorkesteri kapellimestari Istvan Vílagin johdolla avasi upeasti tänä vuonna 70- ja 75-vuotta täyttävien yhteisen juhlan Vammalan seurakuntatalossa 18.11.2009.
Lue lisää


Thaimaalainen ilta toi väriä marraskuuhun

Illan ohjelmaan kuului myös thai-tanssiesityksiä.
Illan ohjelmaan kuului myös thai-tanssiesityksiä.

Lauantaina 14.11. liehui Vammalan seurakuntatalon pihassa Thaimaan lippu.
Seurakunnan ja paikallisten thaimaalaisten järjestämään thaimaalainen ilta
veti paikalle salin täydeltä vieraita.
Lue lisää


Tankin sairaala säästöliekille Pakistanissa

Potilasta kuntoutetaan Tankin sairaalassa.
Potilasta kuntoutetaan Tankin sairaalassa.

Pakistanin Luoteisessa rajamaakunnassa toimiva kristillinen sairaala elää vaikeita aikoja.
Tankin sairaalassa on enää kaksi ulkomaista työntekijää, toinen heistä Sastamalan seurakunnan nimikkolähetti Jenni Haunia.
Lue tuoreita kuulumisia Pakistanista


Kiikan Majataloilta ravitsee

Pisaraan kuuluva Anu Mattila aloittaa Sastamalan seurakunnan johtavana kanttorina ensi vuoden alussa. Majataloillan teemana oli hengen hedelmät.Pisaraan kuuluva Anu Mattila aloittaa Sastamalan seurakunnan johtavana kanttorina ensi vuoden alussa. Majataloillan teemana oli hengen hedelmät.

Kiikan kirkossa sunnuntaina 15.11. vietetyn Kasvun Majataloillan aiheena oli hengen hedelmät. Illan juonsi Anette Taipalus ja puhujavieraana oli pastori Markus Malmivaara. Musiikista vastasi tuttuun tapaan Kiikan kappeliseurakunnan oma gospelyhtye Pisara.
Lue lisää


Pyhäkoululaiset huovuttivat alttaritaulun

Hyvä paimen lampaineen alkaa hahmottua.
Hyvä paimen lampaineen alkaa hahmottua.

Mouhijärven kappeliseurakunta järjesti lauantaina 7.11. Tervamäen koululla askartelupyhäkoulun. Toistakymmentä lasta ja pyhäkoulunopettajat valmistivat päivän aikana neulahuovutusmenetelmällä Hyvä paimen -alttaritaulun. Huovutusta ohjasi Marita Metsäkylä.
Lue lisää


Kymmenvuotiaat juhlivat Seukulla

Tietysti juhlassa oli myös synttärikakku.
Tietysti juhlassa oli myös synttärikakku.

Sastamalan kaupunki ja seurakunta järjestivät perjantaina 6.11. Vammalan Seukulla kymppisynttärit kaikille tänä vuonna kymmenen vuotta täyttäville sastamalalaisille.
Kutsua noudatettiin aika mukavasti. Seukulle saapui toistasataa synttärisankaria.
Lue lisää


Keikyän hautausmaan
laajennus vihittiin käyttöön

Hautausmaan laajennus on ollut keikyäläisille tärkeä ja pitkään odotettu hanke.
Hautausmaan laajennus on ollut keikyäläisille tärkeä ja pitkään odotettu hanke.

Keikyän hautausmaan laajennusosa vihittiin käyttöön 1. marraskuuta. Noin hehtaarin suuruisella uudisalueella on 705 hautasijaa, joista 483 arkkuhautapaikkaa ja 222 syvähautaa. Hautausmaan laajennusosalla on myös muistolehto ja 43 uurnahautapaikkaa.
Lue lisää


Heinoon diakoniapiiri neuloi 21 Teresapeittoa

Hellä Riutta ja Aila Koivisto esittelevät valmista peittoa.
Hellä Riutta ja Aila Koivisto esittelevät valmista peittoa.

Vuosi sitten Heinoon diakoniapiirissä syntyi idea Teresapeittojen neulomisesta.
– Nuori nainen ahkeroi piirissä neulomuksensa parissa ja ajattelimme, että kyllä meidän muidenkin on jotain saatava aikaiseksi, kertoo Aila Koivisto.
Lue lisää


Salme Kuukasta johtava nuorisotyönohjaaja

Salme Kuukka.

Sastamalan kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan 14.10.2009 johtavan nuorisotyönohjaajan virkaan Salme Kuukan.
Lue lisää


Kanttorivahvistusta Tampereelta

Maaret Manni-Korpi tuli Sastamalaan hakemaan kokemusta johtavan kanttorin tehtävistä. Kuva Janne Ruotsalainen.
Maaret Manni-Korpi tuli Sastamalaan hakemaan kokemusta johtavan kanttorin tehtävistä.
Kuva Janne Ruotsalainen.

Sastamalan seurakunnassa on pitkästä aikaa kaikki kanttorinvirat täytettynä.
Maaret Manni-Korpi aloitti 1. lokakuuta Tyrvään kirkon kanttorin sijaisena. Virkaan kuuluu johtavan kanttorin tehtävät. Sijaisuus jatkuu vuoden loppuun.
Lue lisää


Pyhäinpäivänä hautausmaalle ja kirkkoon

Monet askeleet johtavat näinä päivinä hautausmaalle.
Monet askeleet johtavat näinä päivinä hautausmaalle.

Pyhäinpäivä on harras ja hiljainen päivä, joka johtaa monien askeleet hautausmaalle ja kirkkoon. Tänä vuonna sitä vietetään lauantaina 31. lokakuuta.
Lue lisää pyhäinpäivästä ja sen tilaisuuksista Sastamalassa


Diakonian työtoverit koolla Vammalan seurakuntatalolla

Helmi Laikko on työskennellyt  kuuden vuoden ajan vapaaehtoisena lähetyksen kirpputori Oravanpesässä. Hän lähti mukaan entisen työkaverin hokuttelemana. Työvuorot ovat 3,5 - 4 tuntia kerralla. Kirpputorille kaivattaisiin lisää vapaaehtoisia.
Helmi Laikko on työskennellyt kuuden vuoden ajan vapaaehtoisena lähetyksen kirpputori Oravanpesässä. Hän lähti mukaan entisen työkaverin hokuttelemana. Työvuorot ovat 3,5 - 4 tuntia kerralla. Kirpputorille kaivattaisiin lisää vapaaehtoisia.

Torstaina 29.10. Vammalan seurakuntatalolla oli koolla iso joukko ihmisiä, joita yhdistää
työtoveruus diakonian erilaisissa ja moninaisissa tehtävissä.
Lue lisää


Pirjo Turunen pitää kirkkokonserttien sarjan Sastamalassa

Pirjo Turunen.

Sastamalan Kaltsilassa sijaitsevan WillePerkkiön emäntä, laulajatar Pirjo Turunen pitää syksyn aikana Sastamalassa kirkkokonserttien sarjan.
Lue lisää


Kymppisynttärit kutsuvat Seukulle

Kakku.

Sastamalan kymmenkesäiset kokoontuvat perjantaina 6.11. Vammalan Seukulle juhlistamaan ensimmäistä täyttä vuosikymmentä. Synttärikekkerit alkavat iltakuudelta ja päättyvät puoli kahdeksalta.k


Majatalo tarjoaa illan lepopaikan

Kiikassa vietetään Majatalo-iltaa 15.11.2009.

Kiikan kappeliseurakunta järjestää Majataloiltoja neljä kertaa vuodessa. Oppia iltojen toteuttamiseen käytiin hakemassa v. 2008 alussa Kangasalalta, missä on järjestetty Majataloiltoja jo pitkään. Idean Kangasalle toi muusikko Pekka Simojoki, joka on vieraillut myös Kiikan Majataloilloissa.
Lue lisää


Teologia menee metsään?

Näkeekö kristitty metsää puilta, millainen on kristinuskon ja luonnon suhde? Kuva Jaakko Pirttikoski.
Näkeekö kristitty metsää puilta, millainen on kristinuskon ja luonnon suhde? Kuva Jaakko Pirttikoski.

Maanantaina 2.11. klo 18 Vammalan seurakuntatalon rantasalissa puhutaan kristinuskon ja luonnon suhteesta.
Lue lisää


Kumpi vieraantuu – kirkko vai ihminen?

Miksi kirkon ovi pysyy kiinni, ovatko ihmiset viraantuneet kirkosta vai kirkko ihmisistä? Kuva Jaakko Pirttikoski.
Miksi kirkon ovi pysyy kiinni, ovatko ihmiset viraantuneet kirkosta vai kirkko ihmisistä? Kuva Jaakko Pirttikoski.

Seuraavassa ajattelijoiden klubissa torstaina 29.10. klo 18.00 Pyymäen kahvilan kabinetissa (Onkiniemenkatu 6) pohditaan kirkon vieraantumista.
Lue lisää


Illanvietto yksinhuoltajaisille ja heidän lapsilleen

Isät ja lapset pääsevät nauttimaan nuotion loimusta Lantulassa. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Isät ja lapset pääsevät nauttimaan nuotion loimusta Lantulassa. Kuva Jaakko Pirttikoski
.

Sastamalalaiset yksinhuoltajaisät ja heidän lapsensa kutsutaan tiistaina 20.10.2009 klo 17-19 illanviettoon Lantula-talolle (Vatajantie 396) Stormiin.
Lue lisää


Retriitti luo tilaa hiljaisuudelle

Retriitti luo tilaa hiljaisuudelle.

Sastamalan seurakunta järjesti keväällä ensimmäinen hiljaisuuden retriitin. Lokakuussa Houhajärven Leirimajalla on toinen.
Tunnetko tarvetta vetäytyä hetkeksi kiihkeästä elämänmenosta? Haluaisitko pysähtyä, levähtää, hiljaisesti kuunnella ja kysellä? Jos vastaat myöntävästi, viikonloppu saattaa sopia juuri sinulle.
Lue lisää


Ari Paavilainen asetettiin kirkkoherranvirkaan mikkelinpäivänä

Enkelin kosketus ei ole aina hellä. Ja kuitenkin enkelien viesti on Jumalan viesti, Ari Paavilainen muistutti virkaanasettamispäivänsä saarnassa. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Enkelin kosketus ei ole aina hellä. Ja kuitenkin enkelien viesti on Jumalan viesti, Ari Paavilainen muistutti virkaanasettamispäivänsä saarnassa. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen asetti Ari Paavilaisen Sastamalan seurakunnan kirkkoherran virkaan Mikkelinpäivänä 4.10.2009 Tyrvään kirkossa pidetyssä messussa. Messussa saarnasi Ari Paavilainen ja esirukousjakson johti rovasti Mirja Tenkanen. Tekstin lukijoina toimivat Maiju ja Urpo Vuorenoja.
Lue lisää

Lue kirkkoherra Ari Paavilaisen saarna virkaanasettamismessussa Tyrvään kirkossa mikkelinpäivänä 4.10.2009

Kuuntele kirkkoherra Ari Paavilaisen saarna


Piispa Kari Mäkisen puhe virkaanasettamisessa

Turun piispa Kari Mäkinen asetti Sastamalan seurakunnan uuden kirkkoherran Ari Paavilaisen virkaansa. Kuva Pirjo Silveri.
Turun piispa Kari Mäkinen asetti Sastamalan seurakunnan uuden kirkkoherran Ari Paavilaisen virkaansa. Kuva Pirjo Silveri.

Lue piispa Kari Mäkisen puhe Tyrvään kirkossa


Kauppa kävi lähetyksen syystorilla Mouhijärvellä

Myyntipöydissä kävi kova kuhina.
Myyntipöydissä kävi kova kuhina.

Lähetyksen syystorilla Mouhijärven seurakuntakodissa lauantaina 26.9. oli iloinen vilske. Myyntipöydät tyhjenivät vajaassa tunnissa ja väki siirtyi buffetin puolelle ohraryynipuurolle ja kahville.
Lue lisää


Nyt virsiä opettelemaan

Nyt virsiä opettelemaan

Tänä syksynä Sastamalassa opetellaan virsiä erityisen tarmokkaasti. Virsi-illat liittyvät kanttori Henna Ala-Mikkulan opinnäytetyöhön.
Tule mukaan laulamaan!
Lue lisää


Kirkkoherran tervehdys

Kirkkoherra Ari Paavilainen kierteli jo kesällä ristiin rastiin seurakuntaa ja tapasi sastamalalaisia. Tyrvään Pyhän Olavin avajaisjuhlassa elokuun puolivälissä hän vaihtoi ajatuksia muun muassa äetsäläisen Reino Nummen kanssa. Kuva Meri Öhman.
Kirkkoherra Ari Paavilainen kierteli jo kesällä ristiin rastiin seurakuntaa ja tapasi sastamalalaisia. Tyrvään Pyhän Olavin avajaisjuhlassa elokuun puolivälissä hän vaihtoi ajatuksia muun muassa äetsäläisen Reino Nummen kanssa. Kuva Meri Öhman.

Nyt se alkaa, nimittäin Sastamalan seurakunnan syksyn toimintakausi uudessa kokoonpanossa. Allekirjoittanut on aloittanut työnsä kirkkoherrana 1. syyskuuta.
Lue lisää


Mikkelinpäivän perhemessu kokoaa lapsiperheet yhteen

Perhemessu kokoaa nuoremman kirkkokansan Tyrvään kirkkoon Mikkelinpäivänä.
Perhemessu kokoaa nuoremman kirkkokansan Tyrvään kirkkoon mikkelinpäivänä.

Tyrvään kirkossa vietetään perhemessua mikkelinpäivänä, sunnuntaina lokakuun 4. päivänä. Sastamalan lapisperheet yhteen kokoava tapahtuma alkaa kello 16. Messussa ovat mukana pappi Lasse Hautala, kanttori Maaret Manni-Korpi sekä pyhäkoulusihteeri Irmeli Kulonpää.
Perhemessun vuoksi pyhäkoulut eivät kokoonnu erikseen 4.10.


Neljä hakijaa kanttorin virkoihin

Urut.

Sastamalan seurakunnassa avoinna olleisiin kahteen kanttorin virkaan on määräaikaan mennessä saapunut neljä hakemusta, kaksi kumpaankin virkaan. Seurakunta etsii riveihinsä johtavaa kanttoria sekä kanttoria Suodeniemelle. Haku virkoihin päätyi 22. kesäkuuta.

Johtavaksi kanttoriksi hakivat Anu Mattila ja Marko Koskinen. Suodenniemen kanttorin virkaa tavoittelee Piotr Pelc sekä hakija, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Sastamalan seurakunnassa on viisi kanttorin virkaa, kuudes on tulossa.


Nuoret nikkaroivat Salmissa

Kaikki työt alkoivat laiturin asennuksella. Mika Virta, Jouni Luhtanen sekä Teemu Ritala.
Kaikki työt alkoivat laiturin asennuksella. Mika Virta, Jouni Luhtanen sekä Teemu Ritala.

Seurakunnan nuoret ja hurjat kokoontuivat Salmin leirikeskukseen nikkaroimaan keskusta ja kappeliseurakunnan muita kiinteistöjä entistä ehompaan kuosiin.
Kesäkuun ensimmäisen viikon mittaiselle työmaalle osallistuu 16 nuorta kolmen ohjaajan kera.
Katso kuvakimara


Seurakunta etsii kahta kanttoria

Seurakunta etsii kahta kanttoria

Sastamalan seurakunnassa on haettavana

Kaksi kanttorin virkaa.

Toinen viroista on piispainkokouksen hyväksymää ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä virka, johon kuuluu mm. johtavan kanttorin tehtävät. Virkapaikka on Sastamalan seurakunnan pääkirkko. Virran vaativuusryhmä on 602.
Toisen viran kelpoisuusehtona on piispainkokouksen hyväksymä, musiikin koulutusohjelman kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti suoritettu, muusikon AMK-tutkinto. Virkapaikka on Suodenniemen kirkko. Viran vaativuusryhmä on 501.
Lue lisää


Palvelutoimistot päivystävät Sastamalassa

Kiikan, Keikyän ja Mouhijärven seurakunnat ovat 1.1.2009 liittyneet Vammalan seurakuntaan ja Vammalan seurakunnan nimi on muuttunut Sastamalan seurakunnaksi. Sastamalan seurakuntaan kuuluu 1.1.2009 alkaen viisi kappeliseurakuntaa: Karkku, Keikyä, Kiikka, Mouhijärvi ja Suodenniemi.

Sastamalan seurakunnan palvelutoimistot palvelevat hautauksiin ja kirkollisiin toimituksiin liittyvissä asioissa. Palvelutoimistossa on aukioloaikana tavattavissa toimistosihteeri ja kappeliseurakunnan kappalainen.
Lue lisää


Syksy toi koululaiset kirkkoon

Ensimmäisenä kirkkoon tulevat pääsevät etupenkkiin.
Ensimmäisenä kirkkoon tulevat pääsevät etupenkkiin.

Tyrvään kirkossa oli yhden päivän aikana lähemmäs tuhat nuorta vierasta.
Kahteen peräkkäiseen koululaisjumalanpalvelukseen saapui oppilaita Muistolasta, Varilasta, Tyrväänkylästä, Stormista, Marttilasta ja Kaukolasta.
Lue lisää


Kaunis syyssää houkutti väkeä lähetystorille

Kaunis syyssää houkutti väkeä lähetystorille

Kuulas, aurinkoinen sää houkutteli satamäärin väkeä hyville ostoksille lähetystorille perjantaina 11. syyskuuta.
Kasseihin sujahti tuoretta kakkoa, limppua, pullaa, karjalanpiirakoita ja muita herkkuleivonnaisia. Kauppansa tekivät myös uuden sadon jauhot ja ryynit, kirpputoripöydillä kävi kuhina. Myyntipöydillä notkui puolukkaa ja omatekoisia mehuja.

Lue lisää


Iso muutos on vaiheessa ja vauhdissa

Piispa Kari Mäkinen tapasi Sastamalassa myös toimittajia. Mukana keskustelussa olivat asessori Pirjo Vahtola, lääninrovasti Simo Laitila, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Järvinen ja kirkkoherra Ari Paavilainen.
Piispa Kari Mäkinen tapasi Sastamalassa myös toimittajia. Mukana keskustelussa olivat asessori Pirjo Vahtola, lääninrovasti Simo Laitila, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Järvinen ja kirkkoherra Ari Paavilainen.

Vammala, Keikyä, Kiikka ja Mouhijärvi ovat eläneet kahdeksan kuukautta uutena Sastamalana.
Piispa Kari Mäkinen kiersi kolme päivää pitkin poikin seurakuntaa, kuulosteli tunnelmia, kyseli kuulumisia – ja huomasi, että yhteen hioutumisen prosessi on vielä vaiheessa.
Lue lisää


Syksyn Paanu on ilmestynyt

Paanu.

Lue lehti (pdf)


Haluatko esittelyavuksi
Pyhän Olavin kirkkoon?

Puhdasta syntyi. Tyrvään-Vammalan maatalousnaiset pesivät kirkkosalin talkoilla juuri ennen ovien avaamista yleisölle. Emännät hoitivat samanlaisen siivousurakan myös kesällä 2003, kun kirkko oli valmistunut. Kuva Pirjo Silveri.
Puhdasta syntyi. Tyrvään-Vammalan maatalousnaiset pesivät kirkkosalin talkoilla juuri ennen ovien avaamista yleisölle. Emännät hoitivat samanlaisen siivousurakan myös kesällä 2003, kun kirkko oli valmistunut. Kuva Pirjo Silveri.

Kaikkien aikojen talkoot Tyrväällä eivät ole ohi. Uudet maalaukset kiinnostavat ja Kallialaan on odotettavissa melkoinen yleisöryntäys.
Vapaaehtoisia toivotaankin nyt esittelyavuksi Pyhän Olavin kirkkoon.
Lue lisää


Paavilainen virkaan mikkelinpäivänä

Ari Paavilainen osallistui Tyrvään Pyhän Olavin kirkon taiteen vastaanottojuhlaan elokuun puolivälissä.
Ari Paavilainen osallistui Tyrvään Pyhän Olavin kirkon taiteen vastaanottojuhlaan elokuun puolivälissä.

Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen asettaa kirkkoherra Ari Paavilaisen virkaan Tyrvään kirkossa Mikkelinpäivänä 4. lokakuuta klo 10 alkavassa messussa.
Lue lisää


Motoristien kiitoskirkko lähestyy

Motoristien kiitoskirkko.


Piispa vierailee Sastamalassa

Piispa Kari Mäkinen vieraili Sastamalassa myös 15. elokuuta, Tyrvään Pyhän Olavin kirkon taiteen vastaanottojuhlassa. Kuva on seurakuntatalossa järjestetystä kahvihetkestä. Kuva Meri Öhman.
Piispa Kari Mäkinen vieraili Sastamalassa myös 15. elokuuta, Tyrvään Pyhän Olavin kirkon taiteen vastaanottojuhlassa. Kuva on seurakuntatalossa järjestetystä kahvihetkestä. Kuva Meri Öhman.

Turun piispa Kari Mäkinen vierailee elo-syyskuun vaihteessa Sastamalassa.
Visitaatio on osa kierrosta, jonka hän tänä vuonna tekee kaikissa niissä hiippakunnan seurakunnissa, jotka ovat muodostuneet 2009 alussa, joko uutena tai laajentuneena seurakuntana.
Lue lisää


Helle hemmottelee riparilaisia

'Nouse ja kiitä ja ylistä Herraa, Herraa...''
"Nouse ja kiitä ja ylistä Herraa, Herraa..."

Juhannuksen jälkeen käynnistynyt rippikoululeiri on saanut nauttia Suomen suven kauneudesta Houhajärven rantamaisemissa. Sanan äärelle on kokoontunut 26 leiriläistä seuranaan kolme isosta ja kolme ohjaajaa. Vierailevia tähtiäkin on leirillä poikennut kolmin kappalein.
Katso kuvakimara


Töitä tarjolla johtavalle nuorisotyönohjaajalle ja lastenohjaajan sijaiselle

Nuoret kunnostivat alkukesän työleirillä Salmin leirikeskusta.
Nuoret kunnostivat alkukesän työleirillä Salmin leirikeskusta.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana

Johtavan nuorisotyönohjaajan virka ja
lastenohjaajan sijaisuus

Sastamalan seurakunnassa on viisi nuorisotyönohjaajan virkaa. Johtava nuorisotyönohjaaja toimii tämän tiimin lähiesimiehenä ja hoitaa muut hallinnolliset tehtävät. Hän osallistuu varhaisnuoriso-, nuoriso-, erityisnuoriso-, rippikoulu- ja koulutyöhön yhteisesti sovittavalla tavalla ja suorittaa muut esimiehen antamat tehtävät.

Lastenohjaajan sijaisuus alkaa sopimuksen mukaan ja jatkuu 31.8.2011 saakka. Lastenohjaajan sijainen toimii laaja-alaisesti seurakunnan lapsi- ja perhetyössä.
Lue lisää


Maarit puhuu muuttuvan diakonian puolesta

Maarit Junell ja muut diakoniatyöntekijät toimivat Vammalan seurakuntatalon alakertaan remontoiduissa uusissa tiloissa. Kuva Pirjo Silveri.
Maarit Junell ja muut diakoniatyöntekijät toimivat Vammalan seurakuntatalon alakertaan remontoiduissa uusissa tiloissa. Kuva Pirjo Silveri.

Karkussa asuva Maarit Junell, 30, aloitti Sastamalan seurakunnan diakoniatyöntekijänä toukokuun alussa.
– Toivottavasti en koskaan uraudu niin, että rupean ajattelemaan, kuinka kaikkien asioiden on oltava niin kuin ne ovat 40 vuotta olleet. Diakonian pitää olla muuttuvaa. Toivon että sekä itse että tiiminä pystymme työalan luonteeseen kuuluvaan muutokseen, Junell pohtii.
Lue lisää


Vielä ehtii loppukesän leireille

Houhajärven Leirimajalla vietetään Isä-poikaleiriä 14-16.08.

Houhajärven Leirimajalla vietetään Isä-poikaleiriä 14-16.08. Leiri alkaa pe 14.08 klo 18 ja päättyy Pyhän Olavin messuun su 16.08. klo 10. Lauantaina klo 14-16 Leiriksellä järjestetään kaikille avoin paneelikeskustelu aiheesta Miehen suru. Paneelissa alustavat muun muassa diakonissa Paula Peurala ja palomestari Marko Ahola. Mukana on myös houseband, väliajalla tarjoillaan kahvit. Leirin hinta 20e/8e. Lisätietoja ja viime hetken ilmoittautumiset: 12.08. alkaen 050 300 9560 / Tarmo Marjamäki.


Tiekirkko kutsuu levähtämään

Sastamalan keskiaikainen kirkko kutsuu matkustavaisia tänäkin vuonna. Tiekirkon ovet ovat avoinna 17.5.–16.8. joka päivä klo 11–18.
Sastamalan keskiaikainen kirkko kutsuu matkustavaisia tänäkin vuonna. Tiekirkon ovet ovat avoinna 17.5.–16.8. joka päivä klo 11–18.

Sastamalan keskiaikainen kirkko toimii tänäkin kesänä tiekirkkona. Kirkko on avoinna joka päivä klo 11–18 elokuun 16. päivään saakka. Vanhan kirkon osoite on Sastamalan kirkon tie 119. Opasteet tiekirkkoon alkavat maantieltä 249.
Lue lisää


Kesän leirit kutsuvat

Houhajärven leirit kutsuvat taas.
Houhajärven leirit kutsuvat taas.

Mukavaa leirielämää; toimintaa, pelejä, uintia, saunomista, yllätyksiä, hiljentymistä hartauteen hyvän sanoman äärellä! Majoitus leirikeskuksissa neljän hengen huoneissa. Pääjärven leireillä telttamajoitus.
Lue lisää


Pian pääsee katsomaan uusia taidekuvia

Lauantaina 15. elokuuta 2009 Tyrvään Pyhän Olavin kirkon ovet avautuvat taas yleisölle. Kuva Pirjo Silveri.
Lauantaina 15. elokuuta 2009 Tyrvään Pyhän Olavin kirkon ovet avautuvat taas yleisölle. Kuva Pirjo Silveri.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko avataan yleisölle lauantaina 15. elokuuta.
Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan historiallinen urakka on valmis, ja yhteensä 101 taidekuvan kokonaisuus paljastetaan kello 13 alkavassa, kaikille avoimessa juhlassa. Mukana on Turun piispa Kari Mäkinen ja myös molemmat taiteilijat käyttävät tilaisuudessa puheenvuoron.
Lue lisää


Ovet avautuvat 15. elokuuta

Nyt se on varmistunut: komean Tyrvään Pyhän Olavin ovet avautuvat yleisölle 15. elokuuta.
Nyt se on varmistunut: komean Tyrvään Pyhän Olavin ovet avautuvat yleisölle 15. elokuuta.

Elokuun puolivälissä Tyrvään Pyhän Olavin kirkon suuret puuovet avataan taas. Kärsivällinen odotus palkitaan ja yleisö pääsee näkemään, miltä näyttää 1700-luvun kuva-aiheiden pohjalta toteutettu 2000-luvun kirkkotaide.

Kirkon taiteen vastaanottojuhlaa vietetään lauantaina 15.8. kello 13. Tilaisuudessa on mukana myös Turun piispa Kari Mäkinen.
Sunnuntaina 16. elokuuta kello 10 alkavassa käyttöönottomessussa saarnaa emeritusarkkipiispa John Vikström, jolle Tyrvään vanha kirkko on entuudestaan tuttu ja läheinen. Tuhopoltto 1997 osui Vikströmin virkakaudelle, ja tulipalon aikaan hän oli juuri pitämässä piispantarkastusta Karkussa.
Lue lisää


Musiikki raikaa rantasaunalla

Musiikista sooloineen ja yhteislauluineen vastaa kanttori Lasse Rajalampi harmonikkoineen ja Hammondeineen sekä laulajatar Marianne Fontaine.

Lahdenperän rantasauna Suodenniemellä kutsuu torstaina 16.7. klo 19 illanviettoon. Illan ohjelma soljuu musiikin, yhteislaulujen, lähetyksen, saunomisen ja pikkupurtavan merkeissä. Musiikista sooloineen ja yhteislauluineen vastaa kanttori Lasse Rajalampi harmonikkoineen ja Hammondeineen sekä laulajatar Marianne Fontaine.
Rantasauna löytyy osoitteesta Lahdenperäntie 1041.


Motoristikirkko kutsui yli 140 pyöräilijää siunauksen ja varjeluksen alle

Motoristikirkko keräsi puolitoista sataa pyöräharrastajaa Mouhijärven kirkolle.
Motoristikirkko keräsi puolitoista sataa pyöräharrastajaa Mouhijärven kirkolle.

Häijään Nesteeltä lähtenyt paraatiajo toi yli kilometrin mittaisen sulavan pyörien saattueen Mouhijärven kirkon kupeeseen.
Lue lisää


Yhteisvastuu tuotti
20 000 euroa

Sastamalan tämän vuoden nuorin yhteisvastuukerääjä oli muutaman viikon ikäinen Siiri-tyttö, äitinsä Suvi Sianojan kanssa. Kuva Marjatta Karimäki.
Sastamalan tämän vuoden nuorin yhteisvastuukerääjä oli muutaman viikon ikäinen Siiri-tyttö, äitinsä Suvi Sianojan kanssa. Kuva Marjatta Karimäki.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä alkanut yhteisvastuukeräys tuotti Sastamalan seurakunnassa noin 20 000 euroa. Se on nelisentuhatta vähemmän kuin oli viimevuotinen Mouhijärven, Kiikan, Keikyän ja Vammalan yhteenlaskettu tulos.
– Laskentatapa saattoi tosin olla eri seurakunnissa hieman erilainen, arvelee johtava diakoniatyöntekijä Marjatta Karimäki.
Lue lisää


Paavilaisesta Sastamalan uusi kirkkoherra

Ari Paavilainen kotijärvellä.
Ari Paavilainen kotijärvellä.

Ari Paavilainen on valittu Sastamalan seurakunnan kirkkoherraksi. Kirkkoherranvaalissa annettiin yhteensä 1716 ääntä. Äänioikieutettuja seurakuntalaisia on 16 524. Äänestysprosentiksi muodostui näin 10,4 %.
Ylöjärven Viljakkalassa asuva Paavilainen keräsi vaalissa 902 ääntä eli 52,6 % kannatuksen.

Asko Ojakosken äänisaalis oli 539 ( 31,4 %) ja Jouni Pihlajamaan 265 (15,4 %). Hylättyjä ääniä annettiin 10.

42-vuotias Paavilainen on viimeisen vuosikymmenen palvellut kirkkoa Hervannan kappalaisena Tampereella.
Lue lisää Ari Paavilaisen mietteistä vaalien alla


Kirkkoherranvaalin äänet laskettu

Kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys on käynnissä Ma 11.5. – Pe 15.5.2009.

Sastamalan seurakunnan kirkkoherranvaaleissa annettiin ennakkoon 618 ääntä. Ennakkoon saattoi äänestää 11.–15. toukokuuta kirkkoherranvirastossa. Ensimmäisenä varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina äänensä antoi 732 seurakuntalaista. Tuolloin äänestyspaikkana oli Tyrvään kirkko.
Äänestys päättyi Vammalan seurakuntatalolla tänään 18. toukokuuta lello 18. Viimeisenä vaalipäivänä kävi äänestämässä 366 henkilöä. Äänioikieutettuja vaalissa on yhteensä 16 524.

Kirkkoherraksi oli ehdolla kolme kandidaattia, Someron seurakunnan kirkkoherra Asko Ojakoski, Sastamalan seurakunnan kappalainen Jouni Pihlajamaa sekä Hervannan seurakunnan kappalainen Ari Paavilainen.


Me uskomme, jotta me eläisimme

Ajattelijoiden klubi kokoontui pohtimaan rajan ja pyhän käsitteitä filosofi Johannes Ojansuun johdolla. Kuva Pauli Saha.
Ajattelijoiden klubi kokoontui pohtimaan rajan ja pyhän käsitteitä filosofi Johannes Ojansuun johdolla.
Kuva Pauli Saha.

Hämeenlinnalainen filosofi, kirjailija Johannes Ojansuu vieraili Sastamalan seurakunnan Ajattelijoiden klubissa keskiviikkona 22.4. Ajattelijoiden klubi on keskittynyt yhteiskunnallisiin ja eettisiin kysymyksiin.

Ojansuun ajattelun ydinkäsitteet ovat raja ja pyhyys. Ihmisellä on elämässään erilaisia rajasuhteita, joista keskeisimmät ovat raja kuolemaan, luontoon, toiseen ihmiseen ja itseen. Ihminen on rajaa kohti oleva olento. Suuntaudumme elämässämme näitä keskeisiä rajoja kohti.
Lue lisää


Sastamalan seurakunta.Sastamalan seurakunta sai logonsa

Kirkkoneuvosto valitsi 25.3.2009 Sastamalan seurakunnalle logon. Logon on suunnitellut Juuso Vuorenoja (Tmi TOBA Studios). Logon valitsemiseksi järjestettiin kutsukilpailu.
Lue lisää


Lasse Hautala vt. kirkkoherraksi

Sastamalan seurakunnan vt. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen on virkavapaalla. Karkun kappalainen Lauri Salminen hoitaa vt. kirkkoherran virkaa 5.4.2009 asti. 6.4.2009 alkaen vt. kirkkoherran virkaa hoitaa Mouhijärven kappalainen Lasse Hautala kunnes virka vakinaisesti täytetään.


Pekka Laukkarinen duo vieraili Vammalan Seukulla

Pekka Laukkarinen Duo eli Pekka ja Matti keikkailivat Seukulla.
Pekka Laukkarinen Duo eli Pekka ja Matti keikkailivat Seukulla.

Pekka Laukkarinen on yksi tämän hetken kysytyimmistä gospellaulajista Suomessa. Hän on iloinen ja varma esiintyjä, jonka lauluissa on selkeä kristillinen sanoma. Pekka Laukkarinen esiintyy usealla eri kokoonpanolla. Yksi niistä on Pekka Laukkarinen Duo, joka vieraili perjantaina 20.3.2009 Vammalan Seukulla.
Lue lisää


Kirkkoherraehdokkaat esittäytyvät

Täysi kirkkosali Tyrvään kirkossa.

Sastamalan seurakunnan kirkkoherranvaali järjestetään sunnuntaina 17.5.2009 Tyrvään kirkossa ja maanantaina 18.5. Vammalan seurakuntatalolla. Kirkkoherran virkaan ovat ehdolla Someron seurakunnan kirkkoherra Asko Ojakoski, Sastamalan seurakunnan kappalainen Jouni Pihlajamaa ja Hervannan seurakunnan kappalainen Ari Paavilainen.

Mitä kirkkoherraehdokkaat ajattelevat kirkon paikasta tässä ajassa? Millaisena kirkkoherrana he näkevät itsensä? Esitimme ehdokkaille neljä kysymystä ja saimme hyviä vastauksia.
Lue lisää

 

Sastamalan seurakunnassa on haettavana

LASTENOHJAAJAN TOIMI

Lastenohjaaja toimii laaja-alaisesti seurakunnan lapsi- ja perhetyössä Kelpoisuutena on piispainkokouksen hyväksymä lastenohjaajan ammatillinen perustutkinto tai sitoutuminen tutkinnon suorittamiseen, sekä evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenyys.
Lue lisää


Yhteisvastuukeräys käynnissä

Rippikoululaiset Juuso Korpi (vas.) ja Mikael Murto keräämässä yhteisvastuulle.
Rippikoululaiset Juuso Korpi (vas.) ja Mikael Murto keräsivät yhteisvastuulle talvella 2008.

Yhteisvastuukeräys alkoi 1.2.2009. Keräyksen teemana on työ ja osallisuus. Keräyksen tuotolla tuetaan Suomen maahanmuuttajien työllistymistä ja köyhimpien ihmisten toimeentuloa Bangladeshissa.
Yhteisvastuutapahtumat Sastamalassa


Mitä maksaa?

Vammalan seurakuntatalo. Kuva Pirjo Silveri.
Vammalan seurakuntatalo. Kuva Pirjo Silveri.

Mitä maksaa Sastamalan seurakunnan tilojen käyttö esimerkiksi perhejuhliin? Mitä maksaa hautapaikka tai haudan hoito? Hinnasto on voimassa 1.3.2009 alkaen.
Lue lisää


Järvisen Minnasta seurakunnan uusi paimen

Sirkka-Liisa Saari (vas.) käy kauppaa yhteisvastuumyyjäisissä. Kuva Irmeli Lehikoinen.
Taloushallinnon työt vaihtuivat teologiaan. Seurakunnan uusi paimen Minna Järvinen saa pappisvihkimyksen maaliskuun alussa. Kuva Tarja Kopalainen.

Minna Järvinen aloitti työnsä Sastamalan seurakunnan vs. kappalaisena 11.2. Minna on 45-vuotias, perheetön tuore teologian maisteri. Hän saa pappisvihkimyksen 1.3.
Lue lisää


Mirja Tenkasesta rovasti

Mirja Tenkanen on tällä hetkellä Vammalassa seurakuntaa pisimpään palvellut pappi.
Mirja Tenkanen on tällä hetkellä Vammalassa seurakuntaa pisimpään palvellut pappi.

Turun piispa Kari Mäkinen on myöntänyt 10.12.2008 rovastin arvon Vammalan seurakuntaa pitkään palvelleelle Mirja Tenkaselle.
Lue lisää


Diakonian virka haettavana

Sirkka-Liisa Saari (vas.) käy kauppaa yhteisvastuumyyjäisissä. Kuva Irmeli Lehikoinen.
Sirkka-Liisa Saari (vas.) käy kauppaa yhteisvastuumyyjäisissä. Kuva Irmeli Lehikoinen.

Sastamalan seurakunnassa on haettavana diakonian virka.
Haettavan viran tehtäviin on aluejaon ja muun työn ohella kuulunut vastuualueina yhdessä toisen työntekijän kanssa näkövammaiset, mielenterveys- ja päihdetyö, katulähetys ja omaistoiminta.
Lue lisää


Kinkereitä pidetään parhaillaan

Kinkerit olivat alun perin kristinopin kuulustelutilaisuuksia, jotka kehittyivät keskiajan papiston ripitysmatkoista. Kinkereillä oli huomattava vaikutus kansan sivistykseen ennen oppivelvollisuuden tuloa. Kuva Jaakko Pirttikoski.
Kinkerit olivat alun perin kristinopin kuulustelutilaisuuksia, jotka kehittyivät keskiajan papiston ripitysmatkoista. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Kevättalvi on vilkasta kinkeriaikaa. Kinkereitä järjestetään koko Sastamalan seurakunnan alueella.
Lue lisää


Ojakoski, Pihlajamaa ja Paavilainen ehdokkaiksi kirkkoherran virkaan

Kuva Pauli Saha.
Kuva Pauli Saha.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt Sastamalan seurakunnan kirkkoherran vaalin ehdollepanosta. 1. vaalisijalle asetettiin Someron kirkkoherra Asko Ojakoski, 2. vaalisijalle Kiikan kappalainen Jouni Pihlajamaa ja 3. vaalisijalle Hervannan kappalainen Ari Paavilainen.

Hakemuksensa ovat peruuttaneet Asko Autio ja Johannes Riuttala.

Ehdollepanoa suorittaessaan kapituli totesi, että Lauri Salmiselta puuttui muodollinen pätevyys virkaa haettaessa. Päätöksessään tuomiokapituli ei siis todennut ketään päteväksi mahdolliseksi ylimääräiseksi ehdokkaaksi (kirkkolaki, 8. luku 1 §). Lopullisia hakijoita oli kolme, jotka asetettiin ehdolle.

Myöhemmin kevättalvella tuomiokapituli määrää Ojakosken, Pihlajamaan ja Paavilaisen vaalisaarnapäivät sekä vaalin toimituspäivän.


Sastamalan seurakunta sai johtokuntansa

Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen Pertti Järvisen ja varapuheenjohtajaksi Ulla Alajoen. Torstaina 8. tammikuuta kokoontunut valtuusto nimitti myös jäsenet kirkkoneuvostoon, johtokuntiin ja kappelineuvostoihin. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Maiju Vuorenoja ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Marjo Anttoora.
Lue lisää


Kuusi halukasta kirkkoherraksi

Vammalan kirkkoherran virka kiinnostaa kuutta hakijaa. Puolen tusinan joukossa ei ole yhtään pappisnaista.
Virka tuli avoimeksi Osmo Ojansivun jäätyä syyskuussa eläkkeelle. Hakuaika päättyi perjantaina 28.11.2008.

Lue lisää


Vammala hakee kirkkoherraa

Tyrvään kirkko. Kuva Pirjo Silveri.
Tyrvään kirkko. Kuva Pirjo Silveri.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on julistanut Vammalan seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi 28.11.2008 klo 16 päättyvin hakuajoin.
Sinulle, joka tunnet omaksi haasteeksesi johtaa ja suunnitella vuodenvaihteessa syntyvää Sastamalan seurakuntaa, tarjoutuu tässä mielenkiintoinen työsarka. Vammalan kirkkoherra siirtyy Sastamalan kirkkoherraksi.
Tervetuloa, Sinua odotetaan!
Lue lisää


Laatupalkinnot Crux-lehdelle ja toimittaja Pirjo Silverille

Akavan kirkollisten ammattiliittojen jäsenlehti Crux on voittanut tämänvuotisen Laatulehti-palkinnon. Laatutoimittaja 2008 -tunnustuksen sai vapaa toimittaja Pirjo Silveri, joka toimittaa muun muassa Vammalan seurakunnan Paanu-lehteä ja avustaa Tampereen Kirkkosanomia.
Lue lisää


Via Dolorosa johdattaa pääsiäiseen

Leena Ojalan lasimaalaukset kuuluvat olennaisena osana Vammalan Via Dolorosaan.
Leena Ojalan lasimaalaukset kuuluvat olennaisena osana Vammalan Via Dolorosaan.

Vammalan seurakuntatalo muuttuu hiljaisella viikolla Kristuksen kärsimystien näyttämöksi. Kauniisti rakennetun pääsiäisvaelluksen varrella kulkija voi kaikilla aisteillaan kokea piinaviikon tapahtumat.
Lue lisää


Ajattelijoiden klubissa puhutaan maahanmuuttajien työllistymisestä

Ajattelijoiden klubi kokoontuu ruotimaan maahanmuuttajien työllistymistä. Kuva Jaakko Pirttikoski.

Yhteisvastuukeräyksen 2009 kotimaan kohteena on maahanmuuttajien työllistyminen. Ajattelijoiden klubissa keskustellaan torstaina 12.2. klo 18 alkaen maahanmuuttajien työllistymisestä Sastamalassa. Tilaisuus pidetään Pyymäen kahvilan kabinetissa. (Onkiniemenk. 6).
Lue lisää


Jouluna Jumala palvelee

Tyrvään kirkon jouluseimi. Kuva Pirjo Silveri.
Tyrvään kirkon jouluseimi. Kuva Pirjo Silveri.

Lue kirkkoherra Hannu Kilpeläisen joulutervehdys


Tuomaankirkko tuo taas joulun

Hartaushetken ajan lyhdyt valaisevat kiviaidalla.
Hartaushetken ajan lyhdyt valaisevat kiviaidalla.

Varhain neljännen adventin aamuna eli 21. joulukuuta kello 7 Vanhankirkonniemellä virittäydytään taas juhlatunnelmaan.
Tuomaankirkon toimittaa vt. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen ja musiikkipuolesta vastaa kanttori Nina Pinni.
Lue lisää


Jouluajan tilaisuuksista tietoa

Jouluyön messu kerää kirkkokansan hiljentymään.
Jouluyön messu kerää kirkkokansan hiljentymään.

Joulunpyhien hartauksista, joulukirkoista ja muista jumalanpalveluksista Vammalan eri kirkoissa löydät tietoa täältä.

Jouluajan jumalanpalvelukset ja hartaudet
Enkelikirkko
Seimikatu
Kauneimmat joululaulut
Tuomaankirkko
Talkoolaisten joululounas


Raimo Kemppi talouspäälliköksi

Vammalan kirkkoneuvosto päätti 11.11.2008 valita seurakunnan uudeksi talouspäälliköksi tamperelaisen Raimo Kempin. Kemppi on työskennellyt pitkään Kehitysvammaisten Tukiliiton talouspäällikkönä. Hän on koulutukseltaan sosionomi ja tehnyt talousalan töitä myös julkisella sektorilla.

Kemppi aloittanee uuden työnsä Vammalassa vuodenvaihteen tienoilla. Talouspäällikön työ tulevassa Sastamalan seurakunnassa on vastata seurakunnan taloudesta, toimia oman alansa esittelijänä kirkkoneuvostossa ja –valtuustossa. Talouspäällikkö on myös seurakunnan taloustoimiston ja kiinteistöhenkilökunnan esimies.
Toivotamme Raimo Kempin tervetulleeksi Vammalaan.


Kauneimmat joululaulut soivat taas lähetystyölle

Kauneimmat joululaulut kaikuvat jälleen kirkoissa ympäri Suomea.

Kauneimmat joululaulut kaikuvat jälleen kirkoissa ympäri Suomea.
Vammalassa rakkaat, tutut laulut soivat kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina eli 14.12. ja 21.12. Yksi tilaisuus on vielä maanantaina 29.12.
Tule mukaan laulamaan tai kuuntelemaan!
Lue lisää


Joulutori kutsuu, kirkon kuusi syttyy

Tyrvään kirkon joulukuusi on adventista loppiaiseen loistava maamerkki keskellä kylää. Kuva: Pirjo Silveri.

Tyrvään kirkon joulukuusi on adventista loppiaiseen loistava maamerkki keskellä kylää.
Valot sytytetään lauantaina 29.11. klo 10. Pastori Lauri Salmisen alkuhartauden jälkeen kirkkopihasta siirrytään sillan yli seurakuntataloon. Siellä avautuu monien herkkujen ja muiden tuotteiden joulutori.

Lue lisää


Kirkkoherra Osmo Ojansivu eläkkeelle

Kirkkohallitus on myöntänyt kirkkoherra, lääninrovasti Osmo Ojansivulle eläkkeen alkaen 1.9.2008. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti kokouksessaan 29.10.2008 myöntää Ojansivulle eläkkeen mainitusta päivästä alkaen.

Samalla tuomiokapituli julisti Vammalan seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi niin, että hakuaika päättyy 28.11.2008. Tyrvään rovastikunnassa suoritetaan myös lääninrovastin vaali tuomiokapitulin määräämänä ajankohtana. Kirkkoherran virkaa hoitaa nyt teologian tohtori Hannu Kilpeläinen ja lääninrovastina on Huittisten kirkkoherra Simo Laitila.


Marttilankatu muuttuu taas seimikaduksi

Marttilankatu muuttuu taas seimikaduksi.

Vammalan seimikatu avataan ensimmäisenä adventtisunnuntaina 30.11.2008 noin klo 16.45.
Kolmenvartin perhekirkko alkaa Tyrvään kirkossa klo 16. Sen jälkeen kokoonnutaan kirkon seimen äärelle ja jatketaan kulkueena Marttilankadulle.
Lue lisää


Diakonian vapaaehtoiset kokoontuivat virkistymään

Raine pääsi avustamaan Elle-Pelleä ja Nappea mystisessä laskutehtävässä.
Raine pääsi avustamaan Elle-Pelleä ja Nappea mystisessä laskutehtävässä.

Kuutisenkymmentä diakoniatyön vapaaehtoista oli viettämässä virkistys- ja koulutuspäivää Vammalan seurakuntatalossa.
Lue lisää


Yhteisvastuuväelle koulutusta

Tulevan Sastamalan diakoniajoukkuetta yhteisvastuuideoita hakemassa: Marketta Lahdenmaa Kiikasta (oik.), Paula Peurala Keikyästä sekä Marja Wiikari ja Maikku Halme (selin) Vammalasta.
Tulevan Sastamalan diakoniajoukkuetta yhteisvastuuideoita hakemassa: Marketta Lahdenmaa Kiikasta (oik.), Paula Peurala Keikyästä sekä Marja Wiikari ja Maikku Halme (selin) Vammalasta.

Yhteisvastuukeräys 2009 jatkaa muita heikommassa asemassa olevien ihmisten työllistymisen tukemista Suomessa ja kehitysmaissa.
Marraskuun puolivälissä Turun arkkihiippakunnan seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia kokoontui koulutuspäivään Euraan.
Lue lisää


Veteraanit viettivät kirkkopyhää

Sotaveteraanien kirkkopyhää vietettiin Vammalassa hengen ja ruumiin ravinnon merkeissä. Kuva Heli Tuominen.
Sotaveteraanien kirkkopyhää vietettiin Vammalassa hengen ja ruumiin ravinnon merkeissä. Kuva Heli Tuominen.

Sunnuntaina 2. marraskuuta vietettiin Vammalan seurakunnassa sotaveteraanien kirkkopyhää. Ensin kokoonnuttiin Tyrvään kirkkoon messuun, jonka toimittivat Hannu Kilpeläinen ja Eetu Myllymäki. Hengen ravinnon jälkeen siirryttiin seurakuntatalolle nauttimaan ruumiin ravintoa.
Lue lisää


Terveisiä Kristus-päivästä

Kristus-päivä kokosi lähes 10 000 kristittyä rukoilemaan Turku-halliin. Väkeä saapui eri puolilta Suomea kymmenistä eri seurakunnista, kirkkokunnista ja järjestöistä.
Kristus-päivä kokosi lähes 10 000 kristittyä rukoilemaan Turku-halliin. Väkeä saapui eri puolilta Suomea kymmenistä eri seurakunnista, kirkkokunnista ja järjestöistä.

Kansallista rukoustapahtumaa, Kristus-päivää, vietettiin Turku-hallissa lauantaina 18. lokakuuta 2008 otsikon ”Yksi nimi ylitse muiden” alla.
Meitä vammalalaisia oli paikan päällä noin 40. Pääosa saapui Turkuun yhteiskristillisellä pohjalla järjestetyllä linja-autokyydillä.
Lue lisää


Markus Malmivaara jättää virkansa

Markus Malmivaara on jättänyt eroanomuksensa Vammalan seurakunnan seurakuntapastorin virasta. Hänen viimeinen työpäivänsä on 9. marraskuuta, mutta jo sitä ennen hän pitää jäljellä olevat vuosilomapäivänsä.


Turun hallinto-oikeus hylkäsi Jari Rankisen valituksen

Turun hallinto-oikeus on 9.10.2008 hylännyt pastori Jari Rankisen valituksen, joka koski tuomiokapitulin hänelle määräämää kurinpitorangaistusta.
Hallinto-oikeuden päätös (pdf-dokumentti).


Päätös seurakuntapastori Markus Malmivaaran kurinpitoasiassa

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on 8.10.2008 antanut päätöksen Vammalan seurakunnan seurakuntapastori Markus Malmivaaran menettelyä koskevassa kurinpitoasiassa.
Lue lisää


Elämässä ja kuolemassa

Kauhajoen järkyttävät tapahtumat koskettavat syvältä kaikkia suomalaisia. Ne saavat meidät kyselemään elämän tarkoitusta, elämän odottamattomuutta ja kuoleman läsnäoloa elämässä.
Lue lisää


Talkoolaiset tapaavat taas Pyhän Olavin

Ulvilassa kirkkovieras kohtaa Pyhän Olavin myös 1400-luvun veistoksena. Kuva Pirjo Silveri.
Ulvilassa kirkkovieras kohtaa Pyhän Olavin myös 1400-luvun veistoksena. Kuva Pirjo Silveri.

Tyrvään vanhankirkon talkoolaiset tutustuvat syysretkellään 2. lokakuuta taas yhteen komeaan Pyhään Olaviin. Tällä kertaa mennään Ulvilaan.
Pari vuotta sitten kirkonrakentajat ihmettelivät Pyhän Olavin kirkon raunioita Upsalassa asti.
Lue lisää


Toripapille riittää puhuttavaa

Asiakkailla torikahvilan pöydässä oli paljon puhuttavaa pastori Mirja Tenkaselle. Kuva Pirjo Silveri
Asiakkailla torikahvilan pöydässä oli paljon puhuttavaa pastori Mirja Tenkaselle. Kuva Pirjo Silveri.

Vammalan papit ovat jalkautuneet lauantaiaamuisin kaupunkilaisten pariin. Päivystävä toripappi on otettu lämpimästi vastaan.
Ihmisillä on ollut paljon puhuttavaa, kysyttävää ja keskusteltavaa. Kokemukset uudesta toimintamuodosta ovat rohkaisevia.
Lue lisää


Avioero puhuttaa Ajattelijoiden klubissa

Ajattelijoiden klubissa pohditaan avioeroa. Kuva: Pirjo Silveri.

Avioero koskettaa vuosittain kymmeniä tuhansia suomalaisia hyvin konkreettisesti.
Miten eroon päätyvät aikuiset - ja heidän lapsensa - selviytyvät ja jatkavat eteenpäin suuren elämänmuutoksen jälkeen? Miten yhteiskunnassa ja kirkossa suhtaudutaan avioeroon?
Teologian tohtori, dosentti Jouko Kiiski Joensuun yliopistosta johdattaa aiheeseen Ajattelijoiden klubissa torstaina 27.11. klo 18. Tule Pyymäen konditoriaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Lue lisää


Ajattelijoiden klubi haastoi ilmastotalkoisiin

Ajattelijoiden klubissa pohditaan ilmastoasioita.Kuva: Pirjo Silveri.

Kirkko hyväksyi viime kesänä oman ilmasto-ohjelman. Ajattelijoiden klubissa puhuttiin torstaina 16.10. kirkon ympäristötyön nykytilasta ja haasteista.

Biologi Marja-Liisa Leinonen johdatti teemaan alustuksellaan "Toivon ja kohtuuden yhteisö".
Lue lisää


Talouspäälliköksi 21 tarjokasta

Vammalan seurakunnan talouspäällikön paikkaa tavoittelee 21 hakijaa. Ensimmäisellä kierroksella talouspäällikön paikasta oli kiinnostunut kahdeksan hakijaa, uusi hakukierros tuotti kolmetoista talouspäällikkökandidaattia lisää. Hakuaika päättyi 16.9.2008 klo 15.
Lue lisää


Talouspäällikön virka uudelleen auki

Kirkkoneuvosto päätti julistaa talouspäällikön viran uudelleen haettavaksi. Hakuaika päättyy 16.9.2008 klo 15. Edellisen 15.8.2008 päättyneen hakuajan kuluessa saapuneet hakemukset otetaan valinnassa huomioon.


Hannu Kilpeläisestä vs. kirkkoherra

Kirkkoherra Osmo Ojansivu on virkavapaalla.
Istunnossaan 25. elokuuta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli määräsi Vammalan vs. kirkkoherraksi teologian tohtori Hannu Kilpeläisen 22. elokuuta alkaen.
Vakituinen kirkkoherra Sastamalan seurakuntaan valittaneen ensi vuonna.


Kahdeksan haki talouspäällikön virkaa

Vammalan seurakunnan talouspäällikön virka houkutti määräaikaan, elokuun 15. päivään mennessä kahdeksaa hakijaa. Kirkkoneuvosto kokoontuu käsittelemään hakemuksia tiistaina 26. elokuuta.
Lue lisää


Seurakunta etsii talouspäällikköä

Kirkkoneuvosto päätti heinäkuun seitsemännen päivän kokouksessaan julistaa haun talouspäällikön virkaan. Hakemuksia odotetaan elokuun 15. päivään saakka.

Samassa kokouksessa kirkkoneuvosto valitsi talouspäällikön viransijaiseksi vammalalaisen Pauli Poussan. Hän toimii virassa elokuun alusta siihen saakka, kunnes vakituinen talouspäällikkö ottaa virkansa vastaan. Poussa on myös kirkkoneuvoston jäsen, mutta hän pyytää eroa luottamustoimestaan.
Lue lisää


Talouspäällikkö Paula Laasanen jättää Vammalan

Paula Laasanen aloitti työt Vammalan seurakunnan talouspäällikkönä maaliskuussa 2000.
Paula Laasanen aloitti työt Vammalan seurakunnan talouspäällikkönä maaliskuussa 2000.

Talouspäällikkö Paula Laasanen on lähdössä Vammalan seurakunnasta. Hän on irtisanoutunut tehtävästään siirtyäkseen syksyllä toisen työnantajan palvelukseen.
Lue lisää

Varhaisnuorisotyö kokoaa joukkojaan

Seurakunnan kerhot starttaavat taas syyskuun lopussa ja lokakuun alussa. Nyt on oiva tilaisuus ryhtyä ohjaajaksi.
Seurakunnan kerhot starttaavat taas syyskuun lopussa ja lokakuun alussa. Nyt on oiva tilaisuus ryhtyä ohjaajaksi.

Syntyvän Sastamalan seurakunnan varhaisnuorten ja lasten kerhojen ohjaajien rekrytointi on käynnissä! Tule ihmeessä Nuakkarille, Seurakuntatalon alakertaan, Asemakatu 6:een, perjantaina 5.9.2008 klo 15.30.
Lue lisää


Lähetystori tulee taas

Asiakkailla torikahvilan pöydässä oli paljon puhuttavaa pastori Mirja Tenkaselle. Kuva Pirjo Silveri
Lähetystorilla on myynnissä herkkuja joka lähtöön. Kuva Pirjo Silveri.

Tavataan perjantaina 12. syyskuuta Vammalan torilla klo 9.30-15.
Usko tai älä, mutta lähetystorilta saat lämmintä leipääkin pitkin päivää. Uunituoretta on tarjolla vielä klo 13. Myynnissä on myös aitoa kotiruokaa, juureksia ja vihanneksia, puolukoita, jauhoja, mehuja. Poikkee paikalle nin näjet mitä kaikkee!
Lue lisää


Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle

Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle

Koulun aloittaminen on elämän merkittävä käännekohta koko perheelle. Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle jo useimmissa seurakunnissa eri puolilla Suomea.

Vammalassa tilaisuus järjestetään Tyrvään kirkossa sunnuntaina 10.8. klo 18, ja sen toimittaa pastori Marita Tuomi.

– Tervetuloa kaikki vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja muut ekaluokkalaisen läheiset, jotka haluatte siunauksin lähettää lapsen koulutielle, toivottaa pastori Marita Tuomi, kahden nyt jo aikuisen lapsen äiti itsekin.

Tuomi muistuttaa, kuinka pienen tytön tai pojan elämässä on alkamassa uusi vaihe, joka voi kestää 12 vuotta tai vaikka 20 vuotta – riippuen mikä ammatti tai tutkinto opintien toisessa päässä aikanaan häämöttää. Tällä matkalla lapsi tarvitsee monta kertaa taivaanisän siunausta!


Anneli Rautu saateltiin Zetorilla vapaalle

Anneli Rautu kiireestä kantapäähän vaaleanpunaisissaan, Zetorin ratissa.
Anneli Rautu kiireestä kantapäähän vaaleanpunaisissaan, Zetorin ratissa.

Työtoverit saattelivat 19 vuotta Vammalan seurakuntataloa emännöineen ja siivonneen Anneli Raudun näyttävästi eläkkeelle – vanhalla traktorilla.
Lue lisää


Anja Sorvasta uusi emäntä seurakuntataloon

Valokuva: Anja Sorva, kuvaaja: Pirjo Silveri
Anja Sorvasta tulee seurakuntatalon uusi siivooja-emäntä.

Vammalan seurakuntataloa rupeaa loppukesällä emännöimään Anja Sorva. Seurakuntaa pitkään palvellut Anneli Rautu jää syyskuun alussa eläkkeelle. Kirkkoneuvosto valitsi 25 hakijan joukosta Sorvan uudeksi siivooja-emännäksi.

Vammalalainen Anja Sorva on tuttu kasvo Leirikseltä, sillä hän on vuodesta 1995 asti toiminut kesäkaudet Leirimajan emäntänä. Koulutukseltaan Sorva on kotitalousteknikko.


Kirkastussunnuntai on heinäkuun heleä juhla

R.W. Ekmanin alttaritaulu Tyrvään kirkossa. Kuva Pirjo Silveri.
R.W. Ekmanin alttaritaulu Tyrvään kirkossa. Kuva Pirjo Silveri.

Kirkastussunnuntai sijoittuu heleimpään aikaan, heinäkuuhun. Kirkkovuoden pyhää vietetään 6.7., ja sen aiheena on ”kirkastettu Kristus”.
Vammalalaisten silmille teema on tuttu, sillä kirkastettu Kristus on maalattu myös Tyrvään kirkon alttaritauluun.
Lue lisää


Leiris loisti kilpaa auringon kanssa

Leirimajan uusi majoitusrakennus
Osmo Ojansivu toivottaa tervetulleeksi.

Kirkkoherra Osmo Ojansivu siunasi Leirimajan käyttöön kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Helteisenä sunnuntaina Leiris loisti kilpaa auringon kanssa.
- Hienoa, upeaa, niin kaunista, kuului yhden jos toisenkin taloon tutustumaan tulleen vieraan suusta.

Lue lisää


Jumalanpalvelus koskettaa kotisohvalla

Kolmen vartin kirkko lähetetään YLE TV1:ssä 8.6., 21.6., 29.6., 13.7., 20.7. ja 3.8. kello 10.
Kolmen vartin kirkko lähetetään YLE TV1:ssä 8.6., 21.6., 29.6., 13.7., 20.7. ja 3.8. kello 10.

Televisiojumalanpalvelukset ovat erottamaton osa suomalaista jumalanpalveluselämää.
– Jumalanpalvelus on jumalanpalvelus, osallistutaan siihen sitten kirkossa tai vastaanottimien ääressä. Tärkeintä on, että seurakunta kokoontuu yhteen. Televisioruudun äärellä jumalanpalveluksen voi kokea jopa henkilökohtaisemmin kuin suuressa kirkkosalissa, summaa pastori Harri Palmu.
Lue lisää


Tiekirkko avasi ovensa Karkussa

Sastamalan kirkko kuuluu Suomen tiekirkkojen ketjuun. Sen ovet ovat auki 18.5.–17.8. joka päivä klo 11–18. Kuva Pirjo Silveri.
Sastamalan kirkko kuuluu Suomen tiekirkkojen ketjuun. Sen ovet ovat auki 18.5.–17.8. joka päivä klo 11–18. Kuva Pirjo Silveri.

Vammalassa tiekirkkokausi käynnistyi 18. toukokuuta. Karkun vs. kappalainen Marita Tuomi toimitti avauksen Sastamalan kirkossa sunnuntaina 18.5. kello 13.
Suomen tiekirkoille on avattu myös verkkosivut osoitteessa www.tiekirkot.fi

Lue lisää


Vaalit tulevat tutuiksi riparilla

Kirkkohallituksen seurakuntakasvatussihteeri Jarmo Kokkonen ja hänen omia, kesän 2008 Lapin riparilaisiaan. Kuva Pirjo Silveri.Kirkkohallituksen seurakuntakasvatussihteeri Jarmo Kokkonen ja hänen omia, kesän 2008 Lapin riparilaisiaan. Kuva Pirjo Silveri.

Tämän kesän rippikoululaiset ovat ensimmäisiä 16-vuotiaita, jotka pääsevät äänestämään kirkollisissa vaaleissa.
– Äänestysoikeus on yksi niistä mahdollisuuksista, joita rippikoulu ja konfirmaatio tuovat mukanaan. Rippikoulujen opetussisältöön kuuluu kertoa näistä oikeuksista, sanoo seurakuntakasvatussihteeri Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta.
Lue lisää


Kirkkojen ovet auki kesällä

Sastamalan kirkkoon voi tutustua oppaan johdolla 18.5—17.8. välisenä aikana joka päivä klo 11–18.
Sastamalan kirkkoon voi tutustua oppaan johdolla 18.5—17.8. välisenä aikana joka päivä klo 11–18.

Vammalan kahdesta keskiaikaisesta kivikirkosta Sastamalan kirkko avaa taas ovensa kesäkaudeksi.
Lue lisää


Juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa

Juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa

Juhannus on suomalaisille valoisan ajan huipentuma. Tänä vuonna sen ajankohta osuu kesäpäiväntasaukseen 21. kesäkuuta. Silloin muistetaan Johannes Kastajaa, vietetään Suomen lipun päivää ja keskikesän luonnonjuhlaa.
Lue lisää


Onnittelut valmistuneille ylioppilaille ja muille tutkinnon suorittajille!

Uudet ylioppilaat Tyrvään kirkolla
Uudet ylioppilaat sankarihaudalla.

Vammalan uudet ylioppilaat kävivät lakkiaispäivänään perinteisesti sankarihaudoilla. He marssivat kulkueena lukiolta Tyrvään kirkolle ja laskivat siellä ruusunsa sankaripatsaan juurelle. Tuttuun tapaan myös uusien ylioppilaitten yhteiskuva otettiin Tyrvään kirkon rapuilla.
Lisää kuvia


Kesän leirit kutsuvat

Houhajärven leirit kutsuvat taas ensi kesänä.
Houhajärven leirit kutsuvat taas ensi kesänä.

Mukavaa leirielämää; toimintaa, pelejä, uintia, saunomista, yllätyksiä, hiljentymistä hartauteen hyvän sanoman äärellä!
Majoitus neljän hengen huoneissa upouusissa tiloissa. Ota mukaan lakanat, säähän sopivaa vaatetta ja iltanuotiolle myös lämmintä ylle, sisätossut, peseytymisvälineet, uintivarusteet, muistiinpanovälineet ja Raamattu.
Ilmoittautumiset sähköisellä lomakkeella tai soittamalla kirkkoherranvirastoon p. 511 2609
Lue lisää
Ilmoittaudu leirille


Hengellinen perinne kukoistaa
kirkollisilla kesäjuhlilla

Vammalassa vietettiin valtakunnallisia lähetysjuhlia kesällä 2005. Tänä vuonna Lähetysseura kokoaa väkensä Ouluun. Kuva Pirjo Silveri.
Vammalassa vietettiin valtakunnallisia lähetysjuhlia kesällä 2005. Tänä vuonna Lähetysseura kokoaa väkensä Ouluun. Kuva Pirjo Silveri.

Perinteisiin festivaaleihin kyllästyneen kannattaa suunnata kirkollisille kesäjuhlille.
Hengellisen ohjelman lisäksi pääsee nauttimaan monipuolisesta kulttuuritarjonnasta sekä teltta- ja karavaanikylien yhteishengestä.
Uskonnollisille liikkeille vuotuinen juhla on mahdollisuus vahvistaa omaa perinnettä.
Lue lisää


Suvivirsi koskettaa ja kasvattaa

Suvivirsi. Kuva Pirjo Silveri.
Suvivirsi. Kuva Pirjo Silveri.

Suvivirsi kaikuu jälleen koulujen kevätjuhlissa – täysin luvallisesti.
– Suvivirsi ymmärretään osaksi suomalaista kulttuuria ja kouluperinnettä. Virsi ei tee vielä tilaisuudesta uskonnonharjoitusta, musiikkikouluttaja Mari Torri-Tuominen Seurakuntien Lapsityön Keskuksesta (SLK) kommentoi pohdintoja uskonnonvapauden toteuttamisesta.
Lue lisää


Tervetuloa Leirikseen tutustumaan

Leirimajan uusi majoitusrakennus nousi mäntykankaan korkeimmalle kohdalle.
Eskarilaiset pääsivät ensimmäisenä nauttimaan yöunista Leirimajan uudessa rakennuksessa.

Ennen kuin kesän leiriläiset pelmahtavat Houhajärven maisemiin, mäntykankaalle noussut Leirimajan uudisrakennus siunataan.
Suuri päivä on sunnuntaina 1. kesäkuuta. Tilaisuus alkaa puoliltapäivin ja ovet ovat avoinna kolmeen asti.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan uusiin, upeisiin tiloihin!

Lue lisää


Johtava diakoniatyöntekijä siunattiin tehtäväänsä

Kirkkoherra Osmo Ojansivu, seurakuntapastori Mirja Tenkanen (oik.) ja diakoniatyön johtokunnan puheenjohtaja Pirjo Pitkäkoski siunaamassa Marjatta Karimäkeä työhönsä.
Kirkkoherra Osmo Ojansivu, seurakuntapastori Mirja Tenkanen (oik.) ja diakoniatyön johtokunnan puheenjohtaja Pirjo Pitkäkoski siunaamassa Marjatta Karimäkeä työhönsä.

Huhtikuussa Vammalan seurakunnassa työt aloittanut johtava diakoniatyöntekijä Marjatta Karimäki siunattiin tehtäväänsä Tyrvään kirkon messussa 25. toukokuuta.
Jumalanpalveluksen jälkeen kahviteltiin ja vietettiin juhlahetkeä seurakuntatalossa.

Lue lisää



Katekumenaatti on
löytöretki aikuiseen uskoon

Katekumenaatti on noin vuoden kestävä yhteinen vaellus, jota kirkkovuosi rytmittää. Kuva Pirjo Silveri.Katekumenaatti on noin vuoden kestävä yhteinen vaellus, jota kirkkovuosi rytmittää. Kuva Pirjo Silveri.

Seurakuntien uusi toimintamalli, katekumenaatti, johdattaa etsijän noin vuoden mittaiselle löytöretkelle aikuiseen uskoon.
Kirkkovuosi rytmittää vaellusta, jota kuljetaan 4–10 hengen ryhmässä ja jonka aikana uskon ja elämän kysymyksiä pohditaan yhdessä.
Lue lisää

Naperot kutsutaan nyt kirkkoon

Kirkkotaiteessa kyyhkynen on käytetyimpiä Py
Oskari ja kaikki muut Vammalan yksivuotiaat perheineen ovat tervetulleita naperokirkkoon.

Tammi-kesäkuussa ensimmäisen vuotensa täyttäneitä tai täyttäviä pienokaisia vanhempineen, isovanhempineen ja kummeineen kutsutaan nyt naperokirkkoon.
Perhemessua vietetään Vammalan seurakuntatalossa sunnuntaina 25. toukokuuta kello 17.
Lue lisää


Työikäiset naiset lyöttäytyvät yhteen

Pirkko Syrjän aloitteesta Vammalan seurakunnassa käynnistyvät työikäisten naisten omat illat. Kuva Pirjo Silveri.
Pirkko Syrjän aloitteesta Vammalan seurakunnassa käynnistyvät työikäisten naisten omat illat. Kuva Pirjo Silveri.

Työikäiset naiset rupeavat kerhoilemaan Vammalassa. Ensimmäinen kokoontuminen on maanantaina 19. toukokuuta.
Lue lisää


Helluntaina juhlitaan kirkon syntymäpäivää

Kirkkotaiteessa kyyhkynen on käytetyimpiä Pyhän Hengen symboleja. Kuva Tampereen tuomiokirkosta.
Kirkkotaiteessa kyyhkynen on käytetyimpiä Pyhän Hengen symboleja. Kuva Tampereen tuomiokirkosta.

Tänä vuonna helluntai on äitienpäivänä 11.toukokuuta eli poikkeuksellisen aikaisin.
Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen juhla ja samalla kirkon syntymäpäivä.
Lue lisää


Seurakuntatalossa emännän paikka auki

Vammalan seurakuntaa pitkään palvellut Anneli Rautu on jäämässä eläkkeelle.
Hänen tilalleen etsitään nyt uutta siivooja-emäntää. Hakuaika päättyy 23. toukokuuta.
Lue lisää


Ehtoollisella käynti lisääntyy

Nykyään Tyrvään kirkossakin pidetään useimpina pyhinä ehtoollisjumalanpalvelus eli messu.
Nykyään Tyrvään kirkossakin pidetään useimpina pyhinä ehtoollisjumalanpalvelus eli messu.

Ehtoollisella käynti lisääntyy luterilaisessa kirkossa. Kiirastorstai on neljänneksi suosituin kirkossakäyntipäivä.
Vammalassa pidettiin viime vuonna 250 jumalanpalvelusta. Vaikka kirkkokansa hieman vähentyi, ehtoolliselle osallistuneiden määrä nousi 500:lla.

Lue lisää


Kirkon Nuorisopäivillä ollaan
kaiken keskellä kesken

Keravalla järjestetään 16.–18.5. Kirkon Nuorisopäivät. Nuoret tuunaavat Raamattuja ja kutsuvat vanhuksia rollaattoriralliin. Illalla lauletaan karaokena ripariveisuja.
Kolmannessa tulevaisuusseminaarissa tavoitellaan jälleen kirkkoa muuttavia uudistuksia. Edellinen seminaari vaikutti nuorten äänioikeusikärajan laskemiseen. Lisäksi nuoret pohtivat maan ja taivaan väliin jääviä asioita ilmastonmuutoksesta seksuaalisuuteen.

Joka toinen vuosi järjestettävät Nuorisopäivät ovat valtakunnallinen, hengellinen tapahtuma, joka tarjoaa kohtaamispaikan ympäri Suomea tuleville nuorille ja nuorisotyöntekijöille. Paikalle odotetaan viikonlopun aikana 3 000 kävijää.
Lue lisää


Ajattelijoiden klubi ruotii
vallankäyttöä kirkossa

Maaliskuussa Pyymäen kahvilan kabinetin täytti filosofi Mikko Lahtinen, joka puhui aikamme arvoista ja arvostuksista. Kuva Pauli Saha.
Maaliskuussa Pyymäen kahvilan kabinetin täytti filosofi Mikko Lahtinen, joka puhui aikamme arvoista ja arvostuksista. Kuva Pauli Saha.

Kevään viimeinen Ajattelijoiden klubi kokoontuu Pyymäen kahvilassa torstaina 8. toukokuuta klo 18 ruotimaan vallankäyttöä kirkossa. Keskustelua alustavat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Järvinen ja kirkkoherra Osmo Ojansivu.
Lue lisää


Unity veti 260 nuorta Seukulle

Unity soitti ensin riparilaisille ja sen jälkeen iltakonsertissa. Etummaisena Christer Romberg.
Unity soitti ensin riparilaisille ja sen jälkeen iltakonsertissa. Etummaisena Christer Romberg.

Kristillistä rockia soittava Unity houkutteli lauantai-iltana 19. huhtikuuta Seukulle 260 nuorta.
Lue lisää


Viisivuotiaat juhlivat täysillä

Lastenohjaaja Telle Tamminen ohjeistaa sankareita.
Lastenohjaaja Telle Tamminen ohjeistaa sankareita.

”Paljon onnea vaan” kaikui seurakuntatalossa noin viidellekymmenelle päivänsankarille yhtä aikaa.
Viisivuotiaitten synttärikekkerit vetivät tuvan täyteen ja kaikilla oli niin mukavaa. Lapsukaisten lisäksi juhlimassa oli 80 äitiä ja isää.

Lue lisää


Kirkollisveroa 209 euroa jäsentä kohti

Seurakunta pitää yllä kaikkia Vammalan hautausmaita. Kuva Karkun kirkkohautausmaalta.
Seurakunta pitää yllä kaikkia Vammalan hautausmaita. Kuva Karkun kirkkohautausmaalta.

Vammalan seurakunnan verotulot olivat viime vuonna 209 euroa jäsentä kohti.
Kaikista kaupunkilaisista 86,4 prosenttia kuului kirkkoon ja seurakunnassa oli jäseniä 14 431.
Lue lisää


Lähetyskannatus kasvoi

Lähetystä voi tukea vaikka sytyttämällä kynttilän. Kuvan lähetyskynttelikkö on Tyrvään kirkossa.
Lähetystä voi tukea vaikka sytyttämällä kynttilän. Kuvan lähetyskynttelikkö on Tyrvään kirkossa.

Vapaaehtoinen lähetyskannatus kasvoi Vammalassa viime vuonna 153 305 eurosta 172 321 euroon. Se oli nyt 11,94 euroa jäsentä kohti.
Lue lisää


Rippikoulun suosio kasvaa yhä

Lentopalloa leiripäivän ratoksi Houhajärvellä.
Lentopalloa leiripäivän ratoksi Houhajärvellä.

Luterilaisen kirkon kasvatustyön lippulaiva, rippikoulu, on entistä suositumpi.
Vammalassa rippikoulun kävi viime vuonna 187 nuorta. Se on komeasti yli 90 prosenttia ikäluokasta.
Lue lisää


Piccolokuoron iltamusiikkia

Piccolo-kuoro konsertoi Vammalassa.

Vammalassa 4. toukokuuta vieraileva Piccolokuoro on Tampereen Messukylän seurakunnassa toimiva nuorisokuoro, jota johtaa kanttori Pekka Syrjäniemi.
Iltamusiikkia on tarjolla Tyrvään kirkossa 4.5. klo 19.
Lue lisää


Jaatisen läksiäiset helatorstaina

Eläkkeelle jäävän rovasti Arto Jaatisen läksiäisjuhlaa vietetään helatorstaina joka osuu vapunpäiväksi.
Eläkkeelle jäävän rovasti Arto Jaatisen läksiäisjuhlaa vietetään helatorstaina joka osuu vapunpäiväksi.

Karkun kappeliseurakunnan kappalainen, rovasti Arto Jaatinen jää eläkkeelle.
Läksiäisjuhlaa vietetään helatorstaina eli samana ajankohtana, jolloin kirkkoherrat entisaikaan seurakunnassa vaihtuivat. Tänä vuonna helatorstai osuu vapunpäiväksi.
Lue lisää


Vappuhyvää yhteisvastuulle

Munkkeja ja muuta hyvää on tarjolla myyjäisissä Torikeskuksen aulassa 30. huhtikuuta.
Munkkeja ja muuta hyvää on tarjolla yhteisvastuumyyjäisissä Torikeskuksen aulassa 30. huhtikuuta.

Osta hyvää, syö hyvää – ja teet hyvää!

Vapunaattona Torikeskuksen aulassa voit nyt lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla. Myyjäiset yhteisvastuun hyväksi alkavat 30. huhtikuuta kello 9.
Lue lisää


Kinkerit täydessä vauhdissa

Kinkeriaiheena on tänä vuonna kahdeksas käsky.
Kinkeriaiheena on tänä vuonna kahdeksas käsky.

Lukukinkerit, lukuset – tai tyrvääläisittäin lukusiat – ovat Vammalassa taas täydessä vauhdissa.
Karkun ja Suodenniemen puolella tilaisuudet on jo enimmäkseen pidetty.
Tänä vuonna kinkeriaiheina ovat kahdeksas käsky eli Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi, uskonnonvapaus sekä virret 456 (Jos tahdot hartain mielin), 280 (Älä vaadi, Jumala) ja 285 (Voi, mihin raukka juoksisin).
Lue lisää


Kuusivuotiaat kutsutaan kummikirkkoon

Kummit kutsutaan kuusivuotiaine kummilapsineen Tyrvään kirkkoon sunnuntaina 20. huhtikuuta.
Kummit kutsutaan kuusivuotiaine kummilapsineen Tyrvään kirkkoon sunnuntaina 20. huhtikuuta.

Kuusivuotiaat kutsutaan kummeineen Tyrvään kirkkoon sunnuntaina 20. huhtikuuta kello 10.
Lue lisää


Unity soittaa Seukulla

Unity on nuorisotyön järjestämän Seukkuillan pääesiintyjä.
Unity on nuorisotyön järjestämän Seukkuillan pääesiintyjä.

Kristillistä rockia soittava Unity-yhtye esiintyy lauantaina 19. huhtikuuta Seukulla.
Suomenruotsalaisen bändin solistina on Christer Romberg, Suomen Idols-kisassakin 2007 menestynyt laulaja.
– Tämä on eka keikkamme Vammalassa, ja todella hyvällä mielellä tulemme, Christer sanoo.
Lue lisää


Piispat ottivat kantaa kasteeseen

Pyhässä kasteessa otetaan Tilta-vauva Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen.
Pyhässä kasteessa otetaan Tilta-vauva Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen.

Luterilaisen kirkon piispat korostavat pääsiäisviikon kannanotossaan kristillisen kasteen koko elämää kantavaa voimaa.
Pääsiäinen, kaste ja uusi elämä Kristuksessa kuuluvat yhteen.
Lue lisää 


Parituhatta vaelsi Via Dolorosan

”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levähtää.” Eero Mäkinen aloittamassa kierrosta. Kuva Pirjo Silveri.
”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levähtää.” Eero Mäkinen aloittamassa kierrosta. Kuva Pirjo Silveri.

Via Dolorosa houkutteli hiljaisella viikolla yli 2 000 kulkijaa Vammalan seurakuntatalolle.
Vaeltajia oli yhteensä 1 853, talkoolaisina eri rooleissa eripituisissa työjaksoissa mukana olleita 162.
Kiitosjuhlaa kokoonnutaan viettämään samaan paikkaan 31. maaliskuuta kello 18.
Lue lisää


Kappalainen Jari Rankinen eroaa virastaan

Vammalan seurakunnan I kappalainen Jari Rankinen on ilmoittanut vs. kirkkoherralle lähettäneensä 11.3.2008 tuomiokapituliin eroanomuksen kappalaisen virastaan.

Kirkkoherra on hyväksynyt Rankisen anomuksen hänen jäljellä olevista lomistaan 12. maaliskuuta alkaen. Jos Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli hyväksyy Rankisen eroanomuksen, se astuu voimaan 12. huhtikuuta 2008.


Viisivuotiaille omat synttärikekkerit

Soile ja muut viisivuotiaat kutsutaan yhteisille synttäreille. Isoveli Ari on jo eskarilainen. Kuva Pirjo Silveri.
Soile ja muut viisivuotiaat kutsutaan yhteisille synttäreille. Isoveli Ari on jo eskarilainen. Kuva Pirjo Silveri.

Vammalan seurakuntatalossa järjestetään sunnuntaina 6. huhtikuuta kello 13 synttärikekkerit kaikille viisivuotiaille. Mukaan kutsutaan myös päivänsankarien vanhemmat.
Lue lisää


Hiljaisuus hoitaa terveydenhuoltoväkeä

Terveydenhuoltoväki on lämpimästi tervetullutta Salokunnan kirkolle lauantaina 5. huhtikuuta klo 10–16.
Vammalan sairaalasielunhoito järjestää silloin virkistyspäivän, jonka teemana on Hoitava hiljaisuus.
Lue lisää


Palmusunnuntai aloitti hiljaisen viikon

Palmusunnuntai aloittaa hljaisen viikon.

Kirkkovuodessa palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon, jota kutsutaan myös nimellä piinaviikko tai suuri viikko. Silloin kristityt keskittyvät muistelemaan Jeesuksen kärsimystä.
Tietoa hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumista Vammalassa löydät täältä.


Ojansivu virkavapaalla

Pastori Anu Jokinen-Lundén aloittaa Sammaljoella 11. maaliskuuta.
Pastori Anu Jokinen-Lundén aloittaa Sammaljoella 11. maaliskuuta.

Kirkkoherra Osmo Ojansivu on virkavapaalla 30. huhtikuuta asti. Hänen sijaisenaan toimii Hannu Kilpeläinen.
Sammaljoen pappina aloittaa 11. maaliskuuta pastori Anu Jokinen-Lundén.


Mitä maksaa?

Vammalan seurakuntatalo. Kuva Pirjo Silveri.
Vammalan seurakuntatalo. Kuva Pirjo Silveri.

Mitä maksaa Vammalan seurakunnan tilojen käyttö esimerkiksi perhejuhliin? Mitä maksaa hautapaikka tai haudan hoito? Hinnaston 2008 löydät nyt kotisivuilta.
Lue lisää


Yhteisvastuu käynnistyi taas

Partiolaiset keräsivät Tyrvään kirkossa kolehdin yhteisvastuun hyväksi piispanmessussa 3.2.2008.
Partiolaiset keräsivät Tyrvään kirkossa kolehdin yhteisvastuun hyväksi piispanmessussa 3.2.2008.

Yhteisvastuu.Suomen suurin vuosittainen kansalaiskeräys on taas startannut. Vammalassa järjestetään pitkin kevättä yhteisvastuuseen liittyviä tapahtumia ja -tempauksia.
Virallisena avauspäivänä 3. helmikuuta Tyrvään kirkon piispanmessussa partiolaiset keräsivät kolehdin yhteisvastuulle. Samana päivänä seurakuntatalossa vietettiin Afrikkalaista iltapäivää.
Jo aiemmin rippikoululaiset ovat olleet keräämässä Torikeskuksen, Superin ja Apajan kulmilla – ja nuoria lippaineen voi kohdata siellä vielä tänä keväänä.
Lue lisää

 


Via Dolorosa aukeaa palmusunnuntaina

Keväällä 2006 Via Dolorosaan valmistauduttiin askartelemalla silkkipaperista satoja kukkia. Leena Ojala näyttää mallia innokkaille talkoolaisille.
Vammalan seurakuntatalossa voi vuoden tauon jälkeen osallistua pääsiäisvaellukselle.

Vuoden tauon jälkeen Vammalan seurakuntatalossa on jälleen mahdollisuus kokea elämyksellinen pääsiäisvaellus.
Via Dolorosa aukeaa palmusunnuntaina. Tervetuloa mukaan, sekä kulkemaan matkaa että toteuttamaan tapahtumaa.

Lue lisää


Musiikkia isien jalanjäljissä

Merja Innilä ja Hannu Riihivaara.
Merja Innilä ja Hannu Riihivaara.

Palmusunnuntaina 16. maaliskuuta bassobaritoni Hannu Riihivaara ja pianisti-urkuri Merja Innilä palaavat juurilleen ja seuraavat isiensä jalanjälkiä. Musiikillinen iltapäivä alkaa Tyrvään kirkossa kello 15.
Lue lisää


Päiväkerholaiset sivakoivat kilpaa

Seurakunnan päiväkerholaiset kilvoittelivat hiihtotaidosta maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Katso kisojen tulokset.


Blogistit aloittavat

Karkauspäivänä avautuvat Vammalan seurakunnan uudet blogit.
Tuntojaan ja ajatuksiaan kirjoittavat seurakuntalaisten yhteistä matkaa johtava kirkkoherra Osmo Ojansivu, kansan kirkon ja Karjalan poika, sammaalaisten piiripappi Hannu Kilpeläinen sekä pohjalaisvahvistuksena talouspäällikkö Paula Laasanen.

Lähde mukaan matkalle.


Kirkkoneuvosto keskusteli Karkun opiston ehtoollisista

Jatkuva ehtoollisenvietto vaatii tuomiokapitulin luvan, kirkkoherra voi myöntää sen vain kertaluonteisesti.

Kirkkoneuvosto keskusteli Karkun Evankelisella Opistolla järjestetyistä ehtoollisista. Opistolle on myönnetty aikanaan lupa ehtoollisen viettoon Karkun kirkon korjauksen ajaksi.
Lue lisää


Lähetyssafari lennätti riparilaiset Aasiaan

Vammalan 173 rippikoululaista saivat seurakuntatalon safarilla lähetysopetusta. Kuva Upi Vuorenoja.
Vammalan 173 rippikoululaista saivat seurakuntatalon safarilla lähetysopetusta. Kuva Upi Vuorenoja.

Lähetyslentokone Vammala AIR lennätti kaikki tämän vuoden 173 rippikoululaista Petroskoin kautta Pakistaniin. Paluumatkalla tutustuttiin muslimien parissa tehtävään työhön Itä-Euroopassa.
Seurakuntatalossa järjestetyn safarin tavoitteena oli saada nuoret ymmärtämään, miksi kirkossa tehdään lähetystyötä ja miten kuka tahansa meistä voi siihen osallistua.
Lue lisää


Arkkihiippakunnan uudet päättäjät

Turun arkkihiippakunnan uusien kirkolliskokousedustajien joukossa ei ole yhtään vammalalaista – eikä yhtään alle 30-vuotiasta.
Hiippakuntavaltuustoon pappisjäseneksi valituksi tuli dosentti Erkki Koskenniemi Vammalasta. Päättymäisillään olevan nelivuotiskauden hiippakuntavaltuutettu Maiju Vuorenoja ei enää asettunut ehdolle.

Lue lisää


Marita Tuomi aloittaa Vammalassa

Marita Tuomi. Kuva Paula Laasanen.
Vammalan papisto saa uuden vahvistuksen, kun Marita Tuomi aloittaa työnsä 18. helmikuuta.

Teologian maisteri Marita Tuomi, 49, aloittaa Vammalan vs. seurakuntapastorina maanantaina 18. helmikuuta.
Lue lisää


Valoa mielen maisemaan Nepalissa

Raija Kiljunen ja Katmandun naisia.
Raija Kiljunen ja Katmandun naisia.

Psykologi Raija Kiljunen on tehnyt mielenterveystyötä Himalajan maisemissa vuodesta 1996.
Ensin Karkun ja sittemmin Vammalan seurakunnan nimikkolähetti tuli Nepaliin samana vuonna, jolloin maassa alkoi maolaisten kansannousu. Sisällissodassa on kuollut 14 000 ihmistä. Rauhansopimus allekirjoitettiin marraskuussa 2007, mutta olot maassa eivät vieläkään ole vakaat.
Lue lisää


Terveisiä Liberiasta

Irmeli Lehikoinen, John ja hänen veljensä.
Irmeli Lehikoinen, John ja hänen veljensä.

Vammalan seurakunnan diakoni Irmeli Lehikoinen osallistui Kirkon Ulkomaanavun opintomatkalle Länsi-Afrikkaan.
Hän kirjoittaa nyt matkakuulumisia pienestä Liberiasta, tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen ulkomaisesta avustuskohteesta.
Lue lisää


Piispantarkastus huipentui juhlamessuun

Jouni Numminen herkisti messussa kirkkokansan liikutukseen asti. Hän lauloi psalmin 91 pohjalta syntyneen Korkeimman suojassa sekä Enkelilaulun.
Jouni Numminen herkisti messussa kirkkokansan liikutukseen asti. Hän lauloi psalmin 91 pohjalta syntyneen Korkeimman suojassa sekä Enkelilaulun.

Kolmepäiväinen piispantarkastus Vammalan seurakunnassa huipentui messuun Tyrvään kirkossa sunnuntaina 3. helmikuuta kello 10. Sanan kuuloon oli saapunut noin 250 vierasta.
Lue lisää

Piispa Kari Mäkisen saarna piispantarkastuksen päätösmessussa Tyrvään kirkossa 3.2.2008


Piispa vastaili Sylväällä

Kyselytunti valmiina alkamaan.
Kyselytunti valmiina alkamaan.

Perjantaiaamuna 1. helmikuuta piispa Kari Mäkinen piti Sylväällä aamunavauksen ja vastaili sen jälkeen nuoria askarruttaviin kysymyksiin.
Lue lisää

Kuvia ja tunnelmia piispantarkastuksesta


Lauri Salminen
Karkun kappalaiseksi

Lauri Salminen.

Karkkulaiset saavat uudeksi kappalaisekseen kenttärovasti Lauri Salmisen, 47, joka tällä hetkellä työskentelee merivoimien esikunnassa Turussa.
Lue lisää

Takaisin ylös